Irti ruokamöröstä

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Alitajunnassa tikittävä kalorilaskuri on aivan kamala kaveri. Kolme perunaa noin 130 kaloria , yksi pala suklaalevystä noin 40 kaloria, puolikas kurkku noin 30 kaloria... Sen enempää ajattelematta mieli skannaa lautasen ravintosisältöä ja kokonaiskaloreita - "Jos jätän oliivit syömättä salaatista, säästän hieman kaloreissa". En varmasti ole ainoa, jolla on kaverinaan automaattinen kalorilaskuri. Kaveri, kenen kanssa en haluaisi olla näin läheinen ystävä.

Vuonna 2013 opettelin laskemaan kaloreita ja tuon vuoden kesällä kotiini muutti keittiövaaka. Erityisesti tuota keittiövaa'an kanssa avoliittoon astumista kadun koko loppu elämäni. Siitä päivästä lähtien tulin enemmän ja enemmän tietoiseksi ruokien ravintosisällöstä ja paljonko mikäkin sisältää kaloreita. Osaan ulkoa mahdollisesti satojen ruokien ja elintarvikkeiden ravintosisällön. Ihan kivaa nippelitietoa, mutta tuo tieto voi tehdä elämästä täyttä helvettiä. Taito ja tieto, jonka mielelläni unohtaisin. Tavoistaan on kuitenkin hankala oppia pois ja kalorilaskurin raksutusta on todella vaikea pysäyttää.

Olen tehnyt paljon työtä päästäkseni eroon liian terveellisestä syömisestä ja liiallisesta stressaamisesta. Yhdessä vaiheessa olikin todella hyvä kausi, enkä käyttänyt yhtään ruokia vaa'an kautta, kunnes silloin tapailemani henkilö kertoi alkavansa pienelle dieetille tarkoituksena hieman siistiä kuntoaan. Itse söin tuohon aikaan hyvin mielin itsevalmistamaani kinkkukiusausta, spagettivuokaa, lapoin koulussa ruokaa lautaselle kunnon annoksia ja olo oli paljon vapautuneempi. Tuolloin  kuitenkin jokin taas naksahti mielessä ja palasin päivittäisen energiansaantini kyttäämiseen. Aika nopeasti tuosta lähdin kahdeksi kuukaudeksi Etelä-Afrikkaan, jossa ruokavaaka ei kuulunut elämääni enkä miettinyt päivittäin energiansaantiani. Kulutuskin oli sen verran kovaa, joten onneksi ruoka maistui. Olin Suomeen palattuani varmasti elämäni parhaimmassa kunnossa ja oma ulkomuoto miellytti. Kuitenkin kotiin palattua keittiössäni asustava ruokavaaka hiipi takaisin elämääni.

Henkilövaa'an pitämisestä kotonani olen luopunut jo kauan sitten ja se majailee jossain häkkivaraston uumenissa. Tällä viikolla tein todella ison päätöksen ja hautasin keittiövaakani samaiseen paikkaan. Pakko päästä eroon tuosta inhottavasta ja ahdistusta aiheuttavasta tavasta. Nyt olen viettänyt muutaman päivän ilman vaa'an käyttämistä ruoanlaittoon ja olo on alkanut jo olemaan henkisesti kevyempi. On kiva, kun ruoanlaitto on nopeampaa ja illalla ei paina mieltä ylisyödyt kalorit. Niin ylisyödyt mistä? En ole dieetillä enkä ole tarkalla ruokavaliolla. Miksi edes ajattelen yli- tai alimeneviä kaloreita tai "väärää" makrojakaumaa?

Tiedostan, että keittiövaaka on oiva väline esimerkiksi silloin, kun on saatava tietää tarkalleen oma energiansaantinsa, esimerkiksi elopainoa nostettaessa - tai jos reseptissä sanotaan 43g jauhoa. Kuitenkin kaltaiselleni aktiiviselle nuorelle naiselle ruoan käyttäminen vaa'an kautta ei saisi olla elinehto hermoromahduksen välttämiselle. Tai ylipäätänsä ruokien ravintosisällön syynääminen. En ollut pitkään aikaan edes syönyt banaanipannareita, koska nehän sisältävät banaania ja banaania syödään vain treeniä ennen tai sen jälkeen.

Kodin ulkopuolella tilanne on onneksi ollut ihan hyvä ja tämän viikon tortainakin esimerkiksi söin isäni vanhemmilla käydessäni jälkiruoaksi siivun omenapitkoa sekä kolme palaa kääretorttua - molemmat eineksiä. Jos jotain tekee mieli, olen herkutellut enkä ole kieltäytynyt tarjoiltavista. Kodissani neljän seinän sisällä olen joutunut tekemään todella paljon työtä löytääkseni tasapainon syömisiin ja viimeisen parin kuukauden aikana olen syönyt todella paljon herkkuja, josta mainitsinkin jokin aikaa sitten blogissanikin. On ollut epäonnistuneita herkkuövereitä, mutta askel askeleelta olen alkanut pääsemään kohti tasapainoisempaa suhtautumista herkkuihin. Tällä hetkellä yritän antaa kaikille mieliteoille periksi ja olla kieltämättä itseltäni mitään. Jos kaupasta lähtee mukaan litra jäätelöä, suklaalevy, ehkä vielä karkkipussikin ja syön vielä hyvää ruokaa siihen päälle niin annan mennä. Olen niin monta vuotta jättänyt haluamani herkut syömättä ja kieltäytynyt. Nyt yritän antaa itselleni liinaa niin paljon kuin mahdollista, jotta pääsen eroon kieltojen aiheuttamista herkkuhimoista. Vähitellen olen huomannutkin, että välillä karkkiosastolla pyöriessäni ei oikein tee mieli mitään. Tässä vaiheessa tuuletan mielessäni. Askeleen lähempänä normaalia suhtautumista ruokaan ja erityisesti herkkuihin.

Miksi halusin tuoda esille näinkin henkilökohtaisen ja aran asian blogissani? Siksi, että olen varma etten ole ainoa, joka kamppailee samojen tuntemuksien kanssa ja joita ahdistaa kyseinen asia. On todella vaikeaa päästä pois riippuvuudesta ruoan punnitsemiseen ja omien syömisten tarkkailusta. Vaikka syön hyvin ja riittävästi, on tasapainon löytämisessä todella paljon työstettävää. Saattaa olla, että ulkomuotoni tulee pyöristymään tämän myötä, koska elimistö saa entistä enemmän sellaista ruokaa, johon se ei ole vuosiin tottunut. Yritän tästä huolimatta pitää päätöksestäni kiinni ja lopettaa turhan ulkomuotoni syynäämisen. En ole yhtään sen huonompi ihminen kiloa tai paria painavempana. Peilin edessä omien puutteiden syynäämiseen käytetty aika on tyhmintä maailmassa - on tuhansia parempiakin tapoja käyttää vapaa-aikansa. Yritän opetella kuuntelemaan kehoani ja sen tuomia signaaleja nälästä ja kylläisyydestä sekä olemaan lempeämpi itseäni kohtaan. Tällä hetkellä esimerkiksi kylläisyyden tunteen havaitseminen on hakoteillä ja jos hyvää ruokaa, eritysesti herkkuja, on tarjolla niin sitä uppoaa helposti huomaamatta isoja määriä. Minulla on aina ollut erityisen hyvä herkkumaha! Eiköhän tämä tästä lähde sujumaan pienin askelin ja maltilla.

Jos teillä on antaa vinkkejä matkaan kohti tasapainoisempaa suhtautumista ruokaan niin otan niitä mielelläni vastaan! Muutenkin omakohtaiset kokemukset "liian hyvästä" syömisestä irtipääsemiseen kiinnostaa kovasti.

12 kommenttia:

  1. Muutamasta kirjasta voisi olla apua; Jan Chozen Bays - Tietoinen syöminen ja Lisbeth Stahren Eroon tunnesyömisestä. Vaikkei kirjojen kuvaus kirjaimellisesti sopinut itseeni, niin silti kirjat luettua ja harjoituksia tekemällä sain korjattua suhdettani ruokaan. Välillä tosin meni vähän liian vakavaksi, mutta ehkä se johtui vain siitä, että luin kirjoja lähinnä selvittääkseni omia ruokailuun liittyviä ongelmakohtia, en siis esim. laihduttaakseni. Nykyisin olen itselleni armollisempi mitä ruokailuun tulee, enkä mieti sitä otsa kurtussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkeistä! Pitää heti huomenna käydä kurkkimassa kirjastosta nuo kirjat :)

      Poista
  2. Hei Mikaela! Minun on pakko kirjoittaa sinulle, koska käyn itse samanlaista vaihetta. Itselläni tämä ruokamörkö on vienyt kuukautiset mennessään ja nyt niiden takaisin saamikseksi ilman hormonaalistalääkitystä on yritetty kaksi vuotta. Lisäksi ajoin itseni ylikuntoon kahteen otteeseen, toisella kerralla jouduin jopa teho-osastolle, jossa minut vaivutettiin keinotekoisesti uneen.

    Minulla ikää on vielä sinua muutama vuosi enemmän, joten hienoa että olet tajunnut, että vaaka ei terveelle, liikkuvalle nuorelle ja kauniille naiselle ole se juttu. Kannattaa lukea Pippa Laukan kolumneja ja blogia, niin vielä vahvemmin ymmärrät miksi liiallinen panttaaminen ja kalorimäärien laskeminen on huono juttu. Loppujen lopuksi, elämä tapahtuu muualla kuin vaan tai peilin edessä.

    Vaikein vaihe (mikä myös itselläni on tällä hetkellä menossa), on tietenkin niitten kilojen ja omasta mielestä "vikojen" tuleminen. Kuitenkaan ei puhuta edes lievästä lihavuudesta vaan terveellisestä kropan muutoksesta oikeaan suuntaan. Rakasta itseäsi ja pieniä "vikoja", koska olet upea juuri sellaisena kuin olet :)! Kun voit sisältä hyvin, näkyy se myös ulospäin, oli kiloja yksi tai viisi enemmän. Paljon voimia sinulle ja toivottavasti tulet löytämään tasapainon syömisen suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä ja tsemppaavasta kommentista! Onneksi olet selvinnyt pahimmasta ja aika pysäyttävää tuo, että "terveellinen" elämä ajaa sairaalahoitoon... Itsekin olen odotellut kuukautisten paluuta reilu kaksi vuotta (yksi postaus mm. täällä http://www.inhimillinenturhamaisuus.fi/search?q=take+time ). Perjantaina olen itseasiassa menossa jälleen tapaamaan lääkäriä naistentautien poliklinikalle ja päivitetään vähän tilannetta.

      Kurkkaan heti nuo Pippa Laukan kolumnit, kiitos vinkistä! Ihanaa kevään odotusta! xx

      Poista
  3. Sen jälkeen kun aloin vegaaniksi, kaikki ruokakyttäys loppui. Tarkistan toki onko ruuassa eläinperäisiä ainesosia, mutta kaloreista en tiedä mitään. Keho kertoo milloim pitää syödä ja kuinka paljon ja tällä tyylillä laihduin huomaamatta ja nyt olen erinomaisen tyytyväinen kehooni!:) Ruokakyttäyshistoriani on pitkä, teinistä parikymppiseksi, jatkuvasti laihduttaen ja odottaen herkkupäiviä ja taas tarkalla (ja liian vähäisellä) ruokavaliolla mentiin. Ikä toi myös armeliaisuutta, olen hyvä juuri näin:) Tsemppiä muutokseen, ole kiltti itsellesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vegaanius kiinnostaisi kovasti ja käytän paljon kasvikunnan tuotteita, kuten mantelipohjaisia jogurtteja ja maitoa, soijatuotteita, tofua jne. Harmikseni elimistöni ei kestä kikhereitä, linssejä tai papuja ja ne aiheuttavat aivan jäätävät vatsavaivat ja turvotukset eivätkä ne oikein sula elimistössäni. Joten juurikin nuo kasvikunnan yhdet parhaimmista proteiininlähteistä eivät sovi. Täytyy kuitenkin ottaa jossain vaiheessa pieni testi ja kokeilla, vaikkakin ilman edellä mainittuja kasviksia.

      Ja tuo on totta, että ikä varmasti tuo armeliaisuutta. Tai ainakin toivottavasti jossain vaiheessa! Ihanaa alkanutta viikkoa :)

      Poista
  4. Itse mietin vaan niin, että jos nyt herkuttelen tai syön "liikaa", niin ei hätää, huomenna syön kevyemmin/liikun enemmän, ei paino ryöstäydy heti yhdestä herkuttelusta ylipainon puolelle. Aina voi korjata tilannetta seuraavana päivänä.

    Kyllähän sen oppii näkemään ilman vaakaakin, että minkä verran voi syödä normaalia ruokaa (jos ei kermaa ja voita yms. joka päivä käytä), kasvikset ja kenties leipä ja maito siihen päälle. Jos harrastaa liikuntaa ja ei ylettömästi herkuttele, niin aika hyvin paino pysyy kurissa.

    Samoin peilistä näkee, että miltä näyttää, alkaako vyötärölle kertyä ylimääräistä. Itse en vaakoja käytä, sallin myös herkuttelun, koska elämä olisi tosi kurjaa, jos ei saisi koskaan syödä mitään hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että jokainen pystyy pitämään painonsa kurissa tasapainoisella syömisellä ja siihen mahtuu hyvin nautintojakin herkkujen muodossa. Samalla tavalla pystyy myös tiputtamaan painoa tai yhtälailla lihottamaankin itsensä, eikä mihinkään noista tarvitse ruokavaakaa! Kun vain olisi saanut taottua tuon omaankin päähänsä aikoja sitten!

      Ja jep, elämä olisi ihan tylsää, jos siihen ei kuuluisi ihanat laskiaispullat, voi uusilla perunoilla (niin päin se yleensä tuntuu menevän :-D ) tai överitäyteläinen suklaakakkupala silloin tällöin.

      Poista
  5. Moikka Mikaela!
    Oon aikasemminkin kommentoinu, mutta meillä on todella siis todella samankaltainen historia :D siis tarkotan laihduttamista, treenaamista, ylivetämistä, menkkojen loppumista ymym.. Voi kun itsekkin pääsisin eroon keittiövaa'asta.. en vaan jotenkin pysty laittamaan sitä pois.. Se stressi minkä pelkkä ajatus siitä luopumisesta saa aikaan, on ihan hirveetä. Ja mä kun luulin jo parantuneeni lähes täysin tosta syömisten kyttäilystä yms, mutta tää nyt jo kertoo sen että en todellakaa ole vieläkään mikään *vapaa syöjä". äh, turhauttavaa :D Noo mutta kiitos, että jaat näitä henkilökohtasempia juttujakin blogissa :) Mä koen ainakin saaneeni sun blogin ym avulla tosi paljon apua omiin ongelmiin :)

    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jaana ja kiitos pitkästä kommentista! Kiva, tai kiva ja kiva haha!, että löytyy kohtalotovereita. Tiedän tuon ahdistavan tunteen keittiövaa'asta luopumisesta, mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ja tosiaan kaappiin piilottamisen sijasta viemään sen juurikin esimerkiksi varastoon, jotta houkutus kaivaa se taas esille ei nouse liian suureksi. Ja olen varma, että sunkin tilanteessa osaat varmasti sanoa paljonko desi keittämätöntä riisiä suurin piirtein painaa ja paljonko tulee, jos sen jakaa vaikka kahdelle aterialle. Tietenkin tuosta ajatustavastakin pitäisi päästä eroon, mutta ainakaan ei syynää grammantarkalleen painoja ja että sitä keitettyä riisiä on tasa 83g per joka kippo. Itse ajattelin repäistä ja keittää ison kattilallisen riisiä ja lappaa sitä kattilasta suoraan lautaselle sen verran, kun haluan sitä sillä hetkell tehdä. Omassa kodissani tätä ei ole rehellisesti tapahtunut vuosiin!

      Tsemppiä sulle ja meille ja toivottavasti voin tulevaisuudessakin inspiroida blogillani :)

      Poista
  6. Mä oon koittanu kanssa päästä eroon kalorien laskemisesta! Oon sairastanu anoreksiaa nyt viimeset pari vuotta, vuosi sitten jouduin sairaalaan osastohoitoon ja sillon alko pitkä toipumisprosessi. Oon päässy tosi pitkälle nyt viimesen vuoden aikana mutta yks hankalimmista asioista päästä eroon on kalorien laskeminen. Ne tiedot kun vaan on päässä niin ei niitä voi vaan päättää unohtaa. Oon päässy onneks eroon pakonomasesta itteni ja ruokien mittaamisesta mutta tää on yks tosi vaikee asia. Yleensäkin syömishäiriöstä toipuminen ja 'elämisen' uudestaan alottaminen on ollu paras päätös mitä oon ikinä tehny ja vaikka nää on rankkoja asioita niin jokanen askel vapaamman syömisen suuntaan tekee elämästä nautittavampaa.

    Oon huomannu että tosi monet on tässä samassa tilanteessa, näistä asioista ei vaan puhuta paljoa ja monet ei osaa hakea apua vaikka sitä tarvitsis. Paljon tsemppiä sulle ja kannattaa oikeesti vaan taistella noita ajatuksia vastaan, oon elävä esimerkki siitä että se on sen arvosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet päässyt pois osstohoidosta ja parantuminen on alkanut! Tuo pään sisällä olevasta kalorilaskurista on niin vaikea päästä eroon. Vähän sama kuin pyörällä ajo - kerran opittu ja ei se taito tule koskaan täysin katoamaan.

      Totta, ettei tästä asiasta puhuta. Ei ainakaan tarpeeksi. Tämäkin on niin helppo piilottaa läheisiltä tai naamioida vain itsensä huolehtimiseksi. Kukaan muu ei kuitenkaan tiedä kuinka paljon siellä pään sisällä raksuttaa jokaista suupalaa syödessä. Kiitos tsempeistä ja paljon hyvää sullekin! xx

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela