Amsterdam-vinkki: IJ-Hallen vlooienmarkt

tiistai 6. lokakuuta 2015


Moikka! Viikko on pyörähtänyt mukavasti käyntiin ja ollaankin jo tiistaissa. Enää neljä päivää viikonloppuun ;-) Maanantait menee aina yhdessä sekunnissa, koska poikien kouluun viemisen jälkeen esimerkiksi eilen suuntasin salille. Kauppareissun, salin ja syömisen sekä suihkun jälkeen kello olikin jo vähän vaille yksi, joka tarkoittaa työpäivän jatkumista. Lisäksi mulla on hollannin tunnit maanantai-iltaisin, joten lähes välittömästi kellon lyötyä kuusi lähden pyöräilemään bussille. Kurssilta olin eilen kotona vähän jälkeen kymmenen ja olin herännyt jo puoli seitsemän, joten maanantait ova pitkiä päiviä jos teen aamutoimet poikien kanssa.

Tänään aion viettää rennomman aamupäivän kotona, koska joudun olemaan muutaman tunnin lapsenvahtina (tai oikeastaan nukkumisvahtina) vielä iltakahdeksasta lähtien. Eli tämän päivän vapaat ovat nyt aamulla nelisen tuntia ja illalla pari tuntia kuudesta kahdeksaan. Onneksi huomenna on vapaapäivä, joten parin päivän tiukempi puristus ei haittaa :-)


Lauantaina menin Iinan kanssa Amsterdamissa IJ-Hallenin kirpputorille. Kyseessä on joka kolmas viikko järjestettävä kaksipäiväinen, Euroopan suurin, itsepalvelukirpputori. IJ-Hallen koostuu kahdesta isosta tehdasrakennuksesta sekä niiden välissä sijaitsevasta ulkotilasta. Myyntipaikkoja on huimat 750, joten sieltä ei varmasti lähde kotiin tyhjin käsin!


IJ-Hallen sijaitsee IJ-joen toisella puolella, Amsterdam-Noordissa, mutta sinne pääsi näppärästi ilmaisella lautalla. Lautta lähtee Central stationilta ja kestää kymmenisen minuutia, jonka jälkeen IJ-Halleniin on parin minuutin kävelymatka. Kannattaa muuten nostaa käteistä jo etukäteen, koska jono siellä sijaitsevalle raha-automaatille voi olla jopa 50metriä tai enemmänkin! Kirpputorille on 5euron sisäänpääsymaksu (per päivä), joka maksetaan myös käteisellä.


Viiden euron sisäänpääsymaksu kirpputorille voi tuntua typerältä, mutta lupaan ettei se harmita enää jälkeenpäin. Myynnissä oli kaikkea maan ja taivaan väliltä! Ihan harmittaa, kun ei ole omaa asuntoa täällä, koska myynnissä oli niin ihania vanhoja sisustustavaroita, huonekaluja ja esimerkiksi polkupyöriä. Yksi pinkki fillari jäi pahasti kummittelemaan mieleen :-D


Hintataso on todella edullinen ja tuolla kannattaa tinkiä. Iina antoi hyvän vinkin, ettei esimerkiksi paidasta kannata maksaa kolmea euroa enempää. Tietenkin vaatteen ja tavaran merkki, laatu ja kunto vaikuttaa, mutta pointti oli, että halvalla lähtee. Ja se piti tosiaankin paikkansa. Mitä kauemmin kierteli, sitä pihimmäksi tuli itsekin ja 7euroa esimerkiksi hyväkuntoisesta takista tuntui jo ihan riistohinnalta :-D "En varmana maksa noin paljoa!". Suomessa en enää viitsi edes käydä kirpputoreilla, koska vaatteista pyydetään ihan riistohintoja.

Tein tosi hyviä löytöjä, jotka halusin kuvata teillekin. Olin niiiiiin fiiliksissä, kuinka hyvää tavaraa oli myynnissä ja millä hinnoilla! Olimme paikanpäällä vasta puoli 12 aikoihin ja silti teki edelleen tosi hyviä löytöjä.

Ruutupaita 2e, sininen paita 1e, H&m poncho 3e
 H&m tekonahkashortsit 2,5e, vihreä H&m hame 2,5e, H&m tekonahkahousut 3e, H&m kukkahousut 3e
Nilkkurit 2,5e (vaatii uudet pohjalliset), mustat nyörisaappaat 7,5e

Ihan harmittaa etten pääse seuraavalle kirppikselle, koska olemme Sonjan kanssa silloin Berliinissä. Okei, ei Berliinin lomassakaan Sonjan kanssa ole valittamista ;-) Seuraava kirppis on 24. ja 25.lokakuuta. Jos satutte matkailemaan Amsterdamissa tämän kirppiksen aikaan kannattaa ehdottomasti viettää yksi aamupäivä tuolla! Meillä meni koko kirppiksen kiertämiseen nelisen tuntia, mutta nopea pyörähtäminenkin on varmasti kokemisen arvoinen.

1 kommentti:

  1. Kivoja löytöjä oot tehnyt! Tekisi mieli varata matka pelkästään kirppiksen vuoksi :-)

    Ps. I love organic

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela