Havaintoja hyvinvoinnista menneen viikon inspiroimana

Aikaisemmin olen hyvinvointia pohtiessani mustavalkoisesti mieltänyt sen olevan treenaamista ja ravintoa: liikuntaa ja ravitsevaa ruokaa = hyvinvoiva minä. Kuinka ihanaa olisikin, jos meistä jokainen voisi hyvin puputtamalla ravintorikasta ruokaa ja harrastamalla liikuntaa viikottaisen liikuntapiirakan mukaan. Edellä mainittua toteuttamalla varmasti näyttää hyvinvoivalta, mutta entä sitten, kun mennään pintaa syvemmälle? Ajan myötä enemmän ja enemmän kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostuneena olen alkanut kiinnittämään paljon huomiota siihen, miltä minusta tuntuu. Tunnenko oloni hyväksi juuri sillä hetkellä. Koenko voivani hyvin? Mitä minulle kuuluu ihan oikeasti? Viime viikolla havahduin siihen, kuinka huonosti voin koko loppusyksyn ja alkutalven. Monet palaset olivat kasassa, mutta työn aiheuttama pahoinvointi näkyi minussa todella vahvasti.

Viimeinen työpäiväni edesmenneessä työpaikassani oli viime maanantaina ja olen toiminut täysipäiväisenä bloggaajana kohta viikon verran ( = nätisti sanottuna työttömänä haha!). Viime viikko oli todella kiireinen hyvällä tavalla sisältäen muun muassa neljä työhaastattelua tosi mieluisiin työpaikkoihin, pari pressitilaisuutta, Dancehall - tanssitunnin kokeilua, ystävien näkemistä, pari Ikea-reissua sekä paljon bloggaamista. Vaikka puuhailin koko ajan jotain aamusta iltaan, en kokenut kuormittuvani viikosta samalla tavalla, kuin tehdessäni 30 tuntista työviikkoa entisessä työpaikassani. Ahdistus ja paha olo alkoi väistymään harteiltani ja tunsin palaavani jälleen eloon. Ennen kuin kukaan kerkeää sanomaan, että työnteko painii aivan eri sarjassa, niin tämäkään asia ei ole aivan niin mustavalkoinen. Aikoinaan opiskellessani tein viikossa keskimäärin 15 tuntia töitä Vilassa, hoidin opintoni ja kävin koulussa toisella paikkakunnalla, treenasin salilla neljästä viiteen kertaan viikossa, bloggasin viime syksyyn verrattuna paljon säännöllisemmin ja päälle vielä näin ystäviäni tavallisten arkiaskareiden päälle. Pointti on se, että nautin tekemästäni ja pää kolmantena jalkana touhottaminen ei vaikuttanut hyvinvointiini. Nyt epämieluisa ja henkisesti raskas työ vei kaikki mehut, enkä saanut mitään aikaiseksi pakottamatta itseäni toimimaan. Voin jopa myöntää olleeni hieman masentunut usean kuukauden ajan ja joulukuussa pahimmissa pohjamudissa ryvetessäni aloin jopa harkitsemaan ammattiavun hakemista.

Varmistuessani päättöksestä irtisanoutua alkoi elämä näyttää hieman valoisammalta ja mielen valtasi suuri helpotus. Olo alkoi kohenemaan ja tunsin jaksavani aivan eri tavalla ja kiinnostus esimerkiksi ystävieni näkemiseen alkoi palaamaan. Marras- ja joulukuussa en jaksanut välittää töihin mennessä miltä näytän, koska väsymys paistoi kasvoilta joka tapauksessa ja herkkuja ja roskaruokaa meni aivan valtavat määrät lähes viikoittain. Eikä kyseessä ollut tosiaankaan pussi karkkia vaan yhteen päivään saattoi mennä suklaalevy, megapussi sipsiä, litra jäätelöä, proteiinipatukkavarastot kaapista ja päälle vielä normaalit ruuat. Herkut toivat mielihyvää työpäivien jälkeen ja iltaisin uni tuli nopeasti hiilarikoomaa potiessa. Ei mikään mallisuoritus vaikka salilla treenasinkin normaaliin tapaan. Itselleni hälytysmerkki siitä, että jokin on pielessä on ehdottomasti tuo älytön herkuttelu. Voidessani hyvin ja ollessani onnellinen en joudu lainkaan kamppailemaan jäätelöaltaiden ohi kävellessäni, nyt taas kävin lähes päivittäin henkistä kamppailua siitä, että jätän herkut kauppaan. Lopulta sortuen siihen, että saatoin lähteä yöpuvussa sängystä lähikauppaani ostamaan vähintään litran jäätelöä.

 Shirt & Jeans H&m

Otsikkoon päästäksemme olen menneiden kuuden päivän aikana muuttunut aivan uudeksi ihmiseksi. Jaksan kiinnittää huomiota ulkonäkööni ja hoidan ulkoista minääni paremmin, ideoita blogin postauksiin pongahtelee mieleen tuon tuosta ja ideoita on tullut kirjoitettua ylös jo yhden A4:n verran. Hymyilen jälleen ilman syytä, olen hyvällä tuulella ja haluan nähdä ihmisiä yksin möllöttämisen sijasta. Kotini on siisti, herkkuhimot ovat poistuneet ja tärkein, suuri painolasti sydämeltä on poistunut. Toki pieni jännitys tulevasta työtilanteesta kolkuttelee takaraivossa, mutta viime viikon haastatteluista jäi todella, todella, todella hyvä ja toiveikas mieli. Veikkaan, että jo jokin viime viikon haastatteluista voisi tärpätä. Vaikka on ihanaa, että pystyn paneutumaan bloggaamiseen aivan eri tavalla ja kuluneiden päivien aikana olen tavallaan rakastunut uudelleen tähän puuhaan, kaipaan myös toisenlaisen työn tekemistä. Aika yksinäistä puuhaahan tämä on kotona itsekseen kuvaillessa, kuvia muokatessa ja postauksia kirjoittaessa ja esimerkiksi eilen havahduin viideltä, etten ollut nopeaa koiran lenkitystä lukuunottamatta poistunut sisältä minnekään enkä edes syönyt mitään aamupalan ja pienen välipalan lisäksi. Päivä meni silmänräpäyksessä kuvatessa, blogipostausten kuvia käsitellessä ja eilisen postauksen julkaisussa.

Negatiivisten ja huonoa oloa aiheuttavien tekijöiden poistamisella elämästä on aivan käsittämättömän suuri tekijä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Tietenkin elämässämme on tylsiä asioita, joita ei voi poistaa kuten pyykkäyksen aikana häviävät sukat, vuotavat ja haiseva bioroskapussi (okei, roskiksen voisi viedä pois ajoissa, muttei ikinä ota opikseen!) tai tiukasti auton ikkunaan juuttunut jää, johon parhaimmatkaan skrapat eivät meinaan tehota. Pointtini kuitenkin on, että siinä vaiheessa kun tajuaa voivansa oikeasti todella huonosti on tehtävä jonkin asteinen muutos. Vaikka kuinka muuten ravitsisi itseään terveellisellä ruualla, liikkuisi ja päällepäin saattaisi näyttää siltä, että kaikki asiat ovat kunnossa. Huonossa parisuhteessa on otettava kissa pöydälle, haettava ja otettava apu vastaan, jos arjessa jaksaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, päästettävä irti huonoista ihmissuhteista tai tehdä kuten minä, eli vaihdettava työpaikkaa, kun sinne meno ei tunnu hyvältä. Jokainen voi sairastua henkisesti kuormittuessaan liikaa ja tarpeeksi ajoissa tilanteeseen havahtuminen on äärimmäisen tärkeää. Jo pelkät todella kovat paineet unelmaduunissa ajavat ihmisiä burn outin partaalle eikä mielestäni ole mitään hävettävää myöntää ja sanoa ääneen, ettei nyt jaksa. Omalla kohdallani jo tämä viikon breikki auttoi palauttamaan mielialani normaaliksi ja elämä ei tunnu enää niin sumuisalta. Voin jälleen rehellisesti sanoa voivani hyvin.

Heh, sekavaa ajatuksenvirtaa taas vaihteeksi ja mielessä oli aivan toinen postaus tälle päivälle. Mutta kuten olen jo aikaisemmin todennut, silloin kun kirjoituttaa on kirjoitettava. Toivottavasti saitte kuitenkin pointistani edes jokseenkin kiinni!

Näissä fiiliksissä energiaa uuteen viikkoon ja sen tuomiin haasteisiin!