Keväisen sunnuntain asu

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Hoi! Aurinkoista alkanutta viikkoa teille kaikille. Tärkeimmät asiat ensimmäisenä. Haluan sanoa ison kiitoksen teille upeille lukijoille siellä ruudun toisella puolella. Aivan ihania kommentteja sain perjantain postaukseen. Kiitos, kiitos, kiitos! Vastailen mitä pikimmin niinhin. Viikonloppu meni niin hujauksessa, joten ei ole ollut sellaista väliä, jotta kerkeisin oikein ajan kanssa niihin vastaamaan. Tsemppailen muidenkin kommenttien vastaamisen suhteen lähipäivinä.

Eilen vietin aivan täydellisen sunnuntain Den Haagissa. Lähdettiin S:n kanssa ennen puolta päivää junalla kohti länsirannikkoa. Ohjelmassa oli kaupungissa kiertelyä, pientä shoppailua ja tärkeintä unohtamatta; hyvästä ruuasta nauttimista. Ei mikään hullumpi ohjelma keväiselle sunnuntaille. Kuvia on tulossa Den Haagissa vaikka kuinka, koska kyseessä oli aivan ällistyttävän kaunis kaupunki. Ehdottomasti yksi kauneimmista kaupungeista, joissa olen käynyt Euroopassa. Sori Rotterdam, sait Den Haagista todella pahan kilpailijan Lempikaupunkini Hollannissa-kamppailuun.

Blogissani ei näy kovin usein asupostauksia, joten ajattelin aloittaa esittelemällä sunnuntain asun. Lämpötilat alkavat olemaan reilusti kymmenen asteen puolella ja auringon paistaessa tämäkin vilukissa pärjää kevyemmillä takeilla. Keväisin ja syksyisin pukeutuminen on niin ihanaa, koska rakastan takkeja. En edes kehtaa kertoa, kuinka monta uutta takkia olen ostanut tänä keväänä! Ja pari lisää saattaa olla postissa matkalla luokseni...

Duster coat Only*/Jeans&faux fur keyring H&m/Top Gina tricot/Sneakers Adidas Superstar/Bag Louis Vuitton

Lauantaina täällä oli National Glamour Day ja todella monista kaupoista (kuten H&M:ltä, Vero Modasta, Pandoralta, Douglasista) sai huhtikuun Glamour-lehteä näyttämällä 20% alennuksen. Olin kiertelemässä hieman kauppoja tuona päivänä Utrechtissa ja nuo Adidaksen Superstarit tarttuivat mukaan alennuksen ansiosta todella edullisesti. Hinnaksi jäi muutamaa senttiä vaille 72euroa, eli ei mikään aivan mahdoton hinta näille nahkaisille klassikoille.

En ollut aikaisemmin itseasiassa kokeillut jalkaan sitten 90-luvun noita Superstareja, mutta Stan Smithejä olen mallaillut jalkaan muutamia kertoja. Joku niissä on kuitenkin epäilyttänyt, joten on jäänyt aina kauppaan. Nyt kuitenkin innostuin nämä pinkki-valkoiset Superstarit nähtyäni kokeilemaan tätä mallia ja se oli menoa. Olin miettinyt ostavani toiset Nike Huarachet valkoisina, mutta päädyin sittenkin näihin. Huarachet löytyvät jo punaisina, joten kivempi omistaa muitakin malleja (ja merkkejä, heh!). Eilisen perusteella nämä ovat aivan unelmat jalassa ja en kadu ollenkaan ostoa!

Nyt alan iltapalan laittoon ja painun sänkyyn. Kamppailen edelleenkin univaikeuksien kanssa ja eilen olin muutenkin kotona vasta vähän ennen puolta yötä, joten väsymystä ilmassa. Toivotaan, että tänään tulee uni hyvin ja nukun aamuun asti ilman heräilyä.

Adidas Originalsit, hitti vai huti?

8 kommenttia:

  1. Mulla on Noé isompana, mut ongelmana on toi naru. Miten oot sitonu sen? Yksi jo kulu ja katkes - uusi nahkanaru oli 50 e!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin omani viime kesänä vintagena ja tässäkin oli katkennut naru mukana. Jep toi 50e nahkanarusta on ihan naurettava summa sen lisäksi, että se olis ollut ihan kalkkuna verrattuna muuhun patinaan. Löysin Sinooperista nahkanarua, josta leikkasin ohuemman ja sopivan pituisen korvaajan, eli tuo ei ole alkuperäinen :)

      Poista
    2. Joo ja kun se on niin jäykkä vielä :/ Käsittelin sen oliiviöljyllä, niin se muuttui vähän paremman väriseksi :)

      Poista
  2. Mulla on ne adidaksen stan smithit täys valkosina. :) Vielä en oo uskaltanu laittaa jalkaan ku niin märkää tuolla pihalla, mutta jospa kohta sais laittaa. Hmp, mitä eroa siis noilla stan smitheillä ja superstareilla on? :o

    -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superstareissa tuo kärki on kumia (?), kun taas stan smithit ovat kokonaan nahkaa :)

      Poista
    2. Superstareissa tuo kärki on kumia (?), kun taas stan smithit ovat kokonaan nahkaa :)

      Poista
  3. Mulla iski pienoinen ongelma mun adidaksen stan smithien kanssa, siis millaset sukat sulla on noitten kenkien kanssa? Kun yhdet nilkkasukat ostin, mutta ne näky siitä rumasti ku tuli liian korkialle. :/

    -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.hm.com/nl/product/16212?article=16212-A <-- ihan parhaat sukat conversejen ja lenkkareitten/tennareiden kanssa. Niissä on vielä sellainen silikoninen juttu kantapäässä, niin ei rullaannu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela