Moikkamoi! Miten siellä meni äitienpäivän vietot? Mulla meni koko päivä juhlahulinoissa ja päivästä väsyneenä nukahdinkin illalla jo ennen puoli kymmentä. Ensiksi oltiin isolla, yli 20 hengen porukalla lounastamassa Mänsälässä Hirvihaaran kartanossa. Meitä oli isäpuolen puoleta enemmän porukkaa sekä perheeni lisäksi vielä äitini vanhemmatkin. Oli kyllä niin hyvää ruokaa ja ihana kun sai syötyä ilman suurempia kipuja. Molempia,päääruokaa ja jälkiruokaa tulikin haettua lisää kerran. Tarjolla oli muun muassa saksanhirvenfileetä ja Pavlovaa, joten olin ihan taivaassa. Itku olisi päässyt, jos kurkku olisi ollut edelleen niin kipeä, että syöminen on kivuliasta ja hankalaa ;-)
Päivemmällä menin vielä käymään isän vanhemmilla, jossa näin samalla kerralla isän ja isän siskot sekä kaksi serkkuani. Eli tuli sukuloitua oikein kunnolla. Niin ja syötyä kakkua :-D Huomasi, että tuli syötyä urakalla verrattuna viimeiseen pariin viikkoon, koska heräsin yöllä siihen, että olin ihan litimärkä ja tuskainen hiestä. Lähti aineenvaihdunta pikkuisen jyllämään haha.
Keskityin täysin perheeseeni, joten tarjolla on vain asukuvat. Sain nuorimman veljeni nappaamaan nämä nopeasti ennen syömään lähtöä.
Nyt on pakko ottaa pienet päikkärit ja sen jälkeen uurastaa hieman koulujuttujen parissa. Ihanaa ja mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille! :-)
Moi, mikaela! Olen lueskellu sun blogias jo pidemmän aikaa ja haluiaisin kysyä sulta, että teetkö sä muille saliohjelmia ja ruokavalioita :-) olisin alottelemassa taas salia ja tarvisin vähä tsemppausta ja ohjeistusta! Sulla on nii mahtava kehitys!!
VastaaPoistaOi vitsit kun kivan näköset noi housut sulla! Oon itekki hamstrannu leveitä housuja kesäksi, mutta oottavat vielä lyhentämistä vaatekaapin perällä!
VastaaPoistarolssi.blogspot.com
Millon postausta hollantiin muutosta?? :)
VastaaPoista