The game of life

Lauantaina koettiin muutamat kauhun hetken ja pelonsekaiset tunteet. Puolen päivän aikoihin heräsin päiväunilta siihen, että suussa on jotain ja sillä sekunilla tajusin, että nyt alkoi se peitteiden aiheuttama verenvuoto. Eikun vessaan vesihanan alle valuttamaan verta suusta ja kylmäpakkaus niskaan. Ensimmäinen verenvuoto tyrehtyi alle kymmenessä minuutissa, joten en hätääntynyt ollenkaan. Tästä reilu tunti myöhemmin verta alkoi taas vuotamaan ja sama juttu jälleen. Verenvuoto lakkasi itsekseen. En kuitenkaan osannut hermostua, koska teidän lukijoiden kertomista kokemuksista ja hoitajan antamien ohjeiden mukaan tuo verenvuoto on täysin normaalia. Kolmas kerta ei mennyt sitten ihan niin putkeen.


Kurkkuun ei särkenyt kamalasti verenvuodosta huolimatta ja olin juuri lopettelemassa syömistä, kun viimeisen haarukallisen kohdalla tunsin jälleen, että verta alkaa tulemaan. Jälleen menin huuhtomaan suuta kylmän veden alle. En tiedä kauan olin siinä ollut, mutta verta vain tuli ja tuli. Ja järkyttävän kokoisia peitteiden palasia. Verenvuotoa oli jatkunut jo ilmeisesti yli 30 minuutia, kun isäpuoleni havahtui, että nyt on pakko lähteä sairaalaan. Äkkiä muovikippo ja pyyhe mukaan ja ajettiin päivystykseen tähän mäntsälään. Ajomatkasta ei ole mitää muistikuvaa paitsi se, että verta tuli ihan valumalla. En tiedä paljon olin aamupäivän aikana verta jo menettänyt, mutta sen verran että kroppa alkoi pikkuhiljaa menemään kylmäksi ja tajunnantaso oli aika alhaalla. Pelkän reilun viiden minuutin ajomatkan aikana verta oli kertynyt kulhoon reilu desi. Tosin osa siitä oli oletettvasti vatsaan valunutta verta, jota kakosin ulos, mutta silti. Kysyin vähän ennen päivystykseen saapumista isäpuoleltani, että kuinka paljon ihmisessä on verta. Se verran paljon verta oli jo vuotanut.

Päivystyksessä alkoi saman tien kauhea tohina. Makasin pedillä ja ympärilläni pyöri kaksi hoitajaa ja lääkäri. Laitettiin tippaa, mitattiin verenpainetta ja soitettiin kyytiä Meilahteen sairaalaan. En tiedä kauan meni, kun kyyti tuli ja lähdettiin äkkiä pillit soiden kohti sairaalaa. Matka sairaalaan oli ehdottomasti elämäni pisin. Verenvuoto ei ollut vieläkään päättynyt ja kestänyt yhtäjaksoisesti jo lähemmäs pari tuntia. Matka meni verta suusta valuttaessa ja kakoessa. Olo oli aivan kamala, tajunnantaso alkoi olemaan jo olematon ja siinä vaiheessa kun kuulin puhuttavan jotain, että olemme Keravan kohdalla epätoivo alkoi hiipimään mieleen. Olin ihan  varma, etten selviä sinne sairaalaan saakka koska olo oli niin kamala ja olin menettänyt jo todella paljon verta. Pelotti aivan helvetisti ja ajattelin, että kuolen johonkin hemmetin nielurisaleikkaukseen.

Vihdoin päästiin sairaalaan ja sama häslinki ympärilläni alkoi tuplasti useammalla henkilöllä. Verta oli menetetty jo sen verran paljon, että kroppani oli aivan jäässä. Eikun peittoa päälle ja tyylikäs foliohattu päähän. Verensiirto oltaisiin haluttu aloittaa heti, mutta veriryhmääni ei ollut tiedossa eikä verta saatu otettua kropastani, eli se vaihtoehto jätettiin pois laskuista. Molemmat käteni kyynärtaipeista kämmeniin saakka on aivan täynnä piikinpistoja, kun verta yritettiin epätoivoisesti saada edes jostain. Kurkussa olevat haavat oli tarkoitus polttaa umpeen, mutta hemoglobiini ja verenpaine oli niin alhaalla, että pyörryin alle 10 sekunissa kun nousin edes istumaan. Verenvuoto onneksi lakkasi itsekseen kait kuuden jälkeen illalla, eli verta oli vuotanut noin kolme tuntia. Haavat oltaisiin silti poltettu umpeen, mutta noin kahdeksankaan aikaan illalla ei sitä pystytty tekemään, koska en pysynyt tajuissani. Yritin käydä vessassakin nelisen kertaa ennen osastolle siirtämistä, mutta joka kerta lähti taju kun olisi pitänyt olla pystyasennossa. Ensimmäinen vessareissu, joka piti tehdä isäpuolen taluttamana, päätyis siihen, että avasin silmät lattialta ja ihmettelin miksi mut oli siirretty sängyltä lattialle makaamaan. Eli ei ihan kunnossa oltu :-D


Vähän kahdeksan jälkeen mut sitten siirrettiin osastolle. Sain syötyä yhden jogurtin ja olo parani sen verran, että pysyin pystyasennossa tajuissani kahden minuutin vessareissun. Myöhemmin ennen puolta yötä itsekseni vessaan mentäessä päädyttiin taas siihen, että tuuperruin vessan lattialle. En ole tätä ennen varmaan koskaan pyörtynyt ja hyvä niin. Aivan kamalaa ja erityisesti se olo, kun avaa silmät ja on ihan hämillään mitä on tapahtunut. Yö meni aika valveunessa, koska hoitajat kävivät katsomassa mua noin tunnin välein tai tultiin antamaan lääkettä, joten paria tuntia enempää en saanut nukuttua.

Sunnuntaina aamulla saatiin vihdoin tästä tytöstä verta ulos ja hemoglobiini oli 70. Mulle tilattiin pari pussia verta ja puolen päivän jälkeen aloitettiin verensiirto. Veriryhmäni on muuten AB Rh+, en ole aikaisemmin edes tiennyt :-) Näin myös lääkäriä ja haavat oli umpeutunut niin hyvin, ettei tarvinnut polttaa niitä. Joitain peitteitä on edelleen jäljellä, joten vielä voi verta jossain vaiheessa vielä tulla paranemisen aikana. Päivä meni sairaalassa pääasiassa nukkuessa, mutta olo alkoi selvästi kohentua sen myötä kun verensiirtoa tehtiin. Maanantaina aamulla verikokeissa selvisi, että hemoglobiinini oli saatu kohoamaan 90, eli pääsisin sinä päivänä kotiin. Jes!

Sellainen viikonloppu mulla oli. Jos jotain opin arvostamaan, niin terveenä olemista ja jokaista päivää, jonka saamme viettää täällä maanpäällä. Ikinä ei voi tietää milloin on viimeinen päivä. Nielurisaleikkaus on aivan rutiinihomma ja en ikinä uskonut, että se kriittisin tila tulisikin leikkauksen jälkeen. Luojan kiitos en lähtenytkään perjantaina illalla kotiin, kun olo oli ihan hyvä. En edes halua tietää mitä olisi voinut käydä, jos olisin ollut lauantaina yksin kotona Hyvinkäällä. Nyt pitää olla vain kiitollinen, että olen tässä kertomassa teille tapahtumasta. Jonkin verran olen edelleen kipeä, kurkkua kirvelee ja särkee todella paljon, mutta olen hengissä. Se on tärkein.

Huomenna lähden ensimmäisen kerran ihmisten ilmoille sitten viime viikon maanantain. Aamulla mulla on kampaaja, jota olen odottanut niiiiiin paljon.  Nämä viimeiset pari päivää olen ollut todella väsynyt, eikä todellakaan tulisi mieleenkään mitää erikoista puuhailla, mutta onneksi kampaajan hemmottelussa istuminen ei ole kovin rasittavaa puuhaa :-) Perjantain ja lauantain aion viettää täysin lepäillessä, koska sunnuntaina pitäisi mennä äitienpäivän lounaalle Hirvihaaran kartanoon ja olla suht hyvässä kunnossa. Toivotaan, että olo ei pahene ja pääsen sinne mukaan (=syömään kakkua ;-) Blogia päivittelen loppuviikosta jaksamisen ja ehtimisen mukaan. Mun pitää muutama koulujuttu saada perjantaihin ja sunnuntaihin mennessä tehtyä, joten ne menevät luonnollisesti ikävä kyllä blogin edelle. Kuitenkin lupaan ensi kerralla palailen kivempien asioiden merkeissä :-)

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Voi apua!! Onneksi selvisit kovalla säikähdyksellä... Varmaan jo voiton puolella oot toipumisessa onneksi.. Muistan kun itseltäni leikattii nielu-ja kitarisat neljä vuotta sitten, niin minulla alkoi seuraavana päivänä leikkauksesta oksennustauti(!!!!) ja olin aivan varma että haavat repeää ja sit se verenvuoto alkaa... Ihmeenkaupalla niin ei käynyt, kärsin vaan vielä sit tuplasti sen oksennustaudin kanssa sen ekan viikon ja vietin myös sairaalassa pari päivään kun luonnollisesti kipulääkekkin tuli ulos... Itsekään en oo pyörtyilly pahemmin mutta just noiden päivien aikana vessaan mentäessä havahduin siihen että makasinkin siellä lattialla sitten.. Ei tosiaan kauheen kiva tunne. Mutta siitä kun selvittiin, paraneminen alkoi kohisemalla ja olin jo reilun viikon päästä duunissa ravintola-alalla eli ihan jees kunnossa siis oltiin! Eli luulatavasti olo kohenee pian :)! Tuntuiko susta muuten leikkauksen jälkeen että "henki kulkee" nenän kautta paremmin? Itse huomasin siinä ihan valtavan eron, että siellä on ollut aika paljon "tavaraa" tukimassa röörejä.. Sen jälkeen ei oo ollut YHTÄÄN tulehdusta kurkussa/nielussa, hyvin harvoin ees flunssassa koskee kurkkuun, IHAN MAHTAVAA siihen aiempaan tulehduskierteeseen verrattuna! Myös lentäessä(ja junassakin jopa) kaikki korvakivut hävinneet ja ei tunnu enää "miltään" ja pystyn nyt matkustamaan jopa välilaskujen kanssa :D Varmasti sunkin elämänlaatu paranee huimasti, vaikka nyt onkin inhottavaa! On se sen arvoista. Tsemppiä vielä!

    VastaaPoista
  2. Olikohan osa nyt pikkuisen liioiteltua... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ööh mitä vittua? kuka liioittelis tällasessa asiassa, ja miks joku niin edes tekis? jessus näitä ihmisiä

      Poista
  3. <3 tuli ihan kylmät väreet tätä lukiessa - onneksi oot kunnossa!

    VastaaPoista
  4. Tilanne taisi olla hoitohenkilökunnalla kuitenkin hallinnassa Meilahdessa, kun et hätäverta (O-) saanut verensiirtona (se sopii kaikille)? T. kriittinen lukija :D
    Onneksi pääsit melko nopeasti hyvään hoitoon! Olo on kyllä varmasti ollut aivan kamala ja voimaton. Sulla tais olla suojelusenkeli matkassa. :-) Pikaista paranemista<3

    VastaaPoista
  5. En tiedä mikä anonyymin mielestä oli liioittelua mutta sen tiedän että olet varmasti terve ihminen ja et ole itse mitään vastaavanlaista kokenut. Itse olen viikon sisällä kerran jo ollut hengenvaarassa sairaalassa ja huomenna lääkäriin varattu aika toisesta syystä. Vaikka olen opiskelija ja töissä käyvä nuori, päällisinpuolin terve, on myös minulla ollut yllättäviä terveydellisiä ongelmia. Niitä voi tulla kenelle tahansa ja silloin ainakaan minun ei tarvitse edes liioitella tilanteita, vaan ne ovat hyvin ikäviä ja kamalia ilman liioittelemista. Niin kauan kuin on terve, ei edes osaa aavistaa mitä kamalaa elämässä voi sattua, joten kehotan sinua anonyymi olemaan erityisen tyytyväinen terveeseen hyvinvoivaan elämään:)

    VastaaPoista
  6. hui!! piti ihan keskeyttää syöminen kun tuntui niin pahalta :( onneksi ei käynyt pahemmin :) Itse olin jokunen aika takaperin tosi rajussa vatsataudissa, alkoi heti aamupalan jälkeen ja kesti ilta kuuteen. Puolen tunnin välein piti rampata vessassa ja kun parin kerran jälkeen oli vatsa jo tyhjä niin kyllä siinä mietti että loppuuko se koskaan. Ikinä ei ole noin rajua tautia ollut, selkä ja lihakset oli niin kipeät että en pystynyt nousta sängystä ylös varsinkaan seisomaan.

    VastaaPoista
  7. Paljon tsemppiä ja paranemisia sinne sulle! <3 Onneksi selvisit säikähdyksellä... Nyt vaan otat iisisti useamman viikon, kroppa tarvii tollaisen jälkeen ison tovin palautumisaikaa...

    VastaaPoista
  8. Jaksamisia! Leikkaukset on aina kammottavia ja toi kertomus herätti taas ajattelemaan niitä ihan uudella tavalla. Onneksi olet kuitenkin kunnossa ja elämä jatkuu!

    VastaaPoista
  9. Ikävä juttu! Tosin varmasti homma ollut silleen hallussa, kun et saanut hätäverta tai hyytymistekijöitä (ihmettelen kovasti, että susta ei ollut ristattu verta ennen koko leikkausta!) ja uneenkaan ei laitettu peitteiden paikkaamisen ajaksi.. Mut aina se on kamalaa kokea tollasta! Ja pelottavaa tottakai!! :/ Tsemppiä toipumiseen Mikaela! Ota ihan iisisti vaan päivä kerrallaan :)

    VastaaPoista
  10. Heippa! Itse olin maaliskuussa nielurisaleikkauksessa ja mielenkiintoista lukea sun toipumisesta. Aika nopeesti kultaa muistot ainakin mun tapauksessa. Ei ollut onneksi noita jälkiverenvuotoja mistä peloteltiin mutta kovat kivut kesti 1,5vkoa leikkauksesta. Nii ja kiva kun kirjottelet tästä kun eniten juttua löytyy vaa erinäisiltä keskustelupalstoilta. Tsemppiä loppuajan toipumiseen!

    http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/vaitos-toistuvasti-kurkkukipua-potevat-hyotyvat-nielurisaleikkauksesta/2036551

    VastaaPoista
  11. Varmasti ihan järkyttävä kokemus! Onneksi kaikki nyt hyvin. Mutta... Liekkö se ihan noinkaan meni:

    "Kysyin vähän ennen päivystykseen saapumista isäpuoleltani, että kuinka paljon ihmisessä on verta. Se verran paljon verta oli jo vuotanut." Järkikinhän tässä vaiheessa sanoo, että jos vuotaa sen verran mitä ihmiskehossa verta on, ei ole enää hengissä :D Ja siinä vaiheessa varmasti aloitetaan hätäverensiirto :) Vai tarkoititko asiasi näin: "koska verta oli vuotanut jo niin paljon, kysyin isäpuoleltani montako litraa ihmisessä on verta" ? :D En halua oikeasti yhtään "aukoa päätä" vaan jäi itseä hämäämään tuo :D Tosi kamalaa kuitenkin, kun ajattelee, millaiset seuraukset pelkällä pienellä nielurisaleikkauksella voi olla. Ei koskaan ajattele, että siinä voisi oikeasti käydä pahemmin, koska kyseessä niin rutiinileikkaus. Onneksi ei sattunut pahemmin ja lähditte ajoissa sairaalaan :)

    VastaaPoista
  12. Uskon tosiaan että pyörrytti sun muuta sillä.itseltä kun otetaan verikoetta alkaa pyörryttää heti eli en voi edes kuvitella miltä tuo on tuntunut. itekkin ollut nielu ja kitarisa leikkauksessa pienempänä kun ne pallurat, mitkä ne on:D alkoi kasvaa niin etten olisi enää voinut hengittää.

    VastaaPoista
  13. "Varmasti ihan järkyttävä kokemus! Onneksi kaikki nyt hyvin. Mutta... Liekkö se ihan noinkaan meni:

    "Kysyin vähän ennen päivystykseen saapumista isäpuoleltani, että kuinka paljon ihmisessä on verta. Se verran paljon verta oli jo vuotanut." Järkikinhän tässä vaiheessa sanoo, että jos vuotaa sen verran mitä ihmiskehossa verta on, ei ole enää hengissä :D Ja siinä vaiheessa varmasti aloitetaan hätäverensiirto :) Vai tarkoititko asiasi näin: "koska verta oli vuotanut jo niin paljon, kysyin isäpuoleltani montako litraa ihmisessä on verta" ? :D En halua oikeasti yhtään "aukoa päätä" vaan jäi itseä hämäämään tuo :D Tosi kamalaa kuitenkin, kun ajattelee, millaiset seuraukset pelkällä pienellä nielurisaleikkauksella voi olla. Ei koskaan ajattele, että siinä voisi oikeasti käydä pahemmin, koska kyseessä niin rutiinileikkaus. Onneksi ei sattunut pahemmin ja lähditte ajoissa sairaalaan :)"

    Varmastikin Mikaela tarkoitti tuota jälkimmäistä, että verta oli jo vuotanut sen verran paljon että tiedusteli sen takia isäpuoleltaan veren kokonaismäärää ihmiskehossa :)

    VastaaPoista
  14. Tämän kokemuksen jälkeen kunnolla toivuttuasi toivottavasti harkitset itsekin verenluovuttajaksi ryhtymistä, meillä Suomessa kun tämä ihmisten henkien pelastaminen pyörii vapaaehtoisten luovuttajien avulla. :)

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.