Heippa kaikille! Huh millainen hoppu on ollut viime aikoina. Viime loppuviikon olin pienessƤ kesƤflunssassa, joten suurin osa viikosta meni tyƶjuttujen parissa sekƤ parhaani mukaan mahdollisimman paljon lepƤillessƤ. ĆrsyttƤviƤ tƤllƤiset flunssanpoikaset, varsinkin silloin kun olisi tuhat muutakin asiaa hoidettavana sekƤ todella hyvƤ treeni-into pƤƤllƤ. Onneksi levolla niistƤ selviƤƤ nopeasti ja pystyin sentƤƤn tyƶvelvollisuudet hoitamaan.
Sunnuntaista lƤhtien olen asunut sisustus- ja remonttikuplassa, sillƤ pƤƤsin tiistaina vihdoin muuttamaan takaisin omaan asuntooni HyvinkƤƤlle. Sunnuntaina kƤvimme Cristiinan kanssa sohva-ja sisustusostoksilla Ikeassa sekƤ ostamassa maalia seiniƤ varten. Jumankeikka valkoisen maalinkin ostaminen voi olla hankalaa! Tuskailin ensiksi Tikkurilan nettisivuilla silmƤt ristissƤ eri valkoisen sƤvyjƤ vertaillen ja tietenkin kaikki nƤyttivƤt aivan erilaisilta itse myymƤlƤssƤ. En ole mikƤƤn kƤrsivƤllisin ihminen tƤllƤisten, noh, aika turhanpƤivƤisten asioiden suhteen (tulevalle aviomiehelleni tiedoksi, ettƤ meidƤn ei tarvitse varata kuukautta servettien eri valkoisen sƤvyjen vertailuun ;-) ), joten sopiva sƤvy lƶytyi todella nopeasti.
Maanantai menikin enimmƤkseen pakkaillessa autoja valmiiksi ja varastossa tavaroiden lƤpikƤymiseen. Tiistaina jouduin kƤymƤƤn asioilla Vantaalla sekƤ uudestaan Ikeassa ennen maalauksen ja muuttorumban aloittamista.Onneksi maalaus sujui todella nopeasti, koska maalikerroksia tarvittiin vain yksi vanhan valkoisen maalin pƤƤlle ja apuna oli ihana pikkuveljeni. Freesaa muuten aivan ƤlyttƶmƤsti, kun asunto saa puhtaat valkoiset seinƤt ylleen. Rempatessa ja muuttolaatikoita kantaessa sekƤ lƤpikƤydessƤ hujahti hyvƤ tovi ja voin kertoa, ettƤ oli pikkuisen hajonnutta likkaa siinƤ vaiheessa kun pƤƤsin sƤnkyyn. Onneksi pikaisen juuri ennen klo 23 sulkemisaikaa tapahtuvan ruokakauppakƤynnin jƤlkeen puhtaat lakanat sekƤ paketillinen Jaffa-kermajƤƤtelƶƤ toimi aika hyvƤnƤ palkintona ensimmƤisen pƤivƤn uurastuksesta!
Keskiviikkona jouduin menemƤƤn taas Ikeaan, koska en ollut voinut ostaa uutta pƶytƤƤ ennen muiden kalusteiden paikoille laittoa. Joten keskiviikko meni Ikeaa kasaillessa, tavaroita purkaessa, sata kertaa hermot menettƤessƤ sekƤ sisustaessa. Vihdoin asunto alkoi nƤyttƤmƤƤn oikeasti kodilta ja olen niin innoissani siitƤ, kuinka ihana se tulee olemaan! En millƤƤn malttaisi odottaa, ettƤ saan kaiken paikoilleen ja valmiiksi, jonka jƤlkeen pƤƤsen nƤyttƤmƤƤn lopputuloksen myƶs teille. SiitƤ tulee niin makee!
Eilein oli onneksi rennompi pƤivƤ tavaroita paikoilleen laittaessa, salillƤ kƤydessƤ ja ilta tƶissƤ ollessa. Minua itseasiassa harmittaa, ettƤ olen koko viikonlopun MƤntsƤlƤssƤ tƶiden takia. Okei, voisin tƤnƤƤn ja huomenna kƤydƤ kotona jatkamassa sisustusta, mutta pihinƤ en halua ajella tuota vƤliƤ tavallaan turhaan, koska rahaa on kulunut kiitettƤvƤsti viime aikoina. LisƤksi mulla on iso kasa kirpputorille menevƤƤ tavaraa ja vaatetta hinnoiteltavana, joten se saakoot olla tƤmƤn viikonlopun projekti. Ja kerkeƤn viikonlopun aikana kƤydƤ salillakin sekƤ ratsastamassa ilman, ettƤ tƤytyy juosta ja ajella pƤƤ kolmantena jalkana paikasta toiseen.
Heh, tƤmƤ oli todella turhanpƤivƤinen postaus, mutta silloin kun on hyvƤ fiilis kaikesta huomaan kirjoittavani tƤllƤisistƤ arkipƤivisistƤkin asioista tƤnne blogiin. Eli toisin sanoen nƤitƤ "turhia" postauksia, joille annan ajatuksenvirralle vallan enkƤ ole suunnitellut sisƤltƶƤ sen kummemmin. Niin ja vielƤ tuosta ohimennen mainitsemastan kirpputorista. Vien ensi tiistaina (9.elokuuta) viikoksi HyvinkƤƤn Tingi&Tongi-kirpputorille paljon vaatteita ja muuta tavaraa. PƶytƤnumero on 48, joten suosittelen kƤymƤƤn kurkkaamassa, jos sieltƤ lƶytyisi jotain. Vaatelaatikoita kƤvin lƤpi rankalla kƤdellƤ, joten todella hyvƤƤ ja uudenveroista vaatetta on jƤlleen paljon luvassa. Palailen blogin ƤƤreen viimeistƤƤn alkuviikosta. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Hei Mikaela! Putosin jossain vaiheessa kelkasta, enka ole lukenut aivan viimeisimpia postauksia. Viimeksi olit miettimassa Hollantiin jaamista ja meinasin itseasiassa kommentoida silloin, etta jaa ihmeessa! Palasit ilmeisesti Suomeen? Mika sai mielen kaantymaan tuon vaihtoehdon puolelle? Kyselen mielenkiinnosta, koska itse jain ulkomaille au pair vaiheen jalkeen. Olin n. 5kk au pairina ja sitten paatin kokeilla ulkomailla asumista ilman tata turvaverkkoa. Silla tiella olen edelleen. :)
VastaaPoistaHenkilƶkohtaisista syistƤ en jƤƤnyt sinne.
PoistaKiva postaus :)
VastaaPoistaKiva kun tykkƤsit!
PoistaTƤllaiset "tajunnanvirta" postaukset on juuri niitƤ mitƤ itse tykkƤƤn melkein eniten lukea, eli lisƤƤ vaan :)!
VastaaPoistaKiva kuulla! :)
Poista