Syyshiukset ja niiden hemmottelua Arganöljyllä

torstai 22. syyskuuta 2016

 Heippa! Viime postauksessa kerroinkin tulevasta kampaajakäynnistäni, joka oli viime viikon perjantaina. Tuuttun tapaan suuntasin Hyvinkäällä luottokampaajalleni Ericalle Parturi-Kampaamo Lilaan. Viime kampaamokäynnistä heinäkuista latvojen tasaamista lukuunottamatta oli kulunut noin yhdeksän kuukautta, joten hiusten päivitys oli paikallaan.
Lähtotilanteessa hiuksissa oli lähes kokonaan oma luonnollinen hiusvärini. Latvoissa näkyy pientä vaalennusta, jotka olivat muisto viime vuoden keväällä tehdystä blondauksesta. Mulla kävi todella ikävästi Hollannissa hiusten kanssa ja jostain syystä veden laatu pilasi hiukseni aivan täysin ja latva alkoi katkeamaan. Aivan uusi teippihius meni viime syksynä kamalaan kuntoon alle parissa kuukaudessa, latva alkoi katkeilemaan omasta tukasta ja pituutta lähti erityisesti edestä lähemmäs kymmenen senttiä jouluun mennessä. 

Joululoman jälkeen hankin vesifiltterin, joka paransi tilannetta ja jouluna päähän laitettu uusi teippihius on edelleen sellaisessa kunnossa, että sitä voisi latvoja leikkaamalla edelleen käyttää. Oli pakko laittaa tähän postaukseen vielä kuvat miltä oma hiuksei näytti viime maaliskuussa. Aivan järkyttävät! Ei sitä edes ole aatellut, että vedellä voi olla noin suuri vaikutus hiukseen. Nyt hius saa jälleen kerran kasvaa rauhassa tuolla pidennysten alla.
Monet itkut olen itkenyt viimeisen vuoden aikana tämän hiuksen takia, mutta onneksi katkeilleet kohdat alkavat olemaan vihdoin sen verran pitkiä, että ne sulautuvat pidennysten sekaan nätimmin. Laitettiin tällä kertaa punaruskeaa sävyä hiuksiin ja voi vitsit tykkään tästä ihan kamalasti! Punainen on ihana hiustenväri siitä, että se on joka valossa hieman erilainen. Omasta hiuksesta punertava sävy alkaa tietenkin haalistumaan, mutta ajattelin ylläpidellä sitä sävyttävillä hoidoilla. Vähän tekisi mieli kokeilla jossain vaiheessa millaista vivahdetta saisi, jos laittaisi hiukseen liilan tai kirkkaanpunaisen color maskin. Täytyy joku päivä käydä ostoksilla kurkkimassa mitä sävyjä on tarjolla!
 Viime viikolla Polhemin kauneuslounaalla kuulimme syksyn uutuuksista ja yksi niistä oli juuri lanseerattu Sim Sensitiven Argan Care-sarja. Hiustenpidennysten kanssa täytyy olla todella tarkka niihin käytettävistä hoitotuotteista, mutta INCI-listan läpikäymällä uskalsin lähteä kokeilemaan niitä pidennyshiukseen. Shampoo ja hoitoaine sopi todellakin pidennyshiukselle ja hiukset olivat todella sileät ja takuttomat pesun jälkeen. Lisäsin vielä ennen kuivaamista Argan care organic öljyä, joka on täysin luonnollinen mix erilaisista öljyistä ja sopii käytettäväksi hiusten lisäksi niin vartalolle kuin kasvoillekin. Innostuinkin vähän liikaa tuon öljyn kanssa ja hiuksista tuli hieman turhankin sileät. Onneksi kuivashampoolla sai vähän rakennetta takaisin hiukseen ja homma oli pelastettu!

"Korkealuokkaisen Argan Care -tuotteet on kehitetty rikastamaan ja ravitsemaan pohjoismaisia hiuksia. Uudistetun koostumuksen myötä tuotteiden hoitotehoa on lisätty mm. chia-siemenöljyllä, joka täynnä vitamiineja ja antioksidantteja. Argan Care -tuotteet ja hoitokäsittelyt tarjoavat avun elottomille ja rasittuneille hiuksille palauttaen hiusten luonnollisen kuohkeuden.
Tuotteiden toimivuus perustuu erittäin tehokkaiden puhtaiden öljyjen yhdistelmiin, jotka imeytyvät nopeasti ihoon ja hiuksiin ja antavat niille luonnollista voimaa, tukea ja hehkua. Tuotteet sopivat kaikille hius- ja ihotyypeille."

Tätä ennen käytössä on ollut Balmainin hiustenpidennyksille tarkoitettu shampoo ja hoitoaine, mutta näistä tuli todellakin hyvät kilpailijat. Tuo öljy on ollut viimeisen viikon kovassa käytössä pehmittämään kuivuvia rystysiä ja kynsinauhoja sekä iltaisin olen levittänyt sitä käsien kosteuttamisen jälkeen myös kasvoille. Erilaiset öljyt ovat ihan parhautta koko kropan hoidossa!

Mitä pidätte tästä punertavasta hiusväristä? Ja tulen päivittelemään hiusten kasvatusprojektia aina välillä tänne blogiinkin. Toivotaan, että jouluun mennessä senttejä olisi tullut taas useampi lisää!

7 kommenttia:

  1. Kauniin väriset hiukset! Aina välillä haaveilen vastaavasta sävystä itsellänikin, mutta oon ollut viitisen vuotta värjäämättä ja koitan malttaa pysyä sillä tiellä :D

    VastaaPoista
  2. Ihana toi punertava sävy! Ja hyvin on tukka kasvanut puolessa vuodessa, mäkään en oo ajatellut että vedellä vois olla niin suuri vaikutus hiuksen kuntoon...

    VastaaPoista
  3. Hei Mikaela! Haluaisin antaa postaus toiveen, nimittäin on ihailtavaa miten suuren elämän muutoksen olet tehnyt tässä muutaman vuoden aikana ja olisi mielenkiintoista kuulla mistä kaikki lähti liikkeelle, mitä teit ja miten kroppa on muuttunut matkan aikana. Olen blogiasi lukenut jo monen monta vuotta ja siinä ohella seurannut matkaasi mutta tässä kun itsellä on kropanmuokkaus projekti käynnissä, niin haluaisin lukea miten se sinulta aikoinaan sujui :) Kiitos inspiroinnista!

    VastaaPoista
  4. Moikka, mua kiinnostaisi kuulla enemmän tuosta vesifiltteristä. Olen huomannut hiustenlaadussa suuren eron kun muutimme uuteen kotiin. Hiukseni takkuuntuvat helposti vaikka käyttäisin mitä hoitoainetta. Kampaajan mukaan syy on vedessä, mutta mitään ratkaisua tähän en saanut😊. Mistä ostit ja millaisen filtterin? Mitä olet tykännyt? Kiitos vielä kivasta blogista ❤️
    -Fanny

    VastaaPoista
  5. Tosi kivat hiukset! Minä ostin Biosilkin silkkitippoja ja olen kyllä ollut todella tyytyväinen! Mulla myös katkeili hiukset ihan kamalan näköseks varmaan monesti eri syystä, mut nyt on hyvä kiilto ja tuntuu että katkeilukin on vähentynyt. Sit vielä vinkkinä Glitterin tangle brush, ihan huippu ja arvelen sopivan myös pidennyksille :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat hiukset. Koska muuten tulee kotipostausta? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela