The Rest of Den Haag Snapshots: Scheveningen

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Heipparallaa ja aurinkoista sunnuntai-iltaa kaikille! Täällä on ollut aivan mahtava keli tänään ja olin ihan fiiliksissä pyöräillessäni salimatkat. Kotiin tullessa oli pakko avata todella ohuen tuulitakin vetoketju, koska hiki alkoi virtaamaan. Ja syy ei ollut tällä kertaa huono aerobinen kuntoni vaan tuo aurinko, joka paistoi taivaalta! Huomiseksikin on luvattu lähemmäs 20 plusastetta ja toivotaan, että sama meininki jatkuu säiden suhteen tulevinakin päivinä.

Aurinkoiseen iltaan sopii hyvin viimeiset kuvat viikontakaiselta Den Haagin reissulta, jotka on otettu auringonlaskun aikaan Scheveningenissä, eli Den Haag Beachilla. Keskustasta tuonne on matkaa muutama kilometri, mutta sinne pääsee kätevästi bussilla tai Tramilla. Tuo rantakatu oli aivan upea ja biitsi vaaleaa hienoa hiekkaa, jonka ääressä oli silminkantamattomiin ravintoloita, beach clubeja ja kahviloita. En malta odottaa, että pääsen viettämään tuonne chillin rantapäivän. Ei tuntunut yhtään Hollannilta. Jos polkupyöri ei olisi ollut ihan joka paikassa, olisin melkein voinut kuvitella olevani Nizzan Rivieralla. Yksi syy lisää rakastaa tätä maata yhä enemmän.

All photos taken by me

Tulevalla viikolla on tulossa ainakin yhdet asukuvat, hiusjuttuja sekä kosmetiikka-arvostelua. Pysykää kuulolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela