Kuusi asiaa, joita et välttämättä tiennyt minusta

tiistai 24. tammikuuta 2017

idnostokuva

1.
Minulla on kotona aina rahasummallisesti suhteellisen suuria käteisjemmoja. Alle euron kolikot menevät suoraan lompakosta säästöpossuun ja kodissani on piilopaikka, johon laitan esimerkiksi Facebook-kirppiksillä myydyistä tuotteista rahat, jotka on maksettu minulle käteisellä. Itsellä tämä toimii säästämisessä paljon paremmin verrattuna ainoastaan säästötilin käyttämiseen, joka minulta myös löytyy. Itselle tuottaa enemmän mielihyvää mitä suurempi setelinippu jemmassani on, eikä tästä syystä tule kiusausta "lainata" sieltä rahaa ilman hyvää syytä. Tästä syystä myös aina palautan omasta rahakätköstäni lainaamani rahat takaisin jemmaan välittömästi saadessani esimerkiksi palkan tililleni.

2.
En enää koskaan lämmitä ruokaani mikrossa missään muoviastiassa. Luin aikoinaan jonkin artikkelin siitä, kuinka muoviastioista irtoaa kemikaaleja elintarvikkeisiin. Siitä lähtien olen ollut todella vainoharhainen etenkin tuon mikron ja muoviastian yhdistämisestä. Välillä minun meinaa olla vaikea pitää suuni edes kiinni, kun näen jonkun laittavan eineksen mikroon raa'asti vain poistamalla suojakelmun päältä. Yök! 

Muovipurkkeihin liittyen toinen puhtaasti turhamainen asia on, etten koskaan tee esimerkiksi dippiä suoraan kermaviilipurkkiin vaan kaikki on siirrettävä ennen tarjoilua varsinaisiin astioihin. Teenkin välillä ystäväni hulluksi, koska jokainen dippi ja soossi on laitettava omaan kulhoonsa!

3.
Rakastan postin saamista. Kaikista hauskin se on silloin, kun satun olemaan kotona postin tipahtaessa postiluukusta. Taloyhtiössäni on jokaisella asukkaalla oma postilaatikko rappukäytävässä, jonne tulee halutessa aamuyöllä jaettava ilmaisjakelu sekä ovessa oleva postiluukku, johon tulee varsinainen posti, kuten laskut ja pienet lähetykset. Minua itseasiassa vähän harmittaa, koska nykyään lähes kaikki posti tulee elektronisena (plussaa tosin siitä, että tällä säästetään paljon luontoa) rehdin paperipostin sijasta.

 4.
Puhelimeni on 90% ajasta äänettömällä. Oikeastaan pidän puhelintani äänellisellä ainoastaan silloin, kun odotan puhelua. Vihaan kaikkea sitä pimputusta ja piippausta, joita viestit ja muut ilmoitukset lähettävät. Tiedän, että ne saa pois asetuksista, mutta jotenkin oloni on mukavempi puhelimeni ollessa täysin äänettömällä.

5.
Tykkään selailla nettikauppoja ja harrastan tätä etenkin juuri ennen nukkumaanmenoa. Klikkailen enemmän tai vähemmän tuotteita ostoskoriin, alan karsimaan turhia juttuja pois ja lopulta vain suljen välilehden tilaamatta yhtään mitään (Let's have a moment of silence for all the clothes we added to the cart but never bought). Mitä ajan tuhlausta! Yleensä syynä on, että tekisi mieli jotain, minulla on tylsää tai näin blogissa, instassa, kaupungilla tai muussa vastaavassa jotain kivaa, jonka ehkä haluaisin myös itselleni. Kuitenkin piheys (ja järki thank God) iskee todella helposti ja totean, etten tarvitse sitä oikeasti sen lisäksi, että postista pakettien hakeminen on ärsyttävää. Silti tuota on pakko harrastaa ja kurkin esimerkiksi H&m:n uutuudet nettikaupasta joka viikko! Okei, positiivisena tässä on se, että jos bongaan jotain todella kivaa säästän huimasti aikaa mennessäni kivijalkamyymälään, koska tiedän tasan tarkkaan mitä olen hakemassa.

6.
Hamstraan kolmea kosmetiikkatuotetta: hammastahnat, huulirasvat sekä deodorantit. Kotoani löytyy tälläkin hetkellä neljä eri hammastahnaa avattuna (kaikki käytössä), deodorantteja varmasti tuplat ja niitä on jemmattuna kaikkiin mahdollisiin kasseihin ja huulirasvojen määrää en rehellisesti edes halua tietää. Ainoastaan treenikassissani on neljä (!!!!) huulirasvaa.

Olen aikaisemminkin maininnut olevani todella tarkka hampaiden puhtaudesta, joten sillä selitän tuon hammastahna-arsenaalin. Deodorantteja vain jotenkin (siis yhtään en tiedä kuka niitä kaupasta asuntooni raahaa...) aina kertyy ja tarjoushaukkana ostan niitä alennuksista ja tarjouksista. Huuleni kuivavat todella paljon ja nykyään on niin paljon kivannäköisiä huulirasvoja, joita haluan kokeilla niiden lisäksi, joita saan blogin kautta kokeiluun. Silti käytän kaikista eniten Bevita R -rasvaa, Bebanthen-voidetta, Avonin huulirasvaa tai Carmexia, koska ne ovat ainoita, jotka oikeasti tehoavat nanosekunnissa kuivuviin huuliini.

Löytyykö kohtalotovereita?

6 kommenttia:

  1. Mulla on tuo huulirasvajuttu ja lisäksi vielä huulipunat. Tänään juuri laskin töissä, että mulla on pelkästään mun työhuoneessa 4 erilaista huulirasvaa, huulipunia oli 3 ja yksi huulikiilto. Tuohon vielä päälle pari huulipunaa meikkipussissa ja huulirasvat repussa. Sitten on vielä ne mitä mulla on kotona, se on ihan hulluutta. Nyt lupaan, että en osta yhtään mitään huulijuttua ainakaan puoleen vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko lisätä itsekin tuo huulipunat! Nimimerkillä meikkipussista 50% pelkästään huulijuttuja ja lipastossa muutama täysinäinen meikkipusi varattu ainoastaan huulipunille :D Ihanaa etten ole tämän kanssa yksin haha!

      Poista
  2. Samastun tohon neloskohtaan! Varsinkin kotona haluun olla rauhassa, puhelin äänettömällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi äryttävimmistä asioista on vielä se, kun julkisessa kulkuvälineessä kuuloetäisyydellä jollain toisella on chatti menossa ja jatkuvalla syötöllä kuuluu "pling, pling, pling, pling PLING". Siinä vaiheessa tekisi mieli repiä puhelin toisen kädestä ja heittää seuraavalla pysäkillä ulos :D Pari kertaa olenkin pyytänyt, että voiko laittaa äänettömälle puhelimen.

      Poista
  3. Haha :D Mun miehellä on myös tapana hamstrata huulirasvoja. Niitä on joka paikassa. Silloin, kun mennään yhdessä jonnekin mun autolla, löytyy usein niitä huulirasvoja mun autoon jääneinä. Ihan kauhea tragedia, jos ollaan jossain ja hänellä on jäänyt huulirasva kotiin. Pakko lainata multa.... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkään stereopioimatta aika jännä piirre miehelle! Hauska :-D Onneksi meiltä naisilta löytyy aina ratkaisu kaikkeen, kuten unohtuneeseen huulirasvaan ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela