Uusilla kujeilla uuteen viikkoon ja viikonlopun kuulumiset

sunnuntai 21. elokuuta 2016

 Heippa kaikille! Viikko alkaa olla taputeltu ja huomenna pyörähtää käyntiin elokuun viimeinen kokonainen viikko. Aivan käsittämätöntä, että Suomeen paluustanikin on kulunut jo reilu kuukausi. Syksykin häämöttää jo kunnolla edessä. Olen aivan täysillä syysihminen ja en malta odottaa niitä kirpeitä ja kuivia syyskelejä sekä tunnelmallisia sateisia syysiltoja. Ilmassa on silloin jotenkin aivan täydellistä raikkautta unohtamatta syyspukeutumisen ihanuutta. Heh, taidan hokea näitä samoja asioita vuodesta toiseen näihin samoihin aikoihin. Mutta mihin kissa karvoistaan pääsee. Syksy on vain itselle sitä parasta aikaa. Ennen tätä syksyä käyntiin pyörähti aina uusi lukuvuosi koulussa ja samalla sai ikään kuin puhtaan alun kaikelle kesän jäljiltä. Sai pyyhkiä kesän pölyt harteilta ja oli taas aika asettua aloilleen.
 Tänä syksynä en astele enää koulun penkille vaan edessä on aivan uusia tuulia. Minulla on nimittäin uusi työpaikka! Huomenna aloitan uuden viikon suuntaamalla koulutuspäivään, jonka jälkeen pääsen töihin ihan fyysisesti työpaikalleni. Hieman jännittää, vaikka työ sekä ala onkin tuttua ja vanhaa vaatteisiin ja myyntityöhön liittyvää, mutta silti kuviot tulevat olemaan varmasti aivan erilaiset. Kyseessä on iso konserni, joka tuo omat rutiininsa verrattuna edesmenneeseen Vila Clothesilla työskentelyyn pienessä tehotiimissä. Olen kuitenkin varma, että tulen nopeasti löytämään oman tapani työskennellä tässä uudessakin työssä. Innolla odotan tulevaa! Työpaikkaa en ainakaan tähän hätään mainitse täällä blogissa, mutta Helsingin keskustaan olen menossa töihin.
 Tulevaan viikkoon olen valmistautunut ottamalla viikonlopun todella rennosti. Perjantaina kävin hoitamassa muutamia asioita ja illalla lähdin kaverini kanssa aika ekstempore baariin täällä Hyvinkäällä. Viime kerrasta oli vierähtänyt valehtelematta varmaan lähemmäs kaksi vuotta! Niin se aika kuluu. Ilta oli hauska, mutta lauantaina ei ihan kamalasti naurattanut. Huh, ei kyllä jaksaisi noita viinintäytteisen illan jälkimaininkeja joka viikko. Olin koko lauantain todella kärttyisellä tuulella väsymyksen ja vetämättömän olon vuoksi. Onneksi koko päivä ei mennyt aivan harakoille, vaan sain käytyä näöntarkastuksessa, ostamassa pari viherkasvia ja illalla tein vielä nopean reissun Mäntsälään hakemaan viimeisiä muuttotavaroitani.
Tänään olen viettänyt päivän itsekseni kotona tavaroita järjestellessä (miten tämä muutto ja kodin laittaminen tuntuu loputtomalta projektilta!) sekä salilla käyden. Huomaan, että olen tänä viikonloppuna kaivannut todella paljon yksinoloa sekä tilaa omille ajatuksille. Tuleva jännittää ja uuden työn lisäksi arkeen tulee pitkästä aikaa uutena asiana työmatkat. Vaikka junalla menee ainoastaan vajaa 45 minuutia Helsinkiin, tuo se kuitenkin elämän aikatauluihin omat haasteensa. Tai eniten minua ehkä jännittää aikaiset aamuherätykset. Olen ollut liian onnekas viime aikoina ja olen saanut hyvillä mielin nukkua aamuisin lähes koko viimeisen vuoden kahdeksaan tai yhdeksään asti. Vuorokausirytmi on mennyt viime kuukausina aivan sekaisin, joten hetki menee totutellessa, että saa unenpäästä kiinni ennen puolta yötä.

Toisaalta taas junalla kuljettavat työmatkat ovat positiivinen asia siitä, että minulla on aikaa rauhoittua aina ennen töitä sekä töiden jälkeen esimerkiksi lukemalla kirjaa junassa. Ja kuljinhan pari vuotta sitten saman matkan työharjoitteluun Helsinkiin, joten on sitä tehty jo aikaisemminkin.

Nyt on pakko alkaa valmistautua unille, sammuttaa tietokone ja yrittää pysytellä somesta pois. Tuo viimeisin kettu on se pahin, joka vie yöunet ja viivästyttää unen päästä kiinni saantia. Tänään pakko taas tarttua puhelimen sijaan kirjaan. Hyvää yötä kaikille ja energistä tulevaa viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä tuleviin haasteisiin ja uuteen elämänvaiheeseen, onnea työpaikasta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas kuulumisista. Onnea uuteen työhön ja aurinkoisia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tykkään miltei eniten näistä kuulumis-postauksista, lisää :P! Mukavaa syksyä ja onnea uudesta työstä :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut uudesta työpaikasta!

    Itsekin pidän syksyn alusta kovasti, vaikka kesäihminen lopulta olenkin. Uuden alku ja arjen alkaminen on omalla tavallaan mukavaa. Toisaalta taas muutaman kuukauden päästä olen jo syysmasennuksen kourissa eikä talvikaan ole lempiaikaani. Onneksi siitä aina jotenkin selviää :)

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä uuteen työhön!

    VastaaPoista
  6. Onnea uudesta työpaikastasta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela