Tervetuloa kylään

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Heippa pitkästä aikaa! Viimeiset pari viikkoa ovat menneet silmänräpäyksessä. Viime viikko meni töiden parissa sekä muuttopuuhissa auttamisessa. Tämä viikko taas on  mennyt omalta osaltaan penkin alle, koska torstaista lähtien olen maannut sängyn pohjalla todella kovan flunssan kourissa. En muistakaan milloin olen viimeksi ollut näin kipeä, ettei tule mieleenkään tehdä muuta kuin maata sängyssä. Sain kolmeen päivään katsottua yhden kokonaisen tuotantokauden Modern familya torkkumisen ja pitkien yöunienkin ohella, eli levätty on ainakin! Tänään on onneksi ollut jo olo voiton puolella ja jaksoin hieman puuhailla tässä kotona kevyesti siivoten ja sen ohella otettua viimein kuvat "uudesta" kodista.

Elokuussa halusin laittaa kotini uuteen uskoon ja kodin tyyli muuttui tyttömäisestä valkoisesta paljon yksinkertaisempaan ja siistitympään sisustukseen skandinaavisella twistillä. Linjat pysyivät puhtaina, huonekalut pienentyivät ja kokovalkoista tasapainoitin pienillä väriläiskillä. Postauksen viime sisustuksesta löydätte täältä.
 Myin vanhan vaalean kolmen istuttavan sohvani ja sen tilalle hankin ihanan pienen keltaisen väriläiskän. Koko sisustus itseasiassa lähti muovautumaan tuon Ikean naurettavan halvan Knopparp-sohvan ympärille. Ison sohvan vaihduttua lähes puolta pienempään toi paljon uusia mahdollisuuksia sisustuksen suhteen. Luovuin myös työpöytänä toimineesta kampauspöydästä ja sen tilalle hankin monipuolisemman, ruokapöydäksi sekä työskentelyyn sopivan pöydän.
 Pöytä sekä tuolit ovat Ikeasta. Ostin erikseen pöytälevyn ja siihen Lerberg-pöydänjalat. Jalkoja ei kiinnitetä pöytälevyyn, joten halutessa ne voi siirtää suurempaan tai eriväriseen pöytälevyyn tai vaihtoehtoisesti pöytälevyyn voi hankkia toisenlaiset pöydänjalat. Kätevää! Pöytä kustansi kaiken kaikkiaan noin 50 euroa ja tuolit ovat Ikean Terje-taittotuoleja, jotka ovat 15 euroa kappale. Ei mikään iso sijoitus ja omasta mielestä ihan pirun hyvännäköinen kombo!
 Uutta sisustuksessa on myös sohvapöytä, jonka laitoin äitini noutamaan talvella Facebook-kirppikseltä. Heh, vaihteeksi Ikeaa tuokin, mutta hintaa sillä on uutena 59 euroa ja sain sen uudenveroisessa kunnossa 15 eurolla. Suosittelen muuten kurkkimaan erityisesti huonekaluja hankkiessa Tori.fi:tä ja Facebook-kirppiksiä! Kulutin tuota sivustoa ahkerasti heinäkuussa ja sieltä olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa. Ikävä kyllä asuntoni neliöt eivät ihan riittäneet kaikkeen kivaan, mutta tulevaisuudessa isompaan asuntoon muuttaessa aion ehdottomasti katsoa sieltä ennen huonekalu- ja sisustusostoksille suuntaamista.
 Isän avustuksella sain kattoon verhotangon, jolla pystyn halutessa hieman jakamaan tilaa sängyn päädyssä. Ostamani verhot ovat mieleeni hieman liian raskaat, joten ensi kerralla Ikeaan eksyessä hankin kevyemmät verhot nykyisten paksuhkojen valkoisten tilalle. Toisaalta taas esimerkiksi sellaiset puiset tikkuverhot (ei luoja, en millään keksi sille fiksua sanaa!) tai jokin kaunis pitsimäinen paneelikangas voisi olla myös potentiaalinen vaihtoehto. Pitää tuumia ja katsella netistä! Olen myös himoinnut uutta mattoa, jonka hankinta saa odottaa ainakin jouluun asti, joten ehkä silloin voisi olla ajankohtaisempi aika miettiä niitä uusia verhojakin.
Eteinen koki myös pientä muutosta, mutta se on hieman vaiheessa ja tähän hätään se oli aivan täynnä varastoon menevää tavaraa vaatekaapista. Ehkä joku päivä sekin näkee päivänvaloa! Sisustaminen ja tälläiset projektit ovat ihania, mutta jossain vaiheessa vain iskee se ähky, eikä huvita enää yhtään. Eteisen kohdalla se sitten iski ja se edelleen hieman viimeistelemättä yksityiskohtien osalta. Nyt kun sisustuskuume pääsi meikäläisellä hellittämään, niin arvatkaa vaan onko mulla aivan tajuton asuntokuume! Olen hieman asuntoja ja taloja katsellutkin sekä asuntolainoja vertaillut, mutta toistaiseksi ihan ajatuspohjalta.

Mitä mieltä tästä uudesta sisustuksesta?

4 kommenttia:

  1. Ihanaksi oot kyllä sisustanu kotisi :)

    VastaaPoista
  2. Hienosti oot yhdistelly erilaisia tyylejä noin tyyllikkääksi kokonaisuudeksi, tykkään! :)

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä kivalta ja jotenkin aiempaa tilavamman tuntuiselta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela