I always like to look on the optimistic side of life, but I am realistic enough to know that life is a complex matter.

maanantai 18. tammikuuta 2016


Moimoi! Aivan ensimmäiseksi huippua vuotta 2016, vaikka ollaankin jo menossa hyvää vauhtia yli tammikuun puolivälin. Viime postauskerrasta hurahti pari kuukautta, joten kauhukseni voin todeta postanneeni viimeksi viime vuonna. Piti ihan kurkata blogista, että mistä olen edes viimeksi kirjoittanut! Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet aika raskaita, joita ovat varjostaneet paha väsymys sekä stressi opinnäytetyöstä. Opinnäyte eteni oikein mallikkaasti ja aivan aikataulussa, mutta stressimonsterina sain tehtyä siitä itselleni 24/7 päällä olevan murheen aiheen.

Vuoden vaihtuminen toi onneksi tullessaan opinnäytetyön valmistumisen ja se on hoidettu alta pois viimeisiä julkaisuun liittyviä toimenpiteitä lukuunottamatta. Jes! Valmis tradenomi minusta tulee virallisesti 26. helmikuuta ja sitten voi sanoa heipat sanalle opiskelija. Aika hassu olo, koska 1,5 vuoden välivuotta lukuun ottamatta olen ollut lähes koko elämäni opiskelija. Tästä kait se aikuisuus sitten alkaa? Aivan ensimmäiseksi voisin kuitenkin edes hahmottaa pikkuisen mitä sitä haluaisi alkaa tekemään nyt kun olen "iso". Kesään asti voin onneksi keskittyä ainoastaan tähän Au pair- työhön ja vasta sitten aloittaa töiden etsimisen. Lisäksi pitää päättää missä päin maailmaa haluan töitäni tehdä. Jäänkö kenties tänne vai palaanko Suomeen. Vai lähdenkö aivan jonnekin muualla. Aika näyttää.

Tälläiset pienet briiffit tähän alkuun ja illalla postaan marraskuun lopun sekä joulukuun alun wrap uppia mitä on tullut touhuttua. Blogin suunta on vähän hakusessa, joten ideoita ja postaustoiveita saa heitellä. Mitä mieltä te olette siitä, menenkö back to basic ostosten esittelyihin, kosmetiikan tuotearvosteluihin, päivä mun kanssa- juttuihin ja perus kuulumisiin vai onko jotain erityisiä toiveita blogin sisällöstä? Työskentelen kotona, joten mitään kovin vauhdikasta elämäni ei todellakaan ole. Joten auttakaa mua! Myönnän olevani aika hukassa sen suhteen mitä tänne blogiin alan taas kirjoittelemaan.

Huh, ensimmäinen kynnys blogin kanssa ylitetty ja toivotaan, että saan tehtyä tästä taas rutiinin arkeeni :-)

8 kommenttia:

  1. Itse valmistuin jouluna ja stressasin opparin kanssa itselleni ensimmäiset silmäjuonteet. Stressi kyllä ainakin mua vanhentaa. Mutta itseäni kiinnostaa ihan perusjutut. Monen blogin seuraaminen on ollut pakko lopettaa, kun niistä saa niin epätodellisen kuvan elämästä. Ei niihin voi enää samaistua. Eli perushöpinät kuulumisista, shoppailusta, asuista jne. :)

    VastaaPoista
  2. Treeni- ja hyvinvointijutut kiinnostaa eniten täällä :) !

    VastaaPoista
  3. Päivä kanssasi -postaus olisi kiva! :-) Ja kuulumiset liikunnan/ruokailun ja hyvinvoinnin saralta.

    Kiva kun olet palannut! :-)

    VastaaPoista
  4. Mukava kun kirjoitat taas! Innolla ootan ihan sun peruskuulumisia ja miten elämä siellä ulkomailla sujuu ja miten työt on mennyt:)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kun postasit! Kiva kuulla susta:) Noi heittämäsi "perusjutut" kuulostaa ihan juuri siltä, mitä sulta tykkäänkin lukea! Vaikka ne on just niitä tavisjuttuja, niin se juuri viehättää ainakin mua lukijana!

    VastaaPoista
  6. Ihan mahtavaa että olet palaillut takaisin bloggaamisen pariin! :) Tätä on odoteltu :) Ja postauksien suhteen toivon samanlaista linjaa ku sulla on ollutkin, asuja ja liikuntapostauksia erityisesti! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kuulla susta pitkästä aikaa! :)

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla taas kuulumisiasi! :) Eniten kiinnostaisi treeni- ja ruokajutut, erityisesti ruokavaliovinkit, ruokapäiväkirja, treenipäiväkirja yms. Elämäntapamuutoksesi kiinnostaa myös nyt itse samassa tilanteessa olevana suuresti, eli esim. tarinasi ruokavalion ja treenien avulla löytämästäsi terveellisestä elämäntavasta, nykyinen suhtautumisesti ruokaan ja treenaamiseen ja ulkonäköpaineisiin ym. Olen tykännyt myös aina mielipidepostauksistasi, on kiva kuulla "syvällisempiäkin" ajatuksiasi ulkonäöstä, muodista, blogimaailmasta yms. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela