Tuomiokirkon huipulla

torstai 15. syyskuuta 2016

 Helou! Vitsit mitä vauhtia päivät ovat menneet. Viime viikko meni enimmäkseen töiden parissa ja ainoat vapaapäivät olinkin pikkuisen kipeänä. Vihdoin olot ovat normalisoituneet ja olen päässyt sunnuntaina palaamaan treenienkin pariin noin viikon tauon jälkeen. Tästä syystä blogissakin oli hiljaisempaa, koska halusin lepäillä vapaa-ajalla mahdollisimman paljon ja esimerkiksi viime viikon lopulla työvuorot olivat sellaiset, että aamuun ja iltaan ei jäänyt pahemmin tyhjiä tunteja.

Vähän on ollut väsymystä ilmassa, mutta veikkaan sen johtuvat hieman alakuloisesta mielestä. Töissä tosin menee todella kivasti ja nautin työpäivistä, mutta arki on ollut tuon puolikuntoisuuden sekä treenaamattomuuden vuoksi viimeisen reilun viikon aika maassa. Kait se perinteinen syysdebis pääsi iskemään tännekin. Työt täyttävät päivät lähes kokonaan ja väliin yritän keksiä parhaani mukaan jotain mielekästä tekemistä, joten eiköhän se taas tästä. Huonoja ja hyviä kausia menee ja onneksi tiedän, että fiilis tulee paranemaan piakkoin! Tämä tuli niin äkkiä, joten nopeasti se menee ohitsekin.
 Eilein olimme Jutan kanssa Polhemin kauneuslounaalla, jossa pääsimme kuulemaan ihanan lounasbufeen ohessa muutamien brändien uusista tuotteista ja tuulista. Paikalla oli myös todella paljon tuttuja, joita en olekaan nähnyt yli vuoteen Hollannissa asumisen takia sekä muutamia tuttuja, kuten Sim Sensitiven Heidi, joita en ole nähnyt vielä pidempään aikaan. Lounaaseen sekä Sim Sensitiveen liittyen tulee postausta myöhemmin, joten olkaa kuulolla!

Tilaisuuden jälkeen kävimme kuvaamassa asukuvat sekä nauttimassa ihanasta syysauringosta ja vaihtamassa kuulumiset Tuomiokirkon huipulla. Päälle päätyi aika kevyttä vaatetta sillä haluan parhaani mukaan ottaa kaiken irti näistä aurinkoisista ja suhteellisen lämpimistä päivistä. Tuo nahkatakki on uusi hankinta ja edulliseksi aitonahkaiseksi rotsiksi todella ihanan pehmoista ja hyvän tuntuista nahkaa! Linkkailin takin tuohon alle, jos siellä ruudun sillä puolen on jollain hakusessa musta aitoa nahkaa oleva biker-rotsi.
Shirt & Jeans-H&m
Shoes-Converse
Bag-Louis Vuitton
Sunnies-Lindex
Nyt on pakko alkaa sammuttelemaan konetta ja nollailen päivän ajatukset katsomalla Sinkkuelämää televisiosta. Aamulla mulla on ennen töitä kampaaja ja sitä ennen käyn salilla, joten päivä tulee olemaan aivan täyteen buukattu. Päivittelen varmaan kampaamokäynnistä tänne blogiinkin, sillä pientä muutosta on tulossa hiusrintamalle. Hyvää yötä ja ihanaa näillä näppäimillä alkavaa viikonloppua teille kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihana ihana ihana asu!! Itsekin olen etsinyt tommosia "mammafarkkuja".. Jäin vaan tuijottaa näitä kuvia, olet kyllä upea ilmestys.

    VastaaPoista
  2. Heips, näin sut töissäsi ja olet kyllä vielä kauniimpi livenä kuin kuvissa :) Mukavaa syksyä, toivottavasti fiilis paranee! Itse olen ihan syksyihminen ja nautin kovasti tästä vuodenajasta. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Upea asu, vau! Tuo nahkatakki tosiaan näyttää hyvältä ollakseen noin edullinen, miltei tekisi mieli sortua.. :D

    VastaaPoista
  4. Voi juku tuota kolmatta kuvaa!! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela