Ruokapäiväkirjaa viime viikolta

perjantai 1. toukokuuta 2015

Huomenta ja ihanaa toukokuun ensimmäistä! Kuukausi vielä ja sitten ollaan jo virallisesti kesässä :-) Itsellä meni vapunvietto luonnollisesti peiton alla toisessa kädessä iPad ja toisessa kipulääkkeet. Niinhän siinä kävi, että keskiviikko ja eilinen ovat olleet aivan tuskaa. Vappunaamariakaan ei tarvinnut, kun sellainen löytyi ihan omasta takaa. Näytän meinaa ihan maaoravalta, kun kurkku on sen verran turvonnut, eikä leukaa erota kaulasta :-D Smoothie-linjalla on ruokapuolella lähestulkoon menty nämä päivät. Tosin keskiviikkona sain illasta syötyä vähän muussattua perunaa ja pulled porkia, mutta eilen ei ollut mitään mahdollisuuksia saada kiinteää ruokaa alas. Tein illalla kinkku-munakokkelia suolaisenhimoon, mutta kinkut jäi syömättä. Puhumaankaan en ole pystynyt pariin päivään kunnolla, mutta tänään on tullut jo vähän paremmin ääntä. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa lähde paranemaan :-)Joten päivät ovat menneet nukkuessa ja jossain välillä tunti-pari hereillä, jolloin aika on mennyt Netflixiä katsellessa. Eli lepäilyä, lepäilyä ja lepäilyä.

Nyt kun vielä riittä energiaa tehdäkin jotain yöunien jäljiltä, päätin laittaa teille tämän ruokapäiväkirjan. Jotenkin huvittavaa miten paljon ihmisiä kiinnostaa toisten syömiset ja itsekin lukeudun siihen samaan kastiin :-D Kait se vaan kuuluu ihmisluonteeseen, että ollaan uteliaista ja halutaan tirkistellä muiden elämää ja tekemisiä!

Pyrin syömään mahdollisimman tasaisesti, noin kolmen tunnin välein. Päivässä juon vettä noin 4-5 litraa ja aamuisin menee omega-3 kalanmaksaöljyä, monivitamiini, seleeni-, sinkki-, jodi- ja b-vitamiinilisät. Kuten olen maininnut, maitotuotteita välttelen, mutta esimerkiksi aamupuuron raejuustosta en luovi, niin herkkua! Raejuusto on jostain syystä muutenkin vähiten vatsaani ärsyttävä maitotuote, joten tuo 100g päivässä ei ole kovin paha :-) Koulussa syötäessä saattaa myös mennä ruokaa, joka sisältää maitoa ja palautusjuomana toimii heraproteiini. Lauantaina söin proteiinipudding-jauhetta, joka sisältää maitoproteiinia. Niitä tai vastaavia en enää pahemmin syö, mutta jääkaapissa ei ollut oikein muuta nopeaa ennen salia syötävää proteiininlähdettä.

Voisin melkeimpä tiivistää tämän hetken ruokapolitiikkani sanontaan "balanced, not clean". En pyri mihinkään täydelliseen syömiseen, vaan sinne mahtuu silloin tällöin se pala pannukakkua, maltillisesti lisäaineita ja kouluruoka ei ole mikään hirviö. Mieluiten syön "omia" ruokiani, koska silloin vältyn parhaiten vatsavaivoilta, mutta jos menen vierailemaan, syön siellä tarjolla olevia ruokia hyvällä ruokahalulla. Vaaleasta vehnästä tosin usein kieltäydyn, koska kroppa on tukossa sen jälkeen seuraavat kolme päivää.

Joten olkaa hyvä, neljältä päivältä ruokapäiväkirja :-)

Tiistai 21.4.
Aamupala
Porkkana-valkuais kaurapuuro veteen tehtynä, marjoja, raejuustoa, MCT-öljyä ja sokeroimatonta banaani-mansikka mehukeittoa

Lounas koulussa
Puoli lautasellista kaalilaatikkoa, vähän puolukkahilloa ja puoli lautasellista salaattia

Välipala 1
Tuorepuuro ( Kaurahiutaleita, mantelimaitoa, riisiproteiinia, mustikoita) ja puolikas avokado

Välipala 2 ennen salia
Smoothie (Mantelimaitoa, riisiproteiinia, pinaattia ja pakaste smoothiehedelmiä)

TREENI

Salin jälkeen
30g heraproteiini ja banaani

Päivällinen
Riisiä, broilerin fileesuikaleita ja salaattia

Iltapala
4kpl riisikakkuja kalkkunaleikkeleellä ja kasviksilla. Alpron mantelisoijajogurttia MCT-öljyllä ja mustikoilla

Keskiviikko 22.4.
Aamupala
Sama kuin tiistaina

Välipala
Smoothie (Mantelimaitoa, riisiproteiinia, pinaattia, Alpron mantelisoijajogurttia, puolikas avokado, pakaste smoothiehedelmiä)

Lounas mummolassa
Lautasellinen makkarakeittoa ja salaattia
Pala pannukakkua ja mansikkahilloa

Päivällinen
Riisiä, broilerin fileesuikaleita, salaattia, puolikas avokado

Iltapala
Porkkana-valkuaispuuro, jossa loraus mantelimaitoa, raejuustoa, sokeroimatonta mehukeittoa, marjoja, MCT-öljyä

Lauantai 25.4.
Aamupala
Sama kuin tiistaina

Välipala
Chia-tuorepuuro (chia-siemeniä, kaurahiutaleita, soijajogurttia, soijamaitoa, riisiproteiinia, vadelmia)

Myöhäinen lounas töissä
Riisiä, 10% naudan jauhelihaa, salaattia

Välipala ennen salia töissä
Banaani-toffee proteiinipudding-jauhetta pikapuuron kanssa

TREENI

Päivällinen heti salin jälkeen
Riisiä, 10% naudan jauhelihaa, salaattia, banaani

Iltapala
Tuorepuuro (kaurahiutaleita, MCT-öljyä, riisiproteiinia, soijajogurttia, soijamaitoa), päällä pakastemansikoita

Sunnuntai 26.4.
Aamupala
Sama kuin tiistaina

Lounas
Kvinoaa, 2 palaa pannulla paistettua alaskanseitä, salaattia, puolikas avokado

Välipala 1
Manteli"pannari" (2kananmunaa, 2valkuaista, 1,5rkl vähärasvaista mantelijauhoa, loraus soijamaitoa ja vettä) ja päällä vadelma-soijajogurttiseosta

Välipala 2
Zoats (veteen tehty kaurapuuro, jossa kesäkurpitsaa), seassa yksi valkuinen ja päällä jääkaapin perukoilta löydetyn light-mansikkahillopurkin jämät ja sokeroimatonta mansikka-banaanimehukeittoa (ihanat lisäainepommit :-D)

Päivällinen
Riisiä, 10% naudan jauhelihaa, salaattia, wok-vihanneksia

Iltapala
Tuorepuuro (Alku karpalo-omena kaurahiutaleita, soijajogurttia, soijamaitoa, MCT-öljyä) ja vadelmia

6 kommenttia:

  1. Haluaisitko tehdä postausta sun lemppari tuorepuuroresepteistä ja protskupannareista? :) Sun ruokavalio vaikuttaa juuri siltä, että syöt terveellisesti ja tasapainoisesti, muttet kuitenkaan nipota jokaisesta grammasta etkä "hifistele" liikaa. Tällasesta saa itellekin vinkkejä omaan syömiseen. Tsemppiä parantumiseen! :)

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva lukea millaisia ruokia syöt! :) Miksi syöt noita keinotekoisilla makeuttajilla maustettuja mehukeittoja ym? En tarkoita pahalla tai arvostella, mutta olen vaan kiinnostunut mikset korvaa niitäkin puhtailla marjoilla :)

    VastaaPoista
  3. Moi, mua kiinnostaisi tietää miksi kaytat luonnollisen vaihtoehdon, kylmapuristetun (luomu) kookosoljyn sijasta teollisesti valmistettua MCT-oljya?

    VastaaPoista
  4. Hei, mä katselin sun instakuviasi niin olisi tosi kiva jos tekisit tänne blogin puolelle uudelleen jonkinlaisen "progress" -postauksen. Et välttämättä ite oo vielä täysin tyytyväinen ja hommia riittää, mut olis kiva nähdä alotus-nykytilanne kuvia :) Ja viel vähän omaa mielipidettä siitä onko suunta hyvä ja mihin oot ollu tyytyväinen tai tyytymätön :)

    VastaaPoista
  5. Heippa! Osaatko sanoa mitä eroa on omenaviinietikalla (jota kerroit käyttäväsi) ja omena siiderietikalla (jota esim. Mona käyttää)
    http://monasdailystyle.fitfashion.fi/2014/10/24/tata-ilman-en-voi-elaa/
    Molempia saa Ruohonjuuresta. Käytätkö muuten juodessa pilliä kun tuo etikkahan ei tee hyvää hampaille. T:jenni

    VastaaPoista
  6. Kylläpä sä syöt paljon! Taisiis.. Miten lohdullista tietää että ollakseen noin hyvän näköinen ja hyvässä kunnossa voi vielä syödä noin paljon!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela