Kun väsyttää

lauantai 28. maaliskuuta 2015


 Viikkoon en ole kirjoittellut, joten pahoittelut siitä. Tiedättekö tunteen, kun väsyttää niin paljon ettei meinaa jaksaa edes nousta istumasta ylös. Kun koko kroppa laittaa vastaan ja kaikki raajat tuntuvat voimattomilta. Itse olen kamppaillut tälläisten tuntemusten kanssa monta viikkoa. Ei vain jaksa ja väsyttää. Väsymys ole lainkaan psyykkiseen liittyvää vaan täysin fyysistä. Mielialani on hyvä ja mikään ei paina mieltä satunnaisia arkisia murheita enempää. Silti vaan on ihan hemmetin voimaton olo jatkuvasti.

Viime vuoden loppupuoliskolla olin todella väsynyt, mutta se johtui pelkästään kamalasti koulustressistä ja Etelä-Afrikkaa lähtöä edeltävästä pienestä jännityksestä. Kaksi kuukautta Potchefstroomissa meni ihan hyvin ja väsymysoireeni eivät olleet niin pahoja. Uni kyllä maittoi, mutta jaksoin ihan hyvin tehdä asioita. Nyt oireet ovat viikko viikolta pahentuneet ja lisääntyneet, vaikka nukun yössä keskimäärin 9tuntia. Jaksan päivässä tehdä suurinpiirtein vain yhden asian ja sen jälkeen voimat loppuvat kokonaan. Jos käyn aamupäivällä vaikka salilla treenaamassa, en ilman ponnistelua jaksaisi tehdä loppupäivänä yhtään mitään. Koulujuttujenkin teko on todella raskasta salin, koulupäivän tai työpäivän jälkeen, samoin ajatus blogiin kirjoittamisesta. Jälkimmäinen vielä on mieluisaa puuhaa, joten se ei liity siihen ettei vain viitsisi tai huvittaisi.

Sama pätee esimerkiksi työpäiviin. Päivän jälkeen olen niin väsynyt, että olen valmis menemään suoraan töistä nukkumaan vaikka työni ei edes ole mitenkään fyysisesti raskasta. Olenkin joutunut suunnittelemaan menoni niin, että päivään sisältyy mielellään yksi "ponnistelua" vaativa suoritus ja muuten voin vain levätä. Voitte uskoa, että tämä on aika turhauttavaa. En meinaa jaksaa edes nähdä ystäviä tai perhettä kovin usein, koska olen iltaa myöten niin kamalan väsynyt enkä jaksa poistua kotoa.

Fyysisiä oireita väsymyksen lisäksi on jatkuva palelu. Kotonani on päälle 20astetta lämmintä, mutta palelen vaikka päälläni on kahdet housut, fleecepaitaa, alla pitkähihainen ja jalassa sukkien lisäksi villasukat. Ääreisverenkierto on todella huono ja varpaani sekä sormeni ovat aivan jääkylmät jatkuvasti. Erityisesti varpaat ovat niin jäässä ja kohmeessa, että ne ovat puuduksissa monia kertoja päivän aikana. En voi myöskään kiristää kengännauhoja tiukalle, koska muuten jalkani puutuvat saman tien verenkiertoa hiemankin häiritsevästä tekijästä.

Ja oirelista vain jatkuu. Kämmeneni ja sormeni ovat aivan kuivat, sormien nivelkohdat ovat aivan halkeilleet kämmenpuolelta eikä käsien öljyäminenkään tunnu auttavan kuin hetkellisesti. Muuten ihoni ei ole mitenkään kuiva, ainoa ongelma on käsien kanssa. En ole myöskään hikoillut salilla treenatessa pitkään aikaan, kuin vain pitkäkestoisissa aerobisissa suorituksissa. Vaikka treenaisin niin kovaa, että tuntuu kunnon loppuvan ennen voimia, en hikoile lähes ollenkaan. Maksimissaan pientä hientuntua voi olla niskassa ja hiusrajassa.

Soittelin tällä viikolla terveyskeskukseen ja olen menossa maanantaina labroihin ottamaan laajan verenkuvan ja hoitajan suosituksesta myös kilpirauhastestit. Peukut pystyyn, että niistä selviäisi jotain, koska en jaksa tätä jatkuvaa uupumusta. Syön vahvoja vitamiinejakin, joten en usko johtuvan mistään vitamiininpuutoksesta. Luojan kiitos jaksan sentään tehdä edes jotain ja ei esimerkiksi salille meneminen ole pakkopullaa, jaksan edes kerran viikkoon viettää aikaa ystävän tai perheen kanssa, töihin menen hyvillä mielin ja innostun edelleen asioista. Mieltä vain painaa ja stressaa, että mikä voi olla vikana. Miksi olen uupunut jatkuvasti. Miksi näitä oireita tulee koko ajan enemmän.

Yllä oleva syyn vuoksi en ole pahemmin päivitellyt blogia. Olisi vaikka mitä mistä haluaisin kirjoittaa, mutta ei vain löydy voimia. Yritän nyt olla stressaamatta tästä ja saada tärkeimmät asiat edes hoidettua, eli työt ja koulujutut ajallaan.

25 kommenttia:

  1. Oireet kuulostaa kyllä kilpirauhaselta, mutta jos se on, niin lääkkeillä saat taas olon normaaliks :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on täysin samanlaisia oireita! Helpottavaa kuulla että jollain muullakin on... olen yrittänyt selvitellä mistä voisi johtua. Lääkäriin en vielä ole uskaltautunut. Vosiko olla ylikuntoa? Tsmeppiä ja jaksamista sulle!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti tämä ei liity mitenkään syömishäiriöön..(?) <3

    VastaaPoista
  4. Luin ihan vasta blogia, jossa nuori nainen kertoi sairaudestaan, kroonisesta väsymysoireyhtymästä. Sun oireet kuulostavat tismalleen samanlaisilta, mutta toivotaan, ettei tuo sulla ole mitään kroonista, vaan saat pian selvyyden oireilun syistä ja apua vaivaasi. Tsemppiä tosi paljon!
    https://kunkehosarkyy.wordpress.com

    VastaaPoista
  5. Mullakin tuli mieleen heti ylikunto/elimistön liika rasitus. Koitappa hätäensiavuksi kunnon lepoa ilman minkäänlaista treenaamista hetkeen....

    VastaaPoista
  6. Ihan selkeä ylikunto tuli mun mielestä oireista mieleen!

    VastaaPoista
  7. Itse kärsin yhdessä vaiheessa aika samanlaisista oireista ja tuohon lisäksi tuli hiustenlähtö ja kaljut läntit päässä. Kun menin lääkäriin niin selvisi, että kärsin vakavasta anemiasta ja rautakuurin jälkeen kaikki oireet katosi. Ja söin silloin kyllä monipuolisesti ja vitamiineja lisänä purkista. Mutta toivottavasti sullekkin selviää syy, muistan miten hirveetä toi väsymys varsinkin oli :/

    VastaaPoista
  8. Kiva takki ylimmässä kuvassa! Minkä merkkinen? =)

    VastaaPoista
  9. Mulla oli pari viikkoa aivan kamala palelu, meinasin mennä lääkäriin mutta nyt se menikin yhtäkkiä ohi. En tiedä oliko kyseessä jokin virus, hieman kurkku oli karhea muttei muuta. Mitä muutakaan se olisi voinut olla kuin virus, kun kesti pari viikkoa ja meni itsestään ohi. Googlasin palelun mahdollisia syitä ja sieltä tuli kilpirauhasen vajaatoiminta tai kilpirauhasen tulehdus, on kai se mahdollista että mulla oli toi jälkimmäinen. Tai sitten muuten vaan joku influenssa virus joka ei aiheuttanut muuta kuin palelua.

    VastaaPoista
  10. Mulle kanssa tuli samantien mieleen ylikunto, joka itseasiassa olis kaltasellesi treenaajalle ihan mahdollinen! Sisko kävi juuri saman aiheen puitteissa lääkärissä ja sai juuri ylikuntotuomion! Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  11. Minulla on kans sama ongelma :-( useiden vuosien ajan lenkkarit täytynyt laittaa tarkasti kiinni, jottei jalat puutuisi kävellessä, hyvin ärsyttävää! Toisinaan jopa jalkojen ristiinlaitto istuessa saa pohkeet puutumaan, ärr! Öisin täytyy laittaa kunnon villakerrokset jalkoihin, ettei särky herättäisi kesken unien.

    VastaaPoista
  12. Jaksamisia sulle! <3 itse tiedän kanssa sen tunteen, kun ei vaan tunnu voimat riittävän mihinkään ja tekisi mieli vain nukkua. Toivottavasti selviää mistä on kyse ja saat voimavarat takaisin :)

    VastaaPoista
  13. Kuulostaapa tutulta. Vajaassa puolessa vuodessa -20kg minulla nyt ja sanomattakin selvää että aikamoinen elämäntapojen muutos takana.

    Vajaa kk sitten alkoi lopullisesti pistämään kroppa vastaan. En jaksanut mitään. Työt juuri ja juuri. Raahasin väkisin itseäni salille ja jumppiin ja kyttäsin ruokaa. Yksi ilta taju meinasi lähteä, olin jo jossain tajun ja tajuttomuuden rajamailla.

    Palellut olen aina mutta nyt alkoi olla naurettavan rajoissa jo minunkin paleluni. Oli vain kirjaimellisesti niin loppuunpalanut olo.

    Keskustelin fyssarikaverini kanssa aiheesta ja sanoi että nyt joko ollaan tai ei olla kaukana ylikunnon porteilta, nyt hölläämistä kaikesta ja lepoa. Olen nyt kuluneen kuukauden liikkunut silloin, kun tuntuu siltä. 2-4krt viikossa. Ja kuuntelen kroppaani ja rajojani. Paino ei ole enää laskenut mutta ei noussutkaan, vaikka olen syönyt "mitä sattuu", herkutellutkin.

    Olo on paljon parempi, vaikka välillä ahdistaakin, koska pudotettavaa olisi vielä. Onneksi ei paljoa. Suosittelen hölläämistä ja lepoa sinullekin.


    Pakko sanoa että jos olet pt:ksi opiskellut niin luulisi sinunkin tiedostavan mitä ylikunto ja sen oireet ovat? :/ En halua ilkkua, mutta...

    VastaaPoista
  14. Luontaisesti gluteeniton ruokavaliokokeilu voi auttaa lievän kilpparin vajaatoiminnan kanssa. Jollei siis selkeää, lääkitystä vaativaa vajaatoimintaa löydy..
    Itellä oli kauhea vasymys, ärtyisyys, kylmyys ynnä muuta kurjaa sisältävä vaihe vuoden vaihteessa. Kävin luontaistuotekaupan yhteydessä pidetyssä hivenainemittauksessa tosi skeptisenä. Bongasivat muutaman puutoksen, mutta niistä olennaisimpana isoja puutoksia eri b-vitamiineissa. Aloin syömään tosi vahvaa b-vitamiinia ja ihan viikossa parissa olo parani hirmusti. Ja nuo berocat ei kuulemma oikeasti ole edes riittävän vahvoja, jos on oikeaa puutosta. Suosittelen noita hörhömittauksia, jos ei terveyskeskuksesta saa apua.. :)

    VastaaPoista
  15. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voisin vaikka vannoa että olet alipalautunut eikä ylirasitustila/ylikunto ole kaukana. Kaikki oireet täsmää. Mikäli testeissä ei löydy mitään poikkeavaa, suosittelisin ehdottomasti totaalilepoviikkoa liikunnasta, paljon chillailua ja vielä enemmän ruokaa koneeseen. Sen jälkeen palauttelee itseään treenin pariin kevyen kuukauden tmv. Lepää ajoissa, itse olin telakalla 4 kk kun en ymmärtänyt kropan varoituksia...

    Tsemppiä! :-)

    Heta

    VastaaPoista
  16. Ylikunnolta joo kiinnostaa.

    Mun kaverilla oli aika samanlaiset oireet ja kesken työpäivän (liikunnanohjaaja) kiikutettiinki jo sairaalaan rankan ylirasituksen vuoksi :/

    Jos ei lääkäri löydä muuta huomautettavaa niin pidät viikon-kahden treenitauon niin uskoisi olon helpottavan? Tsemppiä!

    VastaaPoista
  17. Mulla kanssa ollut samanlaisia ongelmia. Monissa testeissä oon ollut ja anemia todettu. Toivottavasti syy selviää! :)

    VastaaPoista
  18. Ylikunnolta vaikuttaa. Asiaan kannattaa paneutua heti, ettei mene pahemmaksi! Kun olet nyt saanut hienon elämänmuutoksen aikaiseksi, höllääminen hetkeksi voi tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta ja ikään kuin siltä, että petät itsesi, mutta se on ainut ratkaisu tähän tilanteeseen. Parempihan se on olla muutama viikko treenaamatta, kuin antaa tilanteen eskaloitua vielä pahemmaksi ja joutua useiden kuukausien tauolle!

    VastaaPoista
  19. Itsellä oli samanlaiset oireet, kaikki ystäväni ehdottelivat tuomioksi ylikuntoa, mutta verenkuvat paljastivat, että kyseessä onkin mykoplasma. Siinä on samankaltaiset oireet kun ylikunnossakin, sitkeä bakteeri, joka "matkii" flunssan oireita oikeasti antamatta flunssaa - ja yleinen urheilijoilla.

    VastaaPoista
  20. etkai lopeta blogia?

    VastaaPoista
  21. Kuulostaa tutulta. Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireilta ennen lääkityksen aloittamista ja itsellä ei pelkkä lääkekään auttanut vaan ruokavalio meni täysin uusiksi vaikka aina syönyt "terveellisesti ja monipuolisesti". Vasta viljaton ruokavalio auttoi saamaan kilpparin kuntoon. Stressin kyllä koen opiskelujeni takia tuovan ajoittain väsymyksen pintaan, mutta muuten oloa ei voi verrata siihen mitä oli ennen lääkitystä. Tämä ongelma kun tuppaa olemaan vaan tänä päivänä joka toisella. Tietysti voi olla muutakin, mutta kuulostaa tutulta minullekkin. Itselläni oli pahat oireet vaikka arvot "normaaleja" Terveyskeskukseen. Sieltä ei lääkitystä herunut..Toivottavasti hoitajasi/lääkärisi ovat fiksuja. Toivottavasti kaikki selviää ja saat pian apua väsymyseesi! Hyvää kesän odotusta :)

    VastaaPoista
  22. Kilpirauhasen vajaatoiminnalta kuulostaa?
    Afrikassa auringonvalo ja lämpö varmasti auttoi jos on tämä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela