Berlin: Sightseeing

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

 Terveisiä myrskyisestä Hollannista! Ollaan nautittu eilisestä lähtien ihan kamalasta myrskystä ja jatkuu edelleen. Sateenvarjo on totaalisen riekaleina eilis illan Tramien odottelusta ja tälläkin hetkellä odottelen, että milloin lähtee katto irti. Ei kiva! Ajattelin pitää tänään rentoilupäivän ja vähän tekisi mieli mennä Utrechtiin käymään Zarassa ja ehkä muissakin kaupoissa, mutta saa nähdä viitsiikö lähteä uhmaamaan tuota myrskyä.

Tänään kaikki Hollannin lapset menevät ihan sekaisin kun Sinterklaas ja Piet saapuvat Hollantiin laivalla. Kyseessä on Hollannin "joulupukki" ja hänen apulainen, jotka saapuvat tänään Espanjasta Hollantiin ja palaavat Espanjan aurinkoon joulukuun kuudes päivä. Täällä lapset saavat lahjat jo 5. joulukuuta ja 24.12. vietetään jouluaattoa, mutta siihen ei yleensä sisälly enää lahjojen antoa lapsille. Lähinnä hyvä illallinen ja yhdessäoloa. Eli nyt alkaa näiden jouluhysteria ja kestää siihen 5.12. asti, johon sisältyy vaikka mitä hauskoja perinteitä. Tässä on aika hyvä linkki Hollannin joulusta, jos kiinnostaa lukea enemmän :-)

Mulla on blogitekstien luonnoksissa pari hieman "raskaampaa" tekstiä, mutta tämän viikon jäljiltä en jaksa niitä kirjoitella loppuun. Olen ahertanut todella paljon opinnäytetyön parissa, ollut muutenkin menossa ja hieman väsynyt sekä allapäin (voi pimey, mene jo pois!), joten motivaatiota mihinkään huipputekstiin ei tällä hetkellä ole. Halusin tulla edes jotain postaamaan, joten mennään kepeämmällä aiheella ja palataan Berliiniin. Menin todella myöhään eilen nukkumaan, joten mitään kovin kummoista tarinointia en saa nyt aikaiseksi!

Berliinissä on nähtävyyksiä ihan tajuttomasti ja tähän postaukseen laitoin muutaman, jossa vierailimme Sonjan kanssa. Vielä jäi paljon nähtävää ja erityisesti mielenkiintoisia museoita vierailtavaksi, eli uusintareissu on ehdottomasti tehtävä tulevaisuudessa!

Reichstag Building

Valtiopäivätalolla kävimme viimeisenä päivänä, mutta emme käyneet siellä sisällä. Sisällä vierailua varten pitää rekisteröidä itsensä virailijaksi etukäteen ja sen voi tehdä täällä. Rekisteröinti on mahdollista myös paikanpäällä, mutta jono voi olla todella pitkä jo pelkästään siihen.

Museuminsel

Berliinin Museosaari oli todella kaunis jo pelkän arkkitehtuurin ansiosta. Vaikka ei museoissa viihtyisikään, kannattaa siellä käydä kävelemässä ja ihastelemassa. Itse kävin Deutche Historisches-museossa, joka oli todella vaikuttava. Nyt meneillään oli näyttely Saksan homoseksuaalikulttuurista, joka oli älyttömän hienosti toteutettu ja mielenkiintoinen, mutta samalla myös todella surullinen. 

Berliner Fernsehturm

 TV-tornissa kävimme ilta-aikaan ja näkymät yli 200 metristä Berliinin ylle oli todella mieleenpainuva.

World Clock

World clock sijaitsee Alexanderplatzilla.

Museum für Film und Fernsehen

Toinen museo, jossa vierailimme oli Saksan elokuvahistoriasta kertova Museum für Film und Fernsehen. Mielenkiintoinen ja hienosti toteutettu. Museo sijaitsee keskeisellä paikalla Potsdamer platzilla Sony Centerissä.

Panoramapunkt

Panoramapunkt sijaitsee Potsdamer Platzilla ja sieltä oli myös hienot näkymät Berliinin ylle. TV-tornia puolet halvempi eikä jonotusta, joten hyvä vaihtoehto jos aika ei riitä TV-tornissa vierailuun.

Siegessäule

"Golden Lizzie" eli Voitonpylväs kannattaa myös käydä katsomassa. Bussi numero 100 menee pylväälle (tai sen ohitse).

Kameraan tallentui myös kivoja snapshotteja reissulta, joten haluan vielä joku päivä laittaa niitä blogiin. Sen jälkeen Berliini on taputeltu pakettiin. Nyt jatkan pohtimista lähdenkö ihmisten ilmoille vai vietänkö päivän kotona myrskyä piilossa. Ihanaa sunnuntaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. Moi! Kauan sä oot siellä damissa kokonaisuudessaan? Nyt ku olet ollut siellä, niin tunnetko että kaipaat suomea? Miten sulla on mennyt sen perheen kanssa? onko haasteita/raskasta? Olen itsekkin ollut aupairina ja ainakin itselleni se vuosi oli mitä parhain mutta myös mitä kasvattavin ja raskain.

    VastaaPoista
  2. Ootko lopettamassa bloggauksen..?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela