#firstsevenjobs - Mitä on tullut duunattua?

torstai 9. helmikuuta 2017

Loppukesästä törmäsin ensimmäisen kerran #firstsevenjobs -haasteeseen, jossa ihmiset jakavat oman työuransa seitsemän ensimmäistä työpaikkaa - ne työt, jotka saattavat kuulua yhden jos toisenkin työuran X-filesiin. Harva on seppä syntyessään ja mielestäni on todella inspiroivaa lukea ja tietää ihmisten työuran alkutaipaleita. Esimerkiksi Yhdysvaltojen edellinen presidentti Barack Obama on aloittanut nuorena poikana työuransa jäätelönmyyjänä!

Oma työura on vasta aluillaan, täytänhän vasta 27 -vuotta, mutta vuodesta 2008 lähtien on CV:ni saanut täytettä. Voi pojat, näihin yhdeksään vuoteen on mahtunut vaikka minkämoista työtä! Mutta miltä näyttävät minun työurani ensiaskeleet?

Valaisinkokoonpanija
 Vuoden 2008 kesällä, juuri 18-vuotta täytettyäni, aloitin työurani heti isossa elektroniikka-alan yrityksessä Philipsissä. Siihen se glamour sitten loppuukin, sillä työtehtäväni oli valaisimien kokoonpano. Kaikki varmasti tietävät ne pitkät, kapeat valaisimet, joita on esimerkiksi koulujen ja liiketilojen katoissa. 18-kesäisenä tyttönä pyöräilin viitenä aamuna viikossa jo ennen aamukuutta Philipsin edesmenneelle Mäntsälän tehtaalle kokoamaan valaisimia. Työ oli sitä kuuluisaa liukuhihnatyötä ja kahdeksantuntisen työpäivän aikana kokosin toistasataa valaisinta. En hakenut tuohon työpaikkaan enää seuraavana kesänä.

Grillikioskityöntekijä
 Seuraavan vuoden kesän vietin Valtatie 25:n varrella, Hyvinkään ja Mäntsälän välissä sijaitsevalla Kera-Grillillä grillityöntekijänä. Työtehtäviäni olivat muun muassa grilliruokien ykkösen, eli makkaraperunoiden valmistaminen, jäätelömyynti sekä siivoaminen. Työ oli ihan kivaa, hyvällä säällä työpäivät menivät nopeasti ja jotain tekemistä oli koko ajan. Miinuksena työpäivän jälkeen rasvalta haiseva tukka.

Mäkkärin työntekijä
 Heti lukion kirjoitusten jälkeen huhtikuussa 2010 aloitin työt Tuusulan Hyrylässä olevassa McDonald'sissa.  Tämä oli ensimmäinen pidempiaikaisempi työni ja määräaikainen sopimukseni oli viiden kuukauden mittainen. Kevään ja kesän paistelin ja kokosin burgereita, olin kassalla sekä autokaistalla myyjänä sekä päälle muut Mäkkärin työtehtävät, kuten He-Vi - kuorman purku ja siivoaminen. Työ itsessään oli oikeasti ihan kivaa, päivät menivät nopeasti, oli vaihtelevuutta työtehtävissä ja niin edelleen. Miinusta työajoista, koska sulkemisvuorosta saattoi kiireisenä iltana päästä lähtemään kotiin vasta kolmen pintaan yöllä ja muutenkin työvuorot olivat pitkiä, joka on yleistä matkailu- ja ravintola-alalla. Työ oli kuitenkin todella opettavaista ja kehitti erinomaiset asioiden priorisointitaidot sekä pitkää pinnaa.

Työ kahvila-sisustusmyymälässä
 Sain ylioppilaslakin kesällä 2010 ja päätin pitää ainakin seuraavan puoli vuotta välivuotta. Mäkkärin työn loputtua aloitin lähes välittömästi työt Järvenpäässä tuolloin toimineessa Tian Verannassa, josta kirjoittelin aina välillä blogiinkin. Kyseessä oli kahvila-sisustusmyymälä ja päätehtäviäni oli kahvilan hoitaminen, mutta siinä ohessa myös sisustusmyymälän puolella avustaminen. Tuo työ on tähän mennessä ehdottomasti yksiä parhaimpia työkokemuksiani ja rakastin työtäni yli kaiken. Minulla oli paljon vastuuta kahvilan toiminnasta, pomoni oli aivan ihana sekä muut työkaverini. En muista yhtäkään päivää, kun ei olisi kiinnostanut pätkääkään mennä töihin. Työ päättyi myymälän omistajanvaihdoksen myötä saman vuoden jouluna.

Au Pair
 2011 lähdin heti vuoden vaihtumisen jälkeen Au Pairiksi Tukholmaan, Ruotsiin. Hoidettavanani oli yksi kymmenenvuotias tyttö; Nora. Perheeni oli aivan mahtava ja kokemus ylipäätänsäkin opettavainen. Asuin ensimmäisen kerran elämässäni poissa vanhempieni luota. Työskentelin perheessä aluksi vuoden vaihteesta kesäkuun loppuu ja kesän jälkeen lähdin vielä uudestaan heidän luokseen pariksi kuukaudeksi, koska opiskelupaikkaa ei irronnut. Vierailin perheen luona vielä useasti työni päätyttyäkin ja olen tavannut Noraa pari kertaa myös Suomessa hänen ollessa vierailulla isovanhemmillaan.

Mansikka- ja vihannesmyyjä
 Ruotsin Au Paireilun välissä vietin kesän Keravalla ja Mäntsälässä mansikka- ja vihannesmyyjänä. Työ oli ihan rattoisaa ja monet mahakivut tuli satua, kun päivän aikana tuli popsittua liikaa mansikoita ja herneitä!

Laskettelukeskuksen kahviotyöntekijä
 Toiselta kierrokselta Ruotsista takaisin Suomeen palattuani luin Tradenomiopintojen pääsykokeisiin ja pääsinkin syksyn yhteishaussa sisään Hyvinkään Laurea-ammattikorkeakouluun. Opinnot alkoivat tammikuussa 2012. Pääsin 2011-2012 laskettelusesongiksi töihin Hyvinkään Sveitsin hiihtokeskuksen kahvioon töihin. Keittelin kahvia, olin kassalla, paistoin pullaa sekä valmistin lämpimiä ruoka sekä vitriinituotteita. Työporukka oli todella kiva, mukavia ja hyväntuulisia asiakkaita ja talvi meni nopeasti opiskellessa sekä töitä tehden.


Työurani vaihtoi keväällä 2012 suuntaa, kun sain työpaikan Hyvinkäällä Kauppakeskus Willaan muinoin avatusta Vila Clothesista. Tuosta lähtien onkin tullut työskenteltyä pääsääntöisesti vaatteiden parissa tai kaupan alalla. Bloggausta unohtamatta! Työhistoriani on todella värikäs ja sen voin kertoa, etten ole ikinä väheksynyt mitään työtä. Kotonani on aina kannustettu työntekoon, ahkeruuteen ja määrätietoisuuteen eikä ikinä ei ole tuputettu mitään suuntaa työuran suhteen, vaan olen saanut täyden tuen valitsemalleni tielle. Meillä kotonahan on ollut aikoinaan kunnon orjaleirit vanhempien toimesta haha! Milloin on kesät autettu terassin rakennuksessa tai metsänhakkuussa ja risujen roudauksessa.

Vaikka meillä on aina painotettu kotona, että duunia pitää tehdä, ymmärsivät vanhempani päätökseni irtisanoutua viime työstäni. Oli myös ihana huomata, että heillä oli 110% luotto minuun ja siihen, että tulen löytämään uuden työn nopeasti. Sen verran voin jo vinkata, että työhön on tulossa uusia tuulia! Kerron niistä kuitenkin paremmin, kun pystyn ja koen olevan sopiva hetki.

Mitkä olivat teidän esikosketukset työelämään?

6 kommenttia:

  1. Ihan ensimmäinen työ oli Keravan postilla, jaoin puhelinluetteloita. Ihan hiton rankkaa ja huono palkka :D

    2. työ oli valokuvausliikkeessä kesätyöntekijänä. Olin aiemmin myymälässä opintojen ohella työharjoittelussa ja jatkoin siitä suoraan heille töihin.

    3. työ oli kesätyötä kaupungilla palkanlaskennassa. Lajittelin arkistoja aakkosjärjestykseen ja syötin papereissa olevaa tietoa digimuotoon. Huono työilmapiiri enkä todellakaan ikävöi takaisin.

    4. työ oli osa-aikainen työ valokuvaliikkeessä. Viihdyin täällä kolme vuotta kunnes myymälä lopetti. Täälläkin niin huono työilmapiiri että välillä raahasin itseni töihin itkua pidätellen.

    5. työpaikka on nykyinen työpaikkani. Olen yhä edelleen valokuvaliikkeessä, mutta myymäläpäällikkönä ja toimin myös studiokuvaajana. 5 vuotta on täällä porskuteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo eka työ :D Muuten todella mahtavaa, että olet päässyt noinkin nopeasti mielusiiin töihin :)

      Poista
  2. Mä olin vajaa 5v yhteensä mäkkärissä töissä (2 vuotta opiskelun oheella) ja voin todeta, että opettavaisin paikka ikinä! Kaikkien täytyisi päästä mäkkäriin töihin "ennen oikeita töitä". :D

    VastaaPoista
  3. En tiedä ootko kuullut tätä aiemmin, mutta näytät tosi paljon Geordie Shoren Chloelta tästä kuvakulmasta! Katsoin samaa huulimeikkikuvissakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari kertaa on blogiin kommentoitu samaa :-) Piti ihan kurkata miltä neit näyttää ja itseasiassa on vähän samaa näköä! Varsinkin kasvot nenästä alaspäin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela