TB to Sunday in Amsterdam

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

 Vietin sunnuntaina pƤivƤn Amsterdamissa Sonjan kanssa. KƤvimme nopesti IJ-Hallenissa (postaus viime syksyltƤ tƤƤllƤ), josta lƶysin kolme todellista nappiostosta. Mukaan tarttui alunperin Onlyn topattu uudenkarhea vihreƤ parkatakki, h&m:n musta-valkoinen baseball-rotsi sekƤ valkoinen farkkutakki, joka oli myƶs alkujaan h&m:stƤ. Summa oli muistaakseni kolmelle takille noin 13 euroa!


Kirppistelyn jƤlkeen lƤhdimme kƤymƤƤn Spuilla Amsterdamin keskustassa sijaisevassa Begijnhofissa, joka kuuluu yksiin Amsterdamin nƤhtƤvyyksiin. KyseessƤ on sisƤpiha-alue, jolla asui muinoin joukko naimattomia naisia omassa yhteisƶssƤƤn. He eivƤt kuitenkaan olleet nunnia, vaikka toiminta oli samantyyppistƤ, kuten sairaiden hoitamista ja uskonnollisuus oli lƤsnƤ.


Paikka oli hyvin kaunis, mutta samalla siellƤ hallitsi jollain tapaa todella mystinen tunnelma. EhkƤ jopa hieman pelottavakin? SisƤpihalla oli todella hiljaista, vaikka ihmisiƤ oli useampikin. Minulle tulee todella helposti epƤmiellyttƤvƤ olo tuollaisissa paikoissa ja mielikuvitus lƤhtee laukkaamaan. Kaikkea sitƤ voikin alkaa pohtimaan omassa pienessƤ mielessƤ! Yritettiin myƶs ottaa mustakin asukuvat pitkƤstƤ aikaa, mutta mukana oli vain Nikon 1 J2-kamera, joka on tƤydellinen kaupunkikuvailuun, mutta asukuvat sillƤ ei onnistu hitaan suljinajan vuoksi. Tai kuvattavan oman pƤrstƤn takia haha! Laitoin kuitenkin tƤllƤisen otoksen asusta, kun ei ole pitkƤƤn aikaan mitƤƤn asuja tullut esiteltyƤ. Asu olisi toiminut paremmin korkeakorkoisten kenkien kanssa, mutta aamulla mukavuus vei voiton.

Bomber-jacket H&m kids (boys)/T-shirt H&m kids (girls)/Skirt Vila Clothes/Shoes Converse/Bag Louis Vuitton Petit Noe


Eiliset Brysselin iskut ovat nƤkyneet Hollannissa todella vahvasti. Eilen todella monia junia Amsterdamiin ja Schipholiin oli peruttu ja tƤnƤƤn pƤivƤllƤ kotiin tullessa Utrechtin juna-asema oli tƤynnƤ nƤkyvƤsti aseistettuja poliiseja. Junaa vaihtaessa viereisellƤ raiteella oli kansainvƤlinen juna ja laiturilla oli useita aseistettuja partioita. Myƶs junissa tuli paljon kuulutuksia turvallisuuteen liittyen. En yleensƤ hƤtkƤhdƤ tƤllƤisistƤ asioista, mutta Amsterdamissa eilen illalla tehtyjen pidƤtysten vuoksi alkaa olemaan hieman epƤvarma olo. Terrorismin pƤƤlimmƤisiƤ tehtƤviƤ on aiheuttaa pelkoa ihmisissƤ ja siinƤ ollaan totaalisesti taas onnistuttu. Huh.

Ps. Yves Rocherilta saa koodilla EASTER30 29.3. asti 30% alennuksen valinnaisesta tuotteesta. Kurkkimaan valikoimaa pƤƤset tƤstƤ*


Ei kommentteja:

LƤhetƤ kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela