Määritteleekö läskin määrä onnellisuuden?

Sain pari päivää sitten Instagramiini (@mikaelakosk) yhteen kuvaan ajatuksia ja keskustelua herättävän kommentin. Kommentti, tai oikeastaan kysymys, toimikin ärsykkeenä tämän postauksen kirjoittamiseen.  @aavaaurora kommentoi maanantaina lisäämääni Instagram-kuvaan seuraavasti:

"Pitkään sua seuranneena pakko kysyä, ootko  onnellisempi nyt hoikempana? Kavereiden kanssa jutellaan usein siitä, tuoko jotkut asiat onnen elämään ja mulla varmasti yks haave liittyy laihduttamiseen. Mutta onks se totta? Onks elämä oikeasti  parempaa hoikkana? Kiinnostaa tosi paljon vaikka saattaa kuulostaa tyhmältä."


Kysymys oli mielestäni äärimmäisen hyvä. Olenko onnellisempi vai onnettomampi nyt verrattuna painonpudotusta edeltäneeseen elämään? Ikävuodet 23 ja 26 ovat ainakin omalla kohdallani täysin vertailukelvottomia, koska tuohon kolmeen vuoteen on mahtunut niin paljon. Pelkästään viimeisen parin vuoden aikana olen kasvanut ihmisenä ja aikuistunut aivan älyttömästi. Nykyään olen huomattavasti fiksumpi, realistisempi sekä tasapainoisempi, kuin se epävarma reilu parikymppinen Mikaela. Vuoteen 2013 asti elämänsisältö koostui opiskelujen ohella enimmäkseen baareissa juoksemisesta, roskaruoasta ja epätoivoisesta yrityksestä löytää poikaystävä. Normaalia parikymppisen opiskelijan elämää ja murheita! Salikärpänen puraisi vuoden 2013 aikana ja vuoden 2014 alkupuoliskolla pudotin noin 15 kiloa. Siinä pieni briiffaus takavuosiin.

Olinko onneton silloin, kun painoa oli 80 kiloa? Lähes 25 kiloa enemmän verrattuna nykyiseen. En todellakaan. Vietin todella huoletonta elämää, en tuntenut morkkista vaikka olisin syönyt kebabia ja hampurilaisia viikon sisään kolmesti ja siihen kylkeen kitannut yhden baari-illan aikana kymmenen shottia ja muutaman drinkin unohtamatta illanviettoa edeltävät ja seuraavat sipsit ja muut herkut. Toivoin totta kai olevani hoikempi, kukapa ei toivoisi, oli sitten normaalipainoinen tai ylipainoinen. Kuitenkin tyytyväisyys elämääni ei aiheuttanut sitä potkua persuksille, että olisin tehnyt jotain kilojen karistamisen eteen. Nautin nuoruudestani ja itseasiassa olin vähemmän itsekriittisempikin (ikävä kyllä, jos kuvia katsoo haha!) ulkonäköäni ja kehoani kohtaan.
 Kirjoitin Aavalle vastaukseksi seuraavasti:

"Hyvä kysymys. Tavallaan tällä hetkellä oon onnellisempi kuin vaikka vuonna 2013. Tietenkin pitää ottaa huomioon, että ikää on tullut enemmän ja sitä myöten elämänasenne, ajatusmaailma jne on muuttunut ja "aikuistunut". Mutta toisaalta kaipaan sitä ylipainoisen huolettomuutta ja suhdetta syömiseen. Mäkkiin, subiin ja pizzalle saattoi lähteä ns ihan huvikseen, baarissa veti shotteja ja drinkkejä (kamalia sokeripommeja, enää ei viiti juoda) ja en stressannut omasta kropasta niin paljon. Nyt mulla on pienet paineet pysyä hoikkana blogin takia, koska en halua kokea epäonnistuneeni ja tuoda sitä tyydytystä aikoinaan mua epäilleille."

Ollessani painavempi sain harva se päivä ilkeitä kommentteja koskien ulkonäköäni, minua haukuttiin keskustelupalstoilla ja toisinaan humalaistenkin suusta saattoi tulla ei niin imartelevia kommentteja. Kiloni ei ollut vain oma ongelmani, vaan se tuntui joskus olevan jopa enemmän ongelma monille muille. Hoikistumiseni myötä roskakommentit ja haukkumiset loppuivat lähes kokonaan. Enää en ollutkaan se ruma, läski, tyrkky ja huono ihminen. Tietenkin ulkonäkö muuttuu painon putoamisen sekä pelkästään vanhenemisen myötä, mutta jos vuosien haukkumakommentit loppuivat lähes välittömästi kilojen alettua pudota, ei syynä ole ollut mikään muu kuin se, että läskinä olin huonompi ihminen näin karkeasti sanottuna. Vaikka vuosien bloggaaminen on kasvattanut minusta todella paksunahkaiset ihmisen ja kestän hyvin anonyymit nettikiusaamiset, en halua enää palata siihen, että joudun avaamaan harva se päivä kommentteja joissa kerrotaan kuinka ruma, lihava ja oksettava olen. Pitämällä itseni hoikkana koen olevani turvassa nettikiusaamiselta.

Yksi hassu tekijä hoikkuuteen ja sinkkuuteen liittyen on se, että mietin usein onko kroppani tarpeeksi hyvä. Olen normaalipainoinen, mutta iso painonpudotus ja kroppatyyppini teki tehtävänsä. Tulen oletettavasti ikuisesti häpeämään keskivartaloani, ellen sitten käy korjaamassa sitä esteettisellä toimenpiteellä. Tästä syystä sorrun toisinaan miettimään, että kelpaanko tälläisenä, koska olen hoikka, käyn paljon salilla ja tykkään treenata, mutta vartaloni ei silti ole "fitness". Jos olisin hieman pyöreämpi kokisin varmasti helpommin kelpaavani toiselle vaatteilla tai ilman. Aivan typeriä ajatuksia! Faktahan on, että siinä vaiheessa jos tapailu päättyy tilanteen edetessä tiettyyn pisteeseen siitä syystä, että paidan alta ei löydykään timmeistä timmeintä vartaloa, on vika aivan jossain muussa kuin itsessä.

Varmasti suhteen vakiintuessa itsekriittysyys vähenee ja kokee kelpaavansa vaikka paino heittelisikin muutamia kiloja. Suhde ei tietenkään ole syy heittää hanskoja tiskiin viimeistään siinä vaiheessa, kun vihkisormukset on vaihdettu ja toiselle on saatu pallo jalkaan, mutta saatte varmasti ajatuksestani kopin. Nykypäivänä sinkkumarkkinat ovat todellinen villi länsi ja pitkälti sitä teerenpeliä tehdään naamakertoimen ja kropan perusteella unohtamatta sosiaalisen median tuomia strandarteja normaaliudesta.

Kokonaisvaltainen onnellisuus on aivan hemmetin monen tekijän summa. Tällä hetkellä voisin sanoa olevani ehkä tyytyväisempi elämääni, kuin kolme-neljä vuotta sitten, mutta periaatteessa en koe eläväni onnellisempaa elämää laihempana. Monet asiat ovat mukavempia hoikempana, kuten herkkujen ja vaatteiden ostaminen, mutta kuten edellä lainauksessa totesinkin, kaipaan sitä huolettomampaa suhtautumista ruokaan joka minulla oli tukevampana. Länsimaisen kulttuurin vaikutuksesta esimerkiksi työmarkkinoilla on varmasti helpompaa hoikilla ihmisillä, koska ikävä kyllä lihavuus ja ylipaino koetaan monesti negatiivisena asiana. Tähän aiheeseen en sen enempää halua paneutua, koska koko aihe ja ihmisten lokerointi ulkonäön suhteella puistattaa minua.

Siitä kuitenkin olen varma, että 50 ja 120 kiloinen voivat olla aivan yhtä onnellisia tai onnettomia. Kaikki lähtee itsestä ja päätöksestä elääkö onnellista vai onnetonta elämää. Positiivinen elämänasenne, itsetutkiskelu ja oman tien kulkeminen ovat jo hyviä askelia kohti onnea. Jos kilot eivät häiritse itseä, eivät ne ole este onnellisuudelle. Jos koet olevasi onneton kehossasi käänny apukäsien puoleen ja kokeile, tekeekö se viisi kiloa hoikempi vartalo onnellisemmaksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että kokoon 36 mahtuminen ei ole automaattisesti avain onneen.

Painonpudotuksen tai painonnousun kokeneet, koetteko olevanne onnellisempia nyt vai ennen muutosta?

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Mie jopa oikeestaan tunnen itseni onnellisemmaks ja itsevarmemmaks nyt kun mitä esimerkiks viis vuotta sitten, vaikka painoa on kertynyt siinä ajassa kolmisenkymmentäkiloa. Ison osan siitä on tehnyt varmasti se, että luin sairaanhoitajaksi ja siinä oppi näkemään sen miten monennäköisisä meitä on ja kuinka loppuun asti kiillotettu pinta ei kerro paljoakaan siitä, mitä ongelmia siellä sisällä on. Toisaalta myös paikkakunnan vaihtaminen pariinkin kertaan ja uusien hyväksyvien ystävien löytäminen auttaa paljon. Ja kyllä se ikä tuo onneksi meistä suurimmalle osalle jonkinlaista rauhaa ja itsensä hyväksymistä.

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoinen teksti ja todella monipuolisesti ja hyvin sulta kirjoitettu! :) Nää on vaikeita kysymyksiä ja oon itekin yrittänyt etsiä vastauksia tähän ulkonäkö-paino-onnellisuus -problematiikkaan. Pään sisällä loppupeleissä se onnellisuus määritellään oli sitten minkä kokoinen vaan. Joka tapauksessa pakko sanoa, että mun mielestä näytät tällä hetkellä superhyvältä ja sporttiselta! Tsemppiä loppuvuoteen ja treeneihin! :)

    VastaaPoista
  3. Pakko kommentoida, vaikka paino on ja pysyy samassa lukemassa. Eli olen sorttia en liho ihan sama miten huonosti syön. Mutta kyllähän se huono ruokavalio näkyy olotilassa! Tarvittavien ravintoaineiden ja vitamiinien sijaan voin pitkiäkin aikoja ruokkia itseäni lähinnä rasvalla ja sokerilla. Lopputuloksena väsyttää ja ärsyttää. Mikä syö onnellisuutta. Joten en usko, että minkään painoinen voi olla onnellinen huonolla ruoalla. Ylipainon voi toki kerryttää semiterveelliselläkin ruoalla, mutta yleensä siellä taustalla on herkut yms. Sairaudet/lääkkeet toki myös oma kompleksinsa.

    Tavallaan lihomisen estäminen olisi itselle hyvä motivaattori syödä terveellisesti, mutta kun niitä kiloja ei tule, niin valitsen ennemmin mielestäni hyvänmakuisen roskaruoan. Ja sekin on hyvää vain siksi, että rasva ja sokeri on vääristäneet makuhermoja.

    Mutta ei vissiin ole itsekuria syödä hyvin ja sitä kautta voida hyvin. Oon varmaan vaan puhtaasti sokeriaddikti :D

    VastaaPoista
  4. Olen yhtä onnellinen 60-kiloisena kuin 80-kiloisena. Nyt olen tuossa jälkimmäisessä lukemassa, eikä kilot juurikaan vaivaa. Pidän itseäni hyvännäköisenä, vaikkakin hoikempana näytin vielä paremmalta. Ajattelin kymmenisen kiloa laihduttaa kunhan vauvavuosi loppuu ja imetys vähenee, ei niinkään ulkonäön takia vaan kevyemmän olon takia. Ihan hyvä olo mulla nytkin on ja jaksan liikkua, mutta vielä helpompi se on vähän kevyempänä.

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä postaus! :)

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.