Kahden päivän ruokapäiväkirja

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Ruokapäiväkirjat ovat aina toivottuja ja tykkään itsekin postauksista, joissa pääsee kurkkimaan mitä muut syövät. Muistutan vielä heti alkuun, että tämä on minun tyylini syödä ja minulle soveltuva ruokavalio. En suosittele ketään kopioimaan tätä ja itseä kuulostelemalla jokainen oppii tietämään millaista ruokaa oma kroppa vaatii jaksaakseen ja toimiakseen. Tällä hetkellä kroppani tarvitsee aika tarkkaan valikoitua syömistä vatsavaivojen takia, joten joidenkin silmiin tämä voi vaikuttaa aika yksitoikkoiselta. Tällä hetkellä minulla on aivan kauhea himo noihin erilaisiin lämpimiin kasvispaistoksiin sekä pinaattiin, joten niitä menee joka päivä ihan vain senkin takia, että ne maistuvat ihan pirun hyviltä! Uutena lisänä tuo soijajogurtti "kastikkeena", nam!

    Perjantai 15.4.   
Aamupala
Kahvi isolla ruokalusikallisella kookosöljyä ja mitallisella heraproteiinia.
Monivitamiini, D-vitamiini, maitohappobakteeri, Omega-3.
MSM-jauhetta ruokalusikallinen.
Pellavansiemenrouhetta ruokalusikallinen.

Lounas
Lämmin kasvispaistos, jossa pinaattia, tummaa riisiä, kesäkurpitsaa, kyssäkaalia ja sipulia.
Kanaa.
 Soijajogurttia.
Yksi keitetty kananmuna.
Yksi näkkileipä.
Loraus oliiviöljyä.

Välipala 1
Kaurapuuro veteen keitettynä. Seassa kananmunan valkuainen ja vajaa puoli mitallista heraproteiinia.
Marjoja.
Näkkileipä keitetyllä kananmunalla.

Välipala 2
Treenin jälkeen mitallinen heraproteiinia ja banaani.

Illallinen
Riisi-kasvipaistos sama kuin lounaalla.
Kaksi näkkileipää.
Kalkkunaa.
Soijajogurttia.

Iltapala
Kaurapuuro veteen keitettynä. Seassa vajaa puoli mitallista heraproteiinia, raastettua kesäkurpitsaa ja kananmunan valkuainen.
Päällä marjoja ja maapähkinävoita.
MSM-jauhetta ruokalusikallinen.

Päivän juomiset:
Paljon vettä ja pari kuppia rooibos-teetä

Päivän liikunnat:
Selkä-rinta-vatsa salitreeni n. 1,5h
Pyöräily (salimatkat) yhteensä 7km

    Lauantai 16.4.   
Aamupala
Sama kuin perjantaina

Lounas
Kasvispaistos porkkanalla, kesäkurpitsalla ja pinaatilla.
Kalkkunaa.
Cashewpähkinöitä.
Kolme riisikakkua.
Soijajogurttia.

Välipala
Pinaatti-Avokado-omena mehu

Illallinen
Itse tehtyjä Maki-susheja n. 15. Välissä lohta, kurkkua, porkkanaa, avokadoa ja surimia.
Kurkku- ja porkkanatikkuja.
Puoli pulloa valkoviiniä ja kolme lasillista punaviiniä.

Päivän juomiset:
Paljon vettä, pari kuppia vihreää teetä ja 250ml sokeriton energiajuoma.

Päivän liikunnat:
Pyöräily juna-asemalle 2,5km.
Hyötyliikunta Utrechtissa Riikalta kaupungille ja takaisin yhteensä 2km.

Ensimmäisen monilla kiinnittyi varmasti huomio aamiaiselta puuttuviin hiilihydraatteihin. En nauti aamuisin aamupalalla hiilihydraatteja, koska koen olevani pirteämpi ilman niitä. Treenini ajoittuu yleensä iltaan tai iltapäivään, joten koen tällöin fiksummaksi ajoittaa ne treenin jälkeiseen aikaan ja erityisesti illalle. Nukun myös paremmin nauttiessani reilusti hiilihydraatteja ennen nukkumaan menoa. Kuten alussa sanoinkin, kaikille toimii eri jutut eikä ole maailmanloppu, jos ei nauti aamulla hiilihydraatteja tai ei välttele niitä iltaisin.

Skippaatteko te hiilihydraatit aamuisin vai kuulutteko niitä illalla vältteleviin?

8 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa sun ruuat <3 Käytän nykyään aamuisin hiilareita, mutta en aina siltikään. Jos teen kouluhommia niin en käytä, mutta fyysisessä duunissa kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama jos treenaan aamusta niin sitten hiilaria pikkuisen ennen sitä. Lounaaseen saakka yleensä olen sisällä ja koneen ääressä niin jaksaa istua ilman hiilaritankkauksiakin :D

      Poista
  2. Kiva päästä vähän kurkkaamaan muiden ruokailuja! :) Mitkä on ton MSM-jauheen hyödyt tai miksi käytät sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on hiusten kanssa todella paha ongelma tällä hetkellä (postausta tällä viikolla aiheesta), joten käytän tällä hetkellä sitä apuna hiustenkasvuun :) Muita MSM-jauheen hyötyjä ovat muun muassa nivelten hyvinvointi ja kehon happamuuden vähentäminen. Yleisimmin ihmiset taivatat hakea juurikin nivelkipuihin ja hustenkasvuun apua MSM:stä. Ravihevosten suosiossa, jotta karva kiiltää ja nivelet toimii haha!

      Poista
  3. Musta on super kivaa että oot alkanut bloggaamaan taas aktiivisesti! Tykkään hirmusti kaikista isoimmista kategorioista mitä sulla täällä on, ja varsinkin juuri Treeni & ruoka & hyvinvointijutut kiinnostaa. Ihanaa kevättä sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Yritän treenijuttuja tehdä enemmän nyt kun säät paranevat ja pystyy ulkona kuvailemaan:)

      Poista
  4. Miston tuo valeanpunainen teemuki eka kuvasta ja kuinka paljon vetää? Mun pitäs saaha uus tyyppinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on täältä hollannista Xenosista. Taitaa olla about 3dl :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela