Dieetille lompsis!

perjantai 22. tammikuuta 2016

Kuten otsikko vihjaileekin on tullut aika siistiƤ pikkuisen kroppaa ja aloittaa pienimuotoinen dieetti. Paino on vƤhƤn noussut syksystƤ, joka on vaikuttanut itsetuntooni ja luonnollisesti nƤkyy negatiivisesti kropassani. Ja kyllƤ, paino on tullut ehtana silavana, ei suinkaan lihaksena vaikka aina toitotetaan, ettei vaakaa saisi tuijottaa. Toivottavasti siellƤ olisi hieman lihaskasvuakin, mutta syƶmispuoli on ollut sen verran aaltoilevaa ja osittain pƤin honkia, joten uskallan epƤillƤ. Pessimisti ei ainkaan pety ;-) Katsotaan sitten kevƤƤmmƤllƤ, ettƤ mitƤ tƤstƤ alkaa kuoriutumaan.


Tavoitteena olisi saada vihdoin tuota keskivartalon seutua mieluisammaksi, johon pitƤisi saada aerobisen lisƤƤmisellƤ sekƤ ruokavalion pienellƤ viilailulla muutosta. Joku varmasti jo kauhistelee, ettƤ miksi normaalipainoinen aloittaa laihduttamisen. ItsellƤ tƤhƤn on syynƤ puhtaasti se, ettƤ en ole sinut itseni kanssa tƤllƤ hetkellƤ. Suurimman osan ajasta olen todella tyytymƤtƶn vartalooni sekƤ ulkonƤkƶƶni, joka omassa tapauksessani vaikuttaa jokaiseen pƤivƤƤni. Olen niitƤ ihmisiƤ, jotka peilailevat ja puristelevat makkaroitaan peilin edessƤ ja nƤkevƤt vartalossaan positiivisienkin puolien sijasta ainoastaan ne virheet. NiitƤ ihmisiƤ, jotka ajattelevat, ettƤ ne asiat muuttamalla ja parantamalla olisi varmasti onnellisempi. Ihan sama onko kiva hymy tai kauniit sƤƤret, kehuvatko muut tajuttoman hyvƤƤ peppua, ainoa asia jonka nƤkee on se niin sanottu kauneusvirhe johon on tyytymƤtƶn omassa ulkonƤƶssƤƤn. Iso maha, pulleat kƤsivarret, selluliittiƤ reisissƤ... You name it. ItsellƤ se on ja on aina ollut keskivartalo. Kiitos geenieni ja omenavartaloni. TyytymƤttƶmyyttƤ ei yhtƤƤn helpota Instagram sekƤ blogit, joista pompahtelee vastaan pƤivittƤin kuvia vartaloista joista itse haaveilen.

Suurin ongelma yleensƤ on omien korvien vƤlissƤ, mutta omassa tapauksessani pieni niin sanottu kropan viilaus voisi auttaa tƤhƤn tyytymƤttƶmyyteen. Viime loppuvuosi oli todella stressaavaa ja uutta Hollannin takia, joka oli varmasti suurin syyllinen tƤhƤn pieneen pullahtamiseen. Nyt on aika tehdƤ muutosta, koska kevƤƤn tullen en haluaisi mielenrauhani vuoksi pukeutua ainoastaan mahdollisimman lƶysiin ja peittƤviin vaatteisiin. Tai tuntea itseni hyvƤksi liikkuessani ihmisten ilmoilla. Jep, noin epƤvarma olen ollut viime aikoina omasta vartalostani ja ulkonƤƶstƤni.

Suunnitelmani on maltillisesti laskea pƤivittƤistƤ kalorimƤƤrƤƤni, vƤhentƤƤ pelkkƤ salitreeni useimmiten kƤymƤni viiden kerran sijasta neljƤƤn ja lisƤtƤ viikkoon kaksi tai kolme tasasykkeistƤ aerobista tai kuntopiirityyppistƤ, sykettƤ nostattavaa treeniƤ. Eli summa summarum : neljƤ salitreeniƤ ja kaksi tai kolme aerobista treeniƤ viikossa. KevƤt tulee tƤƤllƤ niin paljon aikaisemmin kuin Suomessa, joten aion heti sƤiden lƤmmettyƤ ja kuivettua toteuttaa aerobisia treenejƤ mahdollisimman paljon ulkona. Bongasin viime viikolla ihan  kodin vierestƤ lyhyehkƶn ja suht jyrkƤn pienen mƤen, jonka kƤyttƶƶnottoa en malta odottaa. Vaikuttaa juuri tƤydelliseltƤ mƤkitreeneihin! Mietin viime viikolla. ettƤ pitƤƤ joku pƤivƤ kuvata siellƤ tƤnne blogiinkin jotain matskua, Nyt se on vielƤ aika mutainen ja en uskalla nƤin viileƤllƤ sƤƤllƤ tehdƤ kamalasti liikaa sykettƤ nostattavaa treeniƤ ulkona, ettei vilustu. 

MeiƤn lƤhistƶllƤ on muutenkin aivan mahtavat lenkkimahikset ja tuon mainitsemani mƤen lisƤksi iso viheralue, joita haluan hyƶdyntƤƤ. Nyt on ollut niin sateista ja pimeƤƤ, ettei ennen tƶitƤ tai tƶiden jƤlkeen ole kamalasti tehnyt mieli ulkoilla. Hollannin kƤsitys katuvaloista on myƶs vƤhƤn eri luokkaa, kuin Suomessa. Aika sokkona saa tuolla vƤlillƤ pyƶrƤillƤ, koska pyƶrƤn valoni on aivan surkea. Ja ei, uutta ei voi hankkia :-D

VielƤ en osaa sanoa kuinka paljon innostun tƤstƤ pikkuisesta projektista kirjoittamaan blogiin. Ainakin ruokapƤivƤkirjan voisin toteuttaa joku pƤivƤ ja kevƤttƤ kohden enemmƤn mentƤessƤ  postata ulkotreenejƤ. Toiveita saa kuitenkin laittaa ja niitƤ onkin jo pikkuisen tullut liittyen hyvinvointiin, ravitsemukseen ja treenaamiseen. Istun alas joku pƤivƤ kunnolla ja suunnittelen postauksia ja teemoja niiden ympƤrille.

Pahoittelut osittain synkemmƤstƤ tekstistƤ, mutta haluan purkaa ja jakaa tuntemuksiani tƤnne blogiin. Helpottaa, kun saa kirjoitettua fiiliksiƤ ulos eikƤ mietiskele ainoastaan itsekseen. Jostain syystƤ koen myƶs todella vaikeaksi puhua ystƤvilleni ahdistuksestani koskien ulkonƤkƶƤni. Useimmiten epƤtyytymƤttƶmyyttƤ ilmaistessa tulee vastauksesti se tavanomainen "no ei sussa ole mitƤƤn vikaa" tai muuta vastaavaa. UlkonƤkƶ ei ole eikƤ pitƤisi olla kaikki kaikessa, elƤmƤssƤ on miljoonia tƤrkeƤmpiƤ asioita ja tƤytyisi osata nauttia, mutta aina siihen ei pysty. IkƤvƤ fakta on, ettƤ nykypƤivƤnƤ ulkonƤƶllƤ on suuri merkitys niin yksityis- kuin tyƶelƤmƤssƤkin. Luojan kiitos, ettƤ olen saanut elƤƤ suurimman osan elƤmƤstƤni ilman pƤivittƤistƤ netissƤ roikkumista, sosiaalista mediaa ja niiden tuomia paineita. MenipƤs taas ohi aiheen, mutta menkƶƶt kun kerrankin tekstiƤ tulee :-)

Onko joku lukijoistakin aloittanut elƤmƤntapamuutoksen tai dieetin kesƤƤ tai esimerkiksi lomaa silmƤllƤ pitƤen?

10 kommenttia:

  1. Heips, samaistun niin tuohon mitƤ sanoit, eli en voi puhua ystƤville/perheenjƤsenille vartaloon liittyvƤstƤ tyytymƤttƶmyydestƤ. ,olen aina ollut luonnostaan hoikka, ylƤvartalo liiankin laiha, mutta pohkeet ja polvet! Jostain syystƤ itsellƤ ollut aina sellaiset pohkeet ettƤ monella kymmeniƤ kiloja enemmƤn painavalla on ohuemmat ja jƤntevƤmmƤt pohkeet kuin minulla, ja esim hameiden pitƤminen on ihan no-no mulle. Ja kyllƤ, joka kerran kun yritƤn puhua nƤistƤ asioista jollekin, tulee se tyypillinen reaktio "ethƤn sƤ oo lihava" tai "oot niin laiha" ym. Ja en sanokaan et olisin "lihava", enkƤ myƶskƤƤn sano et sƤ olisit:) mutta silti, ymmƤrrƤn tƤysin mitƤ tarkoitat!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kommentoida vƤliin! Ootko tutustunut Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti-kirjaan? SieltƤ voisi lƶytyƤ syy, miksi rasva kertyy tiettyihin paikkoihin :) Pohkeisiin ja polviin tarrautuva 'lƤski' viittaisi kasvuhormonin vƤhyyteen ja siihen voisi auttaa raskas kuntosalitreeni :) Kannattaa tutustua ko kirjaan!

      Poista
    2. TƤytyy tutustua:) ItsellƤ kyllƤkin aina ollut etenkin ylƤvartalossa enemmƤnkin niinpƤin ettƤ lihaksia kertyy todella herkƤsti, ja joudun melkeinpƤ varomaan liian isoilla painoilla treenaamista kun hartiat on hurjan miehekkƤƤt.Sen takia tuo onkin niin kummallista ettƤ pohkeet ja nilkat on niin "rasvaiset". Nuorempana treenasin nimenomaan alakroppaa liiankin kanssa ja lopputulos oli vaan hurjat reisilihakset^^ TiedƤn ettƤ moni ajattelee ettei voi olla liian lihaksikas mut itelle se oli tosi vaikeeta hyvƤksyƤ et oli "miesmƤiset"hauikset ja hartiat..sen takia lopetin silloin treenaaminen pitkƤksi aikaa, ja alavartalon lihakset katosi, ylƤvartalon ei..nƤhtƤvƤsti lihasmassaa voi kadota yhdestƤ paikasta kerrallaan..samoin kuin rasvaakin.

      Poista
  2. TsemppiƤ!:) ƤlƤ vƤlitƤ mahdollisesta tulevasta anonyymien shaibamyrskystƤ. Sun elƤmƤ ja sun kroppa, hieno juttu ettƤ teet siitƤ itsesi nƤkƶisen!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti olet jo saanut hormonitoiminnan kuntoon, ymmƤrsin ettƤ ongelmat johtuivat liiasta laihtumisesta ja liian tarkasta ruokavaliosta? Huolestuttavalta kuulostaa

    VastaaPoista
  4. Moikka, kiva kun taas postasit. Yksi kommentti tƤstƤ nykyisestƤ ulkoasusta, tekstiƤ on hankalaa lukea kun sen ''uppoaa'' tohon taustan vƤriin. TsemppiƤ haasteisiin! :)

    VastaaPoista
  5. Hei mua kiinnostais kuulla ruokapƤivƤkirjaa sellaisilta sun mielestƤ syƶmisen kannalta huonommilta pƤiviltƤ ja pohdintaa siitƤ mitƤ niissƤ voisi muuttaa parempaan suuntaan :)

    VastaaPoista
  6. ElƤmƤntapamuutoksen aloitin joskus viime vuoden loppupuolella (joulun jƤlkeen), kun hurahdin Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti-kirjaan. Nyt kun multa loppuu tyƶt tammikuun lopussa ja mulla on aikaa keskittyƤ itseeni 100% (ja yksi stressinaihe on poissa), niin ajattelin nyt kunnolla perehtyƤ elƤmƤntapamuutokseeni varsinkin ruokavalion osalta! Tammikuu on mennyt opetellessa kehonhuoltojuttuja ja uusia treeniaikatauluja, helmikuu olkoon omistettu ruokavalion pohtimiselle :) Mielenkiinnolla jƤƤn seuraamaan sunkin projektia!

    VastaaPoista
  7. Laihduttaminen sinun painoisena ei ole suositeltavaa saatikka kun ottaa huomioon, ettƤ hormonitoiminta on ennenkin ollut sekaisin liiasta laihduttamisesta ja treenamisesta. En usko, ettƤ muutaman kilon laihdutus on mahdollisen lapsettomuuden arvoinen?

    VastaaPoista
  8. ƄƤh, ƤlƤ sinƤkin. Tuntuu aina niin pahalta lukea, kun joku supertimmi ihminen kirjoittaa nƤin. NƤkisitpƤ itsesi niin kuin muut sinut nƤkevƤt. :) <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela