Throwback: Napoli snaps

Heipparallaa! Jos pitää jokin oma huono tapa mainita, niin se on ehdottomasti asioiden lykkääminen, joille ei ole asetettua takarajaa valmiiksi saamiselle. Olen todella tehokas, kun joki pitää saada tehtyä päivään tai kellonaikaan X mennessä. Minua ärsyttää suunnattomasti ihmiset, jotka eivät hoida asioita ajoissa ja sovittuun päivään mennessä, mutta näissä blogijutuissa olen itse toisinaan todellinen laiskimus. Olen meinaan tämän postauksen kuvia käsitellyt VIIKON! Yhden kuvan käsittely tässä välissä, toisen ehkä huomenna, seuraava parin päivän päästä. Ja yhden kuvan läpikäymiseen ja tallentamiseen menee Lightroomin sekä photoshopin kautta noin kolme minuutia. Aina kun olen istunut koneen ääreen tekemään tätä postausta, olen keksinyt jotain muuta selailtavaa netistä, kuten Ikean sivut sekä tori.fi (hirveä sisustuskuume).

Ehkä tämä harmaa sää oli meant to be, koska muuten olisin tällä hetkellä makoilemassa auringossa tämän postauksen kirjoittamisen sijasta. Tarvitsisin varmaan itselle jonkinlaisen työnantajan, joka asettaisi mulle takarajoja postauksille. Olen yrittänyt kalenteriin merkkailla valmiiksi minkä postauksen teen milloinkin, mutta nuolilla ja suttauksilla niitä on aivan liian helppo siirtää!
 Napolin kuvia oli vielä julkaisematta ja Napoliin ihastuneena ja sitä kaikille hehkuttaneena halusin ehdottomasti julkaista lisää kuvia viime kuiselta reissulta. Tämän postaksen kuvat ovat otettu pääasiassa rantaviivalta, Via Partenopen varrelta sekä Castel dell'ovolta. Napolissa ei ole hiekkarantaa, vaan rantaviiva on isoa kiveä. Erityisesti paikallisia oli paljon nauttimassa lämmöstä kallioilla istuen ja sieltä veteen hyppiessä. Soutuveneitä ja muita pienempiä veneitä näkyi paljon, joissa ihmiset ottivat aurinkoa. Ensimmäisessä Napolin matkaa käsittelevässä postauksessa mainitsinki siitä, kuinka nopeasti tuolta pääsee esimerkiksi Sorrentoon tai Caprille, jos halajaa kunnon hiekkarantoja.
 Via Partenope oli ihana rantakatu, joka oli reunustettu leveällä kävelytiellä, kauniilla hotelleilla ja useilla kahviloilla sekä ravintoloilla. Ilta-aurinko paistaa siihen koko illan, joten sinne kannattaa ehdottomasti suunnata nauttimaan lämpimästä illasta ja viimeisistä auringonsäteistä. Kuvissa oleva linna on Castel dell'ovo, jonne sisäänpääsy oli ilmainen. Linnan huipulta oli ihanat näkymät Amalfi coastille. Linnan juurella on pieni satama, jossa oli ihania ravintoloita sekä innokkaita sisäänheittäjiä. Italiassa yksin kulkiessa voin taata, että treffikutsuja satelee!
Voi vitsit mikä matkakuume taas nousi, kun katselee näitä kuvia. Hollanti-ystäväni Riikka lähti juuri Kroatiaan ja yritti houkutella minua edes muutamaksi päiväksi mukaan. Harmi, että lompakko ei ollut asiasta aivan samaa mieltä. Onneksi ensi kuussa olisi tarkoitus mennä Espanjaan, jos työt antavat myöten. Saisi vähän helpotusta jatkuvaan matkakuumeeseen. Tai tulisi edes alkuviikon ihanat sää takaisin niin sekin auttaisi!

HOBilla on muuten vielä huomisen voimassa alennuskoodi, jolla saa alennustuotteista 30% lisäalennuksen. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää! Nyt laiskottelen hetken, jonka jälkeen alan siivoilemaan. Olen ollut tämän viikon talo- ja koiravahtina, koska muut ovat olleet reissulla. On ollut kiva pitkästä aikaa saada olla kunnolla rauhassa, vaikka seurana onkin ollut reilu tusina puudeleita. Ensi viikon jälkeen tosiaan muutan takaisin omaan asuntooni Hyvinkäälle, joten pitää nauttia vielä hetki täysinäisestä ja itsestään täyttyvästä jääkaapista, puudeliterapiasta sekä siitä, että kotona on joku kyselemässä kuulumisia. Kaipaan omaa rauhaa, mutta ei tämä kotona hetkellisesti asuminenkaan ole ollut hullumpaa.

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Voi näyttääpä ihanalta! Ite oon juuri Venetsiassa ja Napoliin täältä tuskin enää ehditään, mutta näköjään sekin olisi käymisen arvoinen paikka.

    - http://murroskohta.blogspot.de

    VastaaPoista
  2. Heippa! Olis mukava kuulla syitä sun Suomeen paluulle? Itse olin vuosi sitten reilu 9kk ajan aupairina ja kotiinpaluu oli enemmän kuin toivottua ennen sovittua lopettamisajankohtaa. En edes haaveillut sen kokemuksen jälkeen maailmalle jäämisestä, koska koti-ikävä omaan rauhaan ja omaan kotiin tottuneelle aikuiselle oli suuri. Itse en uudelleen lähtisi aupairiksi, jos tietäisin minkälainen vuosi edessä olisi, mutta onneksi kuitenkaan en näitä tiennyt ja jos ei muuta niin hyviä ystäviä vuodesta tarttui mukaan monta.

    VastaaPoista
  3. Napolin seuduilla on tosiaan useita hyviä kohteita kuten Amalfi, Capri, Sorrento, Formia. Minäkin kävin tänä vuonna Napolissa ja menin satamasta Caprille

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.