Hormoniton ehkäisy - Kokemuksia kuparikierukasta

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kamalan vaikeaa tämä säännölliseen bloggaamiseen palaaminen. Mieleen putkahtelee aina toisinaan, että jotain voisi päivittää, mutta jotenkin aloittaminen on vaan kamalan vaikeaa. Monesti olen avannut tämän blogikirjoituksen luomispohjan, mutta pää vain lyö tyhjää sillä hetkellä kun pitäisi kirjoittaa. Todella paljon on kaikkea mistä on toivottu kirjoitettavan ja josta olen ajatellut postata, mutta luomispuolella on paha umpisolmu. Huh! Mutta eiköhän se taas tästä :-) 


Viime loppuvuodesta luovuin hormoniehkäisystä ja vaihdoin Diane Nova e-pillerit kuparikierukkaan. Kerroin päätöksestäni, laittokokemuksestani sekä kuparikierukasta viime marraskuun alussa omassa postauksessaan. Nyt on yhteiseloa tullut nelisen kuukautta tuon kuparikierukan kanssa ja tähän mennessä kaikki on mennyt loistavasti.

Positiivista on ehdottomasti ollut, että aamuisin ei tarvitse muistaa napsia sitä pilleriä. Olen myös huomannut mielialani olleen keskivertoa parempi ja tasaisempi. Tosin Afrikassa ei paljon murheet painaneet, mutta kuitenkin. Paljon kerrotaan, että hormoniehkäisyt tekevät naisista tunteettomia ja "sumussa" eläviä, mutta omalla kohdalla ei onneksi toteutunut se toinen ääripää hormoneista luopuessa. Eli mitään hormonihirmuksi muuttumista ei ainakaan toistaiseksi ole tapahtunut ;-) Päin vastoin en oikein jaksa stressata mistään ja luotan, että kaikki järjestyy. Turhat draamat turhauttaa edelleen yhtä paljon kuin ennenkin.

Monet ovat joutuneet kokemaan muun muassa jopa viikkoja kestävää veristä tiputtelua kierukan asettamisen jälkeen, mutta itsellä esimerkiksi tuo tiputtelu jäi pelkälle laittopäivälle. Muitakaan asettamiseen liittyviä negatiivisia oireita en joutunut ensimmäisen päivän lisäksi kokemaan. Itsellä tosiaan pahin oli se itse asettaminen ja laittopäivän iltana oli lievää vatsakipua. Tämän jälkeen en ole edes huomannut kierukan olemassaoloa. Joten lisää plussaa tästäkin.

Kropassani ei ulkomuodollisesti ole tapahtunut muutosta. En ole lihonnut, enkä laihtunutkaan mitenkään huomattavasti. Reissussa parin kuukauden aikana paino tippui vajaa pari kiloa, mutta sen selittää yksinkertaisesti lämpimämpi ilmasto, salikertojen nosto neljästä viiteen, suurempi määrä hyötyliikuntaa sekä korkeampi aktiivisuustaso verrattuna Suomessa olemiseen.


Negatiivista sanottavaa ei pahemmin ole ja nekin ovat aika mitättömiä asioita. Yhtenä negatiivisena puolena ehkäisypillereistä luopumisessa on, että olen huomannut hiusteni rasvoittuvan huomattavasti nopeammin. Ennen pesin hiukset noin kolme kertaa viikossa, vaikka kävin treenaamassa keskimäärin neljä kertaa viikossa. Tällä hetkellä hiukset tekisi mieli pestä joka päivä, mutta olen yrittänyt rajoittaa pesut joka toiseen päivään. Luojan kiitos kuivashampoille! Luovuin teippipidennyksistä viime joulukuussa, joten onneksi nykyään voi hiuksia pestä aika huoletta pelkäämättä pidennyshiuksen kunnon huonontumista.

Toinen hieman ikävä puoli on, että viime kesänä kokemani omituinen akne on ilmestynyt jälleen leukaperilleni. Ensimmäisenä se levisi rinnalle ja kärsin siitä lähes koko tammikuun. Kuitenkin vähän tujummat puhdistusaineet sekä aurinko teki tehtävänsä ja pääsin näppylöistä eroon nopeasti. Kuitenkin tämän jälkeen huomasin kasvoilleni ilmestyneen hieman enemmän epäpuhtauksia ja tällä hetkellä pahimmat ovat taas tuolla leukaperillä sekä kaulan alkupäässä leuan alapuolella. Noh, mieluummin siellä kun keskellä naamaa, jos jotain hyvää pitää tästäkin keksiä. Ja onnekseni mitään suurta naaman kukkimista tai aknen puhkeamista ei ole tullut.

Syynä varsinkin tuolle aknelle on varmasti hormonitoiminnan muuttuminen. Yksi toinen naisen luonnolliseen hormonitoimintaan liittyvä juttu on myös muuttunut. Mulla ei ole ollut vielä kertaakaan kuukautisia viime vuoden loka-marraskuun vaihteen jälkeen. Toisin sanoen viimeisimmät kuukautiseni olivat kuparikierukan laiton yhteydessä. Vähän välillä mietityttää että milloinkohan ne taas alkavat, mutta rauhallisin mielin odottelen niiden tuloa. Periaatteessahan tämä kuukautisten puuttuminen on ihan positiivinen asia, mutta kutienkin. Täysin sekaisin ei hormonitoimintani voi olla, koska olen ensimmäisen kerran sitten e-pillereiden aloittamisen jälkeen (eli vuoden 2005) huomannut kuukautiskierron aiheuttamat muutokset kehossani. Esimerkiksi tunnistan, milloin ovuloin. En edes ennen ollut varma, voisiko sitä tietää mistään ilman päivien laskemista :-D

Summa summarum olen tähän mennessä enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni luopua kokonaan hormoniehkäisystä. Luonnollisesti olin hieman hermostunut sekä peloissani internetistä kokemuksista lukemisen jälkeen, että mitäköhän kropassa tapahtuu lopettamisen myötä. Kuten tuli huomattua, kaikki on yksilöllistä ja ainoa keino on kokeilla ja katsoa miten käy.

7 kommenttia:

  1. Mua mietityttää vaan että miksi ylipäätään tarvitset ehkäisyä kun käsittääkseni et ole parisuhteessa? Ja satunnaisissa suhteissa kondomin käyttö on tietty itsestään selvää. Eli onko sulla joku muu syy miksi tarvitset jonkun ehkäisykeinon? Kun parasta elimistölle ois tietty olla ihan ilman mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhdekuvioista en blogiin kirjoita, mutta pillereitä söin kauan pelkästään pitämään ihoni hyvässä kunnossa. Nykyään pärjään (toistaiseksi) ilman pillereitäkin ihon puolesta, mutta kait se on jokin psykologinen juttu, että haluan jatkuvan ehkäisykeinon kondomin ohelle oli suhdetta tai ei. Niin tottunut siihen, kun pillereitä tuli syötyä lähes 10 vuotta :)

      Poista
    2. En minäkään oo suhteessa, mutta pillereitä syön. Alotin ne aikanaan kuukautiskipuihin, kun oli niin kauhiat ettei pystyny kouluun menemään ja pyörtyili. Lisäksi iho oli huonossa kunnossa, joten seki on parantunu pillereiden myötä. :)

      -M-

      Poista
    3. Mietin täysin samaa kuin Sandra. Et suhdekuvioistasi kirjoita, mutta aika selkeästi useissa postauksissa tullut ilmi että olet sinkku. Ainakin ennen afrikkaan lähtöä. Olen itsekin sinkku ja pillereitä syön, aloitettu 8 vuotta sitten menkkojen takia ja edelleen niiden takia niitä syön. Pillerit ymmärrän, koska ne tosiaan vaikuttavat muihinkin asioihin. Kierukan laittoa "huvikseen" on kyllä aika vaikeaa ymmärtää.

      Poista
    4. Kai sitä nyt seksiä voi harrastaa vaikkei seurustelisikaan? Oletko kuullut, että kaikki ei halua luottaa pelkän kumin varaan eikä aina edes halua käyttää kumia. Tuollainen pitkäaikainen ehkäisykeino on tosi näppärä. Ottaisin itsellenikin, jos se sopisi minulle. Nyt on tyydyttävä syömään minipillereitä.

      Poista
  2. "Viime loppuvuodesta luovuin hormonittomasta ehkäisystä", tarkoitatko kenties hormonillisesta ehkäisystä, ja aloitit hormonittoman? ;) Ja aika jännä tuo "sumussa" elävät, minusta tuntuu että kaikkialla puhutaan kuinka pillerit tekevät nimenomaan sen hormonihirviön; naisista tulee niiden myötä herkempiä ja ailahtelevaisempia..
    Itselläkin on pillerit mutta kierukka on mietinnässä, joten kiva oli lukea aiheesta!

    VastaaPoista
  3. Mullekkin tulee leukaan finnejä, sain kierrukan viime syksynä.. Ärsyttävä vaiva, kun ennen sai renkaalla pidettyä kaikki finnit poissa :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela