Kaksitoista asiaa, jotka ovat toisin Hollannissa

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Moikkamoi! Viikko meni taas todella nopeasti ja nyt ollaankin jo sunnuntaissa. Lupasin postausta asioista, jotka ovat oudoksuttaneet, hämmästyttänyt tai huvittanut minua täällä tämän kolmen viikon aikana. Vaikka hollantilaiset ovat hieman omituisia, niin vielä toistaiseksi pidän heistä ja tästä maasta aivan valtavasti ;-)

1. Kenkiä pidetään sisällä

Ensimmäisenä iltana törmäsin saman tien siihen, että kenkiä pidetään sisällä. MIKSI!? Todella epämiellyttävää ja paikat menevät likaiseksi. Omassa "kodissani" kengät jäävät normaaliin tapaan eteiseen, mutta nyt olen jo tottunut olemaan kengät jalassa sisätiloissa kaikkialla muualla. Tosin yhä edelleen matoilla kävely kengät jalassa tuntuu todella oudolta ja jollain tapaa todella väärältä :-D


2. Leivän päälle strösseleitä ja muut omituiset leivänpäälliset

Leipä+voi+strösselit. Normaali välipala (tai jopa aamupala) hollantilaisille lapsille. Hollannissa on muutenkin todella outoja leivänsyömistapoja tai lähinnä mitä siihen leivän päälle oikein laitetaan. Esimerkiksi voi, hunaja ja juusto on aivan hyväksyttävä yhdistelmä. Myös maapähkinävoi, paksu omena"siirappi" eli Rinse Appelstroop ja Nutella ovat kovassa huudossa.

3. Leipää aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi ja iltapalaksi. Ehkä jopa päivälliseksikin.

Hollantilaiset syövät paljon leipää. Tuore, lähes kilon leipä maksaa kaupassa alle kaksi euroa ja puolikas alle euron ja oikeastaan jokaisessa ruokakaupassa on oma leipomopiste. Luojan kiitos leipä ei sovi vatsalleni, muuten halpa, uunituore leipä ja ihanat juustot toisivat nopeasti mukavan rasvakerroksen kroppaani :-D

Suomessa on totuttu kahteen ruokaisempaan ateriaan päivässä ja itse syön pääsääntöisesti kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Hollannissa on todella harvinaista se, että syötäisiin kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Yleensä päivällinen (jos sekään) on päivän ainoa lämmin ateria.


4. Ranskalaiset ja pannukakut

Ranskalaisia, tai ennemminkin chipsejä syödään täällä ihan kamalasti ja näitä kojuja löytyy lähes joka nurkalta. Vielä en ole testannut pahvitötterössä olevaa ranskalaisannosta, joka on kuorrutettu majoneesilla, mutta pitää sekin tehdä joku päivä!

Pannekoekenhuiseja eli pannariravintoloita on myös paljon. Hollantilaiset pannukakut ovat samantyylisiä suomalaisten lettujen kanssa. Ja makeat pannaritkin ovat ihan ok esimerkiksi lounaaksi tai välipalaksi.


5. Pyöriä ihan joka paikassa

Hollannissa todellakin pyöräillään kaikkialle ja joka paikka on täynnä fillareita. Verrattuna Suomeen, pyöräily täällä on todella miellyttävää; ei mäkiä, hyvät pyörätiet, omat liikennevalot pyöräilijöille, liikenneympyrät pyöräillään samalla tavalla kuin autot, toisella puolella tietä pyöräillään tiettyyn suuntaan ja toisella toiseen ja pyörille on varattu hyvät parkkimahdollisuudet.

6. Kypärän käyttö

Kypärän näkeminen katukuvassa on todella harvinaista. Suurin osa pienistä lapsistakin pyöräilevät ilman kypärää tai istuvat pää paljaana pyörän kyydissä. Ja toisinaan aikuisella on pyörän kyydissä jopa viisi alle kouluikäistä lasta, joista jokainen on kypärättä. Luojan kiitos perheeni pojat (5&8) joutuvat käyttämään kypärää, koska joudun välillä kyyditsemään nuorempaa pyörällä. En ole vielä ihan sujut pysähtymisen kanssa, koska lapsi istuu tangon ja satulan välissä ja joudun itse esimerkiksi liikennevaloihin pysähtyessä peruuttamaan tarakan puolelle saadakseni jalat maahan. Thank god lapsia on kyydissä vain yksi. En selviäisi jos niitä istuisi vielä tangon edessä ja satulan takanakin :-D

Hollannissa on myös skoottereita, jotka kulkevat 25-30km/h. Niitä ajetaan ilman kypärää ja pakko myöntää. että hirvitti ensimmäisellä ajokerralla ajella kypärättä. Lähes koko matkan vain mietin, että mitä jos kaadun tai muuta vastaavaa. En ollut ikinä elämässäni edes ajanut mopoa tai skootteria ennen tänne tuloa, mutta toistaiseksi ollaan hengissä!


7. Tinder

Kyllä, käytän Tinderiä ;-) Täällä miespuolisten profiilit ovat suomalaisiin verrattuna paljon miellyttävempiä, koska lähes jokainen mainitsee pituutensa (varsinkin jos se on +180cm) ja valtaosalla on kunnon stroorit asioista, joista hän pitää, mitä harrastaa ja niin edelleen. Ohoi Suomen miehet, ottakaa oppia varsinkin pituuden mainitsemisen suhteen! Täällä myös keskusteluja aloitetaan todella ahkerasti ja välillä tuntuu, etten edes pysy kärryillä mitä olen puhunut kenenkin kanssa ja kuka nyt oli mistäkin. Liikaa suomitytölle haha!

8. Pituus

Hollantilaiset ovat tilastojen mukaan todella pitkiä ja naisten keskipituus taitaa olla viitisen senttiä enemmän verrattuna suomalaisiin naisiin. Ihan hobitiksi en itseäni täällä kuitenkaan tunne, koska kansalaisuuksia on laidasta laitaan katukuvassa. Koska pidän pitkistä miehistä, olen todella tyytyväinen, että valtaosa miehistä on siellä 180cm kieppeillä. Voi käyttää huoletta korkoja (joita täällä käytetään todella vähän), jes!

9. Kauppojen aukioloajat

Maanantaisin useat kaupat ruokakauppoja ja tavarataloja lukuunottamatta aukeavat puolen päivän tienoilla. Tähän kannattaa varautua, koska tämä pätee myös Amsterdamin keskustassa. Kaupat menevät pääsääntöisesti maanantaista torstaihin ja lauantaista sunnuntaihin kiinni kuuden kieppeillä ja perjantaisin yhdeksältä illalla.


10. FEBO ruoka-automaatti

Kolikko koneeseen ja hampurilainen matkaan automaastista. Nopeampi kuin McDonaldsin tai Burger Kingin take away! FEBOn löytään muun muassa Amsterdamin päärautatieaseman (Amsterdam Centraal) läheltä Damrak 6:sta.

11. Visa ja MasterCard eivät käy kaikkialla

Toisena päivänäni Hollannissa törmäsin ikävään ongelmaan liittyen pankkikortteihini. Pyörähdin lähikaupassamme ja tarjosin korttejani kassalle. Kortti kortin perään näytti, ettei sitä hyväksytä. Omistan Visa Debitin, MasterCardin pankki ja luottopuolella sekä Visa Electronin, eikä mikään näistä käynyt. Kylmä hiki alkoi nousta otsalle, kunnes kassalla työskentelevä nainen katsoi korttejani ja totesi, etteivät he ota Visaa tai MasterCardia. Onneksi olin nostanut käteistä Suomessa, joten sain lunastettua itseni ulos kaupasta. Ei ollut tullut mieleenkään, ettei Visa tai MasterCard käy kaikkialla.

Tähän kannattaa varautua Hollantiin matkustaessa vaikka rahaa saa ulos Visalla ja MasterCardilla automaateista. Amsterdamin keskustassa suurin osa paikoista hyväksyy Visan ja MasterCardin, mutta käteistä kannattaa kantaa mukana ikäviltä yllätyksiltä välttyäkseen.

12. Kolme poskisuudelmaa

Kahden sijasta poskisuudelmia annetaan kolme.


Pictures from Google

7 kommenttia:

  1. Tämähän oli hauska postaus! Olimme mieheni kanssa elokuussa viikonloppureissulla Amsterdamissa ja kiinnitimme silloin samoihin asioihin huomiota. Amsterdamista ja Hollannista maana jäi kyllä todella miellyttävä kuva. Pakko päästä sinne toistekin. Suosittelen kokeilemaan noita ranskiksia, ne todellakin olivat hyviä vaikkei varmasti kovin terveellisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hollanti on aivan ihana maa, joten ei ihmekään että tekin ihastuitte tähän :)

      Poista
  2. Hauskoja juttuja kyllä! Itse en oo Hollannissa käynyt mutta kieli ainakin kuulostaa niin kauhealta että huhhuh :D olisko sulla muuten tietoa onko kosmetiikka halvempaa Helsinki-Vantaalla vai Tukholma-Arlandan kentällä? Kolmen viikon päästä lähtö Espanjaan ja mietityttää että kannattaako esim. uusi meikkivoide ostaa kummalta kentältä vai kenties paikan päältä Malagasta/sen kentältä palatessa :D Tiedän vain että kyseinen Teint Miracle maksaa täällä kentällä sen n. 28e ainakin viimeksi kun kävin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh nopeasti kieleen tottuu! En tiedä Ruotsin kruunun kurssia, joten paha sanoa onko halvempaa Suomessa vai Ruotsissa. Itse ostaisin ehkä vasta Malagasta, koska siellä kosmetiikka on edullisempaa ja iho saanut väriä :-)

      Poista
  3. Kannattaa varautua aina torstaina pitämään shoppailupäivä :D Sillon pitäs kauppojen olla 20-21 asti auki, koska on "koopavond" :) Ja jos ranskalaiset tuppaa tulemaan joka tuutista, niin odota vaan ku näät kuinka paljon eri asioita nää voi laittaa rasvakeittimeen.. Anyways, kiva lukea sun juttuja :) NK

    VastaaPoista
  4. Hei! Vähän hassu kysymys, mutta kysyn silti. Mitä riisiä oot käyttäny uusimassa ig kuvassa? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Albert Heijn:in perus tummaa riisiä :) Tykkään vaan jättää riisit tollasiksi vetisiksi, siksi voi näyttää erikoisemmalta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela