Lush Cup o'coffee ja Mask of Magnaminty - Kahvia ja piparminttua kasvoilla

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Olen halunnut jo vuosia kokeilla Lushin tuotteita, mutta minun ja Lushin välillä on ollut pieni ongelma. Nimittäin myymälöiden vahva tuoksu. Kärsin todella usein päänsärystä ja saan sen saman tien liian voimakkaista tuoksuista, joten en pysty viettämään hetkeäkään liian voimakkaalta tuoksuvissa myymälöissä tai paikoissa ilman alkavaa pään jomotusta. Helsingissä Citycenterissä liikkuvat varmasti tietävät mistä puhun. Siellä sijaitsevan Lushin myymälän voimakas tuoksu ulottuu metrien päähän myymälän ulkopuolelle ja olen pari kertaa yrittänyt asioida siellä, mutta alle minuutin jälkeen on ollut pakko kääntyä pois. Sama on ollut monissa muissakin myymälöissä, jonka takia olen vältellyt Lushin myymälöitä enkä ollut kokeillut tuotteita.


Viime viikolla kuulin paljon kehuja eräältä ystävältäni Lushin naamioista ja lähdettiin käymään Utrechtin Lushilla. Vihdoin myymälä, jossa tuoksu ei ole liian voimakas, kiitos ison kadulle avoimen sisäänkäynnin. Pystyin rauhassa kiertelemään, tuoksuttelemaan ja aivan ihanan myyjän avustuksella löytyi kaksi naamiovaihtoehtoa. Itseasiassa juuri ne, joita minulle kehuttiinkin, eli tuskin mitään aivan huonoja naamioita. En osannut päättää kumman ostaisin, joten otin molemmista pienemmät purkit. Täällä Lushin tuotteet ovat edullisempia ja molemmille tuli yhteishinnaksi vajaa 19 euroa.


Juuri tätä Cup O' Coffeeta minulle hehkutettiin ja myyjäkin suositteli tätä. Halusin naamiot, jotka puhdistavat ja kuorivat, koska ostin juuri Ritualsin kosteuttavan naamion. Naamion tuoksu on kaltaiselleni kahvihiirelle todella ihana, sillä tämä sisältää kahviuutetta. Kofeiini stimuloi ihon verisuonia ja täten tällä naamiolla on mahdollista vähentää kasvoje turvotusta ja freesata väsynyttä ihoa. Aivan mahtava tuote käytettäväksi pitkään venyneen illan tai huonosti nukutun yön jälkeen.

Käytin tätä naamiota eilen yksinään ja iho on todella sileän näköinen ja tuntuinen. Tykkään myös siitä, että pois huuhdellessa tällä voi halutessa kuoria ihon rakeisen koostumuksen vuoksi. Ihana tuote! Kasvoni eivät tulleet myöskään kiristävän kuiviksi naamion poistamisen jälkeen. Yleensä puhdistavien naamioiden jälkeen kasvoni huutavat kunnon kosteutusta ja inhottava kiristävä tunne on poistettava kasvoilta heti runsaalla määrällä todella kosteuttavaa voidetta. Iso peukku tälle tuotteelle!


Toisena tuotteena kassalla päätyi syväpuhdistava Mask Of Magnaminty. Minulla on aina vähintään yksi pikkuinen näppylä kasvoilla ja selkääni, erityisesti lapaluiden väliin, tulee jatkuvasti isoja kipeitä epäpuhtauksia. Tästä syystä kasvoni ja ihoni tarvitsevat hyvää hoitoa; tehokasta puhdistusta ja paljon kosteutusta. Minulla on Philosophyn microdelivery peel kit c-vitamiinikuorinta, jota rakastan, mutta se on ollut nyt tauolla, koska olen käynyt solariumissa. Tuo kuorinta uudistaa ihoa, jonka vuoksi auringon kanssa olisi hyvä olla erityisen varovainen seuraavat päivät, joten olen ottanut varmanpäälle. Tuoteselosteessa mainitaan ikääntyvä iho, mutta se on aivan huippu akneen ja epäpuhtauksiin taipuvallekin iholle. Tästä syystä halusin toisen puhdistavan naamion ja tämä MOM vaikutti täydelliseltä, koska voin käyttää sitä myös selän iholle puhdistamaan epäpuhtauksia. Tämä sisältää muun muassa piparminttuöljyä, joten naamion tuoksu on aivan täydellinen.

Tätä tuotetta en ole vielä käyttänyt yksinään, koska Mask Of MAgnamintya suositellaan käytettäväksi kerrasta kahteen kertaan viikossa. Tänään kuitenkin ajattelin laittaa kunnon kerroksen selkään kipeisiin näppylöihin auttamaan niiden parantumista. Lauantaina illalla kokeillessa tämän naamion puoli, eli tuo vihreä Hulk-viboja antava puoli kasvoista, tuntui ja näytti ihanalta. Olin viime vuoden todella laiska käyttämään naamioita ja kuorintoja kasvoilleni, mutta iän tuomien muutoksien takia olen aktivoitunut ihonhoidossa näiden suhteen. Pakko myöntää, että kannatti. Ihoni näyttää niin paljon paremmalta, joka on todella positiivista, koska en kuulu niihin onnekkaisiin luonnonkauniisiin naisiin.


Pakko myöntää, että hurahdin Lushiin aivan totaalisesti. Ehkä ei ollutkaan hyvä juttu, että löytyi myymälä, jossa pystyn asioimaan ilman migreeniä! Onko teillä suositella muitakin Lushin tuotteita kokeiluun?

ps. House Of Brandonilla saa 17.4. saakka 15% alennuksen tuotteista koodilla SMMR15

4 kommenttia:

  1. Ei meinannnu pystyy keskittyy koko postaukseen kun huomio kiinnittyi koko ajan rintalastasta paistaviin verisuoniin ja luihin. Tosi kuvottavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh Mikaela mitä kommentteja saat täällä lukea. Aikamoisia mielensäpahoittajia täällä liikkeellä.
      Mun mielestä kuvissa on hyvinvoivan ja onnellisen näköinen nuori nainen, kun taas ylläolevasta kommentista paistaa läpi jonkun anonyymin oma paha olo.
      Ei sillä että asialla olisi mitään väliä, mutta uskoisin että melkein jokaisen normaalipainoisen naisen solisluut näyttävät tuolta tietyistä kulmista varsinkin jos käsivarsia nostaa yläviistoon ottaakseen valokuvaa. Ja voi hirveää jos verisuonet sattuvat olemaan pinnassa. Ihan älytöntä kommentointia ja suoranaista ilkeilyä.

      Poista
  2. Jaan kokemuksesi migreenivaarasta osassa Lushin kauppoja. Itselleni oli positiivinen yllätys Mannerheimintien Lush, jossa ei myöskään ole liian voimakas tuoksuelämys.

    En ole nyt joulun jälkeen käynyt, mutta talvella ostin Lushin Yog Nog palasaippuan. Tuoksu on toffeemainen ja syötävän hyvä. Kiva tulla kotiin, kun tuosta jää leijumaan kylppäriin lämmin, mausteinen tuoksu :)

    VastaaPoista
  3. Jestas miten ihmiset on ilkeitä! Ite olen muutenkin todella tietoinen luisevasta rintalastastani ja inhoan että ihmiset huomauttelee tuollaisista asioista (itse en voi asialle mitään kun on ns.kuopparinta mihin liittyy luinen/kuoppainen rintalasta ja ulkonevat kylkiluut)ja yritän aina peitellä tätä vaatteilla. Ei ihme että moni käsittelee kuviaan tuntikausia kun mikään ei riitä:( Älä ihmeessä usko noita kommentteja, minusta näytät kyllä ihan "luonnonkauniilta"^^ Naamiot on kyllä niin luksusta, harvoin vaan muistaa/jaksaa alkaa laittamaan☺

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela