Matkavinkkejä Meksikoon?

maanantai 8. helmikuuta 2016


Voi kyllä. Meillä on Riikan kanssa mennyt kuluneet pari viikkoa ahkerasti lomamatkoja kytäten. Kriteerit ovat olleet takuulämpö ja -aurinko sekä mieluiten Karibian lähistöltä. Alun perin Dominikaaninen tasavalta vaikutti potentiaaliselta, mutta matkapäivät eivät oikein osuneet nappiin. Eilen illalla löysimme aivan täydellisen yhdeksän päivän All inclusive-matkan Kuubaan, mutta ongelmaksi koitui viisumi. Matkatoimisto ei järjestä sitä muille, kuin Hollannin passin omaaville matkustajille, joten viisumikulut ja matkakulut pari kertaa Rotterdamiin olisivat nostaneet matkan hintaa aika paljon. Sekä stressitasoja, koska lähtöpäivään olisi ollut alle kymmenen arkipäivää. Epätoivo alkoi jo iskeä, koska jäljellä oli suurimmaksi osaksi todella kalliita matkoja tai matkapäivät eivät osuneet kohdalle, koska halvin matkustaminen Karibialle oli nimenomaan valmismatkoilla.

Meksiko oli käynyt mielessä, mutta hinnat olivat olleet aika korkealla. Tänään kuitenkin palaveerasimme todella edullisen valmismatkan tullessa vastaan ja teimme päätöksen. 21. Helmikuuta, eli jo ensi viikon sunnuntai aamuna lennämme kohti Cancunia ja sieltä suuntaamme Playa Del Carmeniin. Päiviä paikanpäällä on lähes täydet kahdeksan, eli eiköhän ihan kivan rusketuksen ja D-vitamiiniannoksen kerkeä siinä ajassa saamaan!

Eli jos teistä lukijoista löytyy Play Del Carmenissa matkanneita tai siinä lähistöllä, niin vinkkejä klubeista, tekemisistä, ravintoloista ja biitseistä saa laittaa!

Kuva Google

3 kommenttia:

  1. Ihana paikka on <3 Tosin kovin on kallista, joten all inclusive hotellissa ehdoton. Turisteilla täysin omat hinnat verrattuna paikallisiin ja jos erehdyt löytämään paikallisille tarkoitetun hinnaston otetaan se sinulta naama pokerilla pois ja tuodaan turistien kalliimpi hinnasto tilalle.

    Coco Bongossa ehdottomasti kannattaa käydä. On klubi, jossa live-esiintymisiä eri elokuvien kohtauksista ja välitauoilla tannsitaan pöydillä. Jos ahtaanpaikankammoa potee, kannattaa tämä kokemus silloin kyllä jättää väliin.

    Satavarma lämpö ja aurinko eli eikuin ihanaa reissua :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana paikka kyseessä :) Upeat rannat ja täydellinen talvilomakohde! Biletysmahdollisuudet ovat myös kohdillaan;) Myöskin suosittelisin tuota Coco Bongoa, se oli super hauska!

    VastaaPoista
  3. Samaan sanon mäkin eli yllätti sillä että oli kallis paikka! Itse olin viime vuonna loppu vuodesta ja onneks oli all inclusive, koska muuten syöminen ravintoloissa olisi tullut kalliiks! En tiedä oliko itsellä vähän liian korkealla odotukset playa del carmenin suhteen, koska ei jäänyt fiilistä jälkeen päin että pakko päästä uudelleen. Merivesi oli myös yllättävän kylmää jos vertaa esim thaimaan mereen ja sotkuista! Mutta toivon teille silti hyvää reissua :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela