Napoli snapshots

Moikka! Italian reissusta ehti kulua pari viikkoa ja vasta nyt olen kerennyt käsittelemään ensimmäiset kuvat matkalta. Muutenkin on pitänyt kiirettä, joten blogi on jäänyt hieman taka-alalle. Tässä postauksessa on sekalainen sekoitus Napolin kuvista pienen matkakertomuksen kanssa. Yritin jotenkin loogisesti rajata seuraavaan postaukseen tietyn tyylisistä kuvista selvyyttä antamaan.

Viikonloppu Napolissa oli aivan täydellinen. Kaupunki oli tunnelmallinen ja kaunis kapeine kujineen aidolla italialaisella äänekkyydellä maustettuna. Totesin viime viikonloppuna isälle kesäasunnollamme  Espanjassa käydessäni, että Italia on Espanjaan verrattuna paljon äänekkäämpi ja eläväisempi, vaikka molemmat maat ovat eläväisiä latinokulttuurin ansiosta. Pakko myöntää, että pidän itse enemmän italialaisista, kuin espanjalaisista. Onko muita, jotka ovat huomanneet tuon eron näiden kahden naapurimaan välillä?
Majoituin jälleen Airbnb:ssä, joka sijaitsi todella hyvällä paikalla Toledo-ostoskadun varrella sijaitsevalla kujalla. Metrolle oli muutaman minuutin matka ja esimerkiksi Piazza del Plebiscito oli aivan kulman takana. Ei olisi parempaa sijaintia kämpälle voinut toivoa! Otin tuon vielä sen enempää alueeseen tutustumatta sen perusteella, että vieressä sijaitsi paljon ketjuliikkeitä, joten oletin alueen olevan suht turvallista yksin matkaavalle. Näin todellakin oli ja alue oli todella siisti sekä sopivasti "turistivilkas".
Minulla oli vähän huono tuuri tuon matkan suhteen, koska tulin torstaina, päivää ennen lähtöä kipeäksi. Perjantai ja lauantai aamupäivä meni tästä syystä puolikuntoisena, mutta onneksi jaksoin suhteellisen hyvin kierrellä ja ihastella kaupunkia. Napolissa on todella paljon vanhoja linnoja ja olisinkin halunnut käydä vuoren päällä sijaitsevalla Castel Saint Elmolla. Olo oli lauantaina sen verran heikko, että tyydyin suosiolla vain kiertelemään omien voimien mukaan keskustan alueella.
Napoli on matkakohteena todella monipuolinen ja sen lisäksi, että kaupungissa itsessään on paljon nähtävää, pääsee sieltä helposti ja nopeasti tutustumaan lähiympäristään. Caprille ja Ischiaan menee lauttoja useita kertoja päivässä kauniita hiekkarantoja halajaville ja junalla pääsee reilussa tunnissa Sorrentoon, joka on monien julkisuuden henkilöiden suosima lomakohde. Unohtamatta tietenkään Vesuvion tulivuorta sekä Pompeijia. Itsellä oli harmillisesti aikaa vain kaksi ja puoli päivää, joten nämä nähtävyydet jäivät seuraavalle kerralle. Aion ehdottomasti palata Napoliin paremmalla ajalla.
Napoliin ei voi matkustaa syömättä pizzaa. Huonoa pizzaa tuosta kaupungista tuskin saa mistään ja itse päädyin syömään viimeisenä päivänäni legendaarisen Pizza Margheritani Pizzeria Napoli in Boccassa, joka sijaitsi hyvällä paikalla lähellä lentokenttäbussin pysäkkiä. Pizza oli aivan täydellinen ja valinnaisen juoman kanssa maksoi vaivaiset 5euroa. Tuolta olikin hyvä lähteä vatsa täynnä kohti lentokenttää. Täydellinen päätös lomalle!
Tälläkin kertaa loma meni ilman sen kummempia suunnitelmia kaupunkiin jalkaisin tutustuen ja Italian auringosta sekä värikkyydestä nauttien. Ihmiset olivat todella ihania, ainakin näin yksin liikkuvalle naiselle heh! Napolissa on shoppailua kaipaaville ihan hyvä tarjonta merkkiliikkeistä ketjuliikkeisiin ja markkinoihin. Erityisesti kenkiä kannattaa ostaa Italiasta. Löysin markkinoilta ihanat konjakinväriset aitoa nahkaa olevat korkokengät naurettavalla 15 euron hinnalla. Olisin voinut hamstrara vaikka kuinka monet kengät, mutta ostin vain kahdet kengät, joka on aika hyvin kaltaiselleni kenkähamstraajalle.
Voi vitsit, voisin palata noihin maisemiin vaikka heti!

You Might Also Like

0 kommenttia

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.