Pupu - Salaattia tositarkoituksella Helsingin ytimessä

idnosto pupucuisine wolt salaatti helsinki
Viime viikon tiistaina vietin todella mielenkiintoisen ja ennen kaikkea herkullisen aamupäivän Mannerheimintien Skannossa. Olin muutaman muun bloggaajan kanssa tutustumassa Helsinkiläisen salaattiravintola Pupuun, joka hetki sitten aloitti toimintansa Woltin kautta tilauksesta toimitettuna. Hyvinä uutisina haluan heti alkun mainita, erityisesti teille muillekin ei-helsinkiläisille, että ensi viikon loppupuolella Pupu avaa ovensa Uudenmaankatu 13:sta. Ravintolan avauduttua salaatit on mahdollista syödä paikanpäälla tai napata mukaan kotimatkalla tai lounastunnilla.

Mikä erottaa Pupun Helsingin muista salaattia tarjoavista paikoista? Ensinnäkin kaikki salaatit ovat gluteenittomia ja raaka-aineissa suositaan luomua. Valmistuksessa käytetään mahdollisimman pitkälle lähituottajilta saatavia raaka-aineita, mutta Suomen ilmaston takia kaikkia raaka-aineita yksinkertaisesti voi saada kotimaisina. Kuitenkin Suomen ulkopuoleltakin hankittavien raaka-aineiden alkuperä on mahdollista saada tietoonsa. Veikkaan, ettei kovin monesta suomalaisesta ravintolasta saa raaka-aineiden alkuperän osalta yhtä läpinäkyvästi valmistettuja salaatteja! Puhumattakaan Pupun salaattien tuoreudesta, koska kaikki raaka-aineet pilkotaan ja valmistetaan heidän omassa keittiössään ja jokainen salaatti kootaan vasta tilauksesta.

Pupun missio on tarjota laadukasta ja maittavaa kasvisruokaa, mutta salaattiinsa lihaa tai mereneläviä kaipaavia ei ole unohdettu. Maitokunnan tuotteita ja kananmunaa sisältävien salaattien lisäksi on saatavilla annoksia, joista löytyy tiikerirapuja, luomukanaa tai lämminsavulohta. Pääsimme kokoamaan omat salaattimme sekä maistamaan jokaiseen salaattiannokseen kuuluvaa gluteenitonta kaurasiemenleipää. Leipäviipaleen päälle vielä kunnon kerros itse valmistettua hummusta. Makuelämys, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi!

Olen todella innoissani, että ravintolaskenessä aletaan Suomessa kiinnittämään yhä enemmän raaka-aineiden alkuperään, eettisyyteen ja hiilijalanjälkeen. Hollannissa asuessa luomutuotettu ruoka oli kovassa huudossa ja vuodesta 2013 Hollannissa onkin toiminut SLA - luomuravintola, joka löytyy nykyään Amsterdamin lisäksi kolmesta muustakin kaupungista. Kiva saada jotain vastaavaa tänne kotisuomeenkin. Pupun pojille muuten vinkiksi, että allekirjoittanut olisi ainakin innoissaan, jos tulevaisuudessa listalta löytyisi vielä raakakakkuja, luomukeittoja ja vaikka smoothiebowlejakin!

Voin rehellisesti myöntää, etten oikeastaan koskaan tilaa ravintoloissa salaatteja. Monesti ne ovat liian kevyitä ja annoksen jälkeen jää fiilis, että mitäs sitten syötäisiin. Pupun salaateissa on niin ravintorikkaita raaka-aineita, kuten lehtikaalia, hyviä rasvoja pähkinöistä ja siemenistä sekä salaatista riippuen esimerkiksi kvinoaa, ettei nälkä pääse yllättämään heti - suuremmankin ruokahalun omaava pärjää varmasti pitkälle päivään Pupun salaattiannoksen jälkeen. Vaikka ajatuksena salaattilounas voisi kauhistuttaa, suosittelen ehdottomasti anatamaan mahdollisuuden Pupulle! Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos, vaan puhdas oodi lähiruokaa ja luomua suosivalle tulokkaalle Helsingin keskustassa.


Pupun löydät täältä:

You Might Also Like

2 kommenttia

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.