Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

Kun väsyttää

Kuva
 Viikkoon en ole kirjoittellut, joten pahoittelut siitä. Tiedättekö tunteen, kun väsyttää niin paljon ettei meinaa jaksaa edes nousta istumasta ylös. Kun koko kroppa laittaa vastaan ja kaikki raajat tuntuvat voimattomilta. Itse olen kamppaillut tälläisten tuntemusten kanssa monta viikkoa. Ei vain jaksa ja väsyttää. Väsymys ole lainkaan psyykkiseen liittyvää vaan täysin fyysistä. Mielialani on hyvä ja mikään ei paina mieltä satunnaisia arkisia murheita enempää. Silti vaan on ihan hemmetin voimaton olo jatkuvasti. Viime vuoden loppupuoliskolla olin todella väsynyt, mutta se johtui pelkästään kamalasti koulustressistä ja Etelä-Afrikkaa lähtöä edeltävästä pienestä jännityksestä. Kaksi kuukautta Potchefstroomissa meni ihan hyvin ja väsymysoireeni eivät olleet niin pahoja. Uni kyllä maittoi, mutta jaksoin ihan hyvin tehdä asioita. Nyt oireet ovat viikko viikolta pahentuneet ja lisääntyneet, vaikka nukun yössä keskimäärin 9tuntia. Jaksan päivässä tehdä suurinpiirtein vain yhden ...

Capital Club&Bar grand opening

Kuva
Sain Indiedaysin kautta kutsun Fredrikinkatu 51:een avatun Club Capitalin kutsuvierasavajaisiin, joita vietettiin eilen perjantaina. Club Capitalia ennen tilalla toimi muutamia vuosia yökerho Tivoli. Klubille on 21-vuoden ikäraja ja se on suunnattu erityisesti 21-45 -vuotiaille bilettäjille. Paikkaa oli hieman rempattu Tivoli-ajoista ja nyt se koostui tavallaan kahdesta erillisestä alueesta. Oli sitten kunnon bilefiiliksessä tai rauhallisemmin mielin liikenteessä, löytyi Capitalista mahdollisuus molempiin. Tai molempien yhdistelmään, jos iltaa myöten vaikjka bilifiilis nousisi ;-) Itselle ehdottomasti lempi paikaksi koko klubilla nousi yllä olevassa kuvassa oleva alue. Paikka oli mukavan valoisa, sisustettu loungemaisesti ja musiikki soi sellaisella voluumilla, että jutustelu ihanan Avecini kanssa luonnistui helposti. Paikan monipuolisuudesta siis edelleen plussaa! Välillä tuntuu, että aina joutuu valitsemaan paikan sen perusteella, haluaako vain istua ja ju...

New sneakers, new Nikes

Kuva
Heippa! Mulla on ollut ihan hullun kiireinen viikko, joten pahoittelun postaamattomuudesta. Välillä tulee tälläisiä viikkoja :-) Teen vaikka viikonloppuna vähän koostetta, että mitä on tullut puuhattua. Kuitenkin nyt itse asiaa eli oli pakko tulla esittelemään blogiin uusia kesäpopojani! Multa löytyy lenkkareita värikkäinä muutama pari, mutta olen pitkään metsästänyt kivoja mustia sporttikenkiä arkikäyttöön. Aina on ollut koot loppu tai muuten vain jokin vähän häirinnyt. Mutta nyt vihdoin onnisti ja sain ihan överimakeet yksilöt itselleni! Miltäpä muultakaan merkiltä, kuin Nikeltä ;-)  Kyseessä ovat Nike Kaishi Print-kengät ja jos ei ole vielä tullut selväksi, niin olen niin rakastunut näihin. Värikäs pohja tuo kivaa yksityiskohtaa mustiin kenkiin ja nämä ovat ihan unelmahyvät sekä kevyet jalassa :-)  Sportamorella on muuten tällä hetkellä lähes kaikki tennarit -20%. Muun muassa nämä mun kengät saa sieltä noin 70eurolla :-) Eli kannattaa ehdottomasti h...

Kevään tuntua

Kuva
Huomenta ja aurinkoista lauantaita kaikille! Niin se viikko on jälleen lähes taputeltu ja aina jaksaa ihmetellä, että miten päivät menee niin nopeasti. Kaksi viikkoa sitten aloitin paluumatkani Suomeen. Kaksi viikkoa sitten! Tajutonta. Päivät ovat menneet ihan hirveän nopeasti, joka on toisaalta ihan hyvä. En ole Afrikan koti-ikävää kerennyt potea ihan niin kamalasti ;-) Hassua miten yksi maa ja kaupunki voi viedä sydämen aivan täysin ja juteltiin siitä eilen töissäkin. Vielä en ole kertaakaan aikaisemmin reissatessa kokenut tunnetta, että tänne mä voisin jäädä ja tästä mä voisin tehdä uuden kotini . Espanja on toisinaan kummitellut mielessä, mutta jokin siinäkin maassa jotenkin häiritsee. Se on tästä syystä ollut lähinnä varavaihtoehto, jonne voisi mennä hetkeksi. Kuitenkaan niin palava hinku sinne pidemmäksi ajaksi muuttamiseen ei ole ollut, että olisin toistaiseksi mitään sen asian eteen tehnyt. Nyt mulla on Etelä-Afrikan suhteen paljon unelmia ja suunnitelmia, jotka toivotta...

Simon's Town ja Boulders Beachin pingviinit

Kuva
Vaikka ainakin täällä Etelä-Suomessa olemme saaneet nauttia ihanasta auringonpaisteesta koko päivän, palataan jälleen päiväntasaajan toiselle puolelle. Kapkaupungissa on vaikka mitä nähtävää ja yksi oma must see oli ehdottomasti villinä elävät pingviinit. Kukapa ei pingviinejä rakastaisi? ;-) Pingviinit pääsi näkemään matkaamalla pieneen Simon't towniin, joka sijaitsee Kapin niemimaan itäpuolella, False Bayn puolella. Autolla matkaan meni puolisen tuntia ja otettiin hotellilta oma kuski tuota reissua varten. Ensimmäisenä suuntasimme Boulders penguin colonylle , jossa oli Foxy Beachille erikseen rakennettu katselualue. Pääsymaksu pingviinirannoille oli muistaakseni R60 eli noin 4euroa. Meidät valtasi aivan suunnaton pettymys, koska odotimme pääsevämme ihan pingujen viereen. Olihan tuo paikka aivan mahtava, pingviinejä oli pilvin pimein, mutta silti. Pikaisen googlailun ja kyselyn jälkeen saimme selville, että pingviinejä lähemmäs pääsee aivan vieres...

Asukuva long time no see

Kuva
Kohtapuoliin elellään jo maaliskuun puolta väliä ja nyt tulee blogin tämän vuoden ensimmäiset asukuvat. Oli muuten todella outoa jälleen poseerata yksikseen kameralle, kun viime aikoina on tottunut vain ottamaan selfieitä , yhteiskuvia tai niin sanottuja turistikuvia. Vaikeaa hommaa! Kuvissa näkuvässä asussa tuli eilen vietettyä työpäivä. Pidin tuon Etelä-Afrikan reissun vain opintovapaata töistä ja palasin normaalisti töihin viime perjantaina. Aluksi ajatus töiden ja opintojen paluun vähän hirvitti, mutta onneksi työpaikkani on aivan mahtava, joten lasku normaaliin arkeen on sen osalta ollut mieluisa. Voisin mielelläni deletoida opinnot kokonaan ja olla vain tuolla töissä. Toppi Vila/Liivi Object/Housut Pieces Opinnoista puheen ollen, niin ette arvaakaan mikä ahdistus mulla on tällä hetkellä. Olen stressannut opinnäytetyön aiheen kanssa jo kuukausia ja tänään alkoikin opinnäytetyökurssi. Tässä vielä hetki sitten oli toimeksianto opparille suht se...

Hormoniton ehkäisy - Kokemuksia kuparikierukasta

Kuva
Kamalan vaikeaa tämä säännölliseen bloggaamiseen palaaminen. Mieleen putkahtelee aina toisinaan, että jotain voisi päivittää, mutta jotenkin aloittaminen on vaan kamalan vaikeaa. Monesti olen avannut tämän blogikirjoituksen luomispohjan, mutta pää vain lyö tyhjää sillä hetkellä kun pitäisi kirjoittaa. Todella paljon on kaikkea mistä on toivottu kirjoitettavan ja josta olen ajatellut postata, mutta luomispuolella on paha umpisolmu. Huh! Mutta eiköhän se taas tästä :-)  Viime loppuvuodesta luovuin hormoniehkäisystä ja vaihdoin Diane Nova e-pillerit kuparikierukkaan. Kerroin päätöksestäni, laittokokemuksestani sekä kuparikierukasta viime marraskuun alussa omassa postauksessaan . Nyt on yhteiseloa tullut nelisen kuukautta tuon kuparikierukan kanssa ja tähän mennessä kaikki on mennyt loistavasti. Positiivista on ehdottomasti ollut, että aamuisin ei tarvitse muistaa napsia sitä pilleriä. Olen myös huomannut mielialani olleen keskivertoa parempi ja tasaisempi. Tosin Afrikass...

Unohtumaton Pöytävuori

Kuva
Heippa! Nämä Suomessa olemisen ensimmäiset päivät ovat menneet kovassa hulinassa ja kiirettä on pitänyt. Kiire on tosin ollut aika positiivisia juttuja, kuten tänään aamulla kampaaja, tyttöjen moikkaamista töissä, perheen ja kavereiden näkemistä, salilla käymistä ja pt-juttujen suunnittelua. Mulla myös alkoi kevään ensimmäinen syventävä 10op:n virtuaalikurssi tällä viikolla amk-opinnoissa, joten viikonloppu meneekin vähän koulujuttuja tehdessä. Ensimmäisenä kuitenkin pitää tärkeämmät asiat hoitaa ;-) Palataan reilu kuukausi taaksepäin ja matkaamme aivan uskomattomaan kauniiseen Kapkaupunkiin. Olimme Capessa neljä yötä ja yksi hienoimmista kokemuksista oli ehdottomasti Pöytävuori eli Table Mountain. Aloitimmekin reissumme käymällä siellä. Aamulla nappasimme aivan hotellin lähellä sijaitsevalta pysäkiltä punaisen Hop on Hop off-turistibussin, jolla pääsi suoraan Pöytävuoren alapuolelle. Päivälippu tuohon turistibussiin maksoi R180 eli noin 14euroa. Tulimme samalla bussilla po...