Moikkamoi! Päivät (ja viikot) on taas hujahtanut
kamalalla vauhdilla, enkä ole halunnut viettää aikaa blogia naputellessa.
Suomessa on sitten aikaa enemmän kuin tarpeeksi. Sain kuitenkin vihdoin
vastattua laittamiinne kysymyksiin! Blogi palailee ensi viikolla taas
normaaliin rytmiin ja aluksi saattekin sitten kestää parin kuukauden edestä
postauksia tästä Etelä-Afrikasta. Varautukaa! Meidän paluulento lähtee
lauantaina ja Suomen puolella ollaan sunnuntaina. Fiilikset ovat todella haikeat
ja noh, epäuskoiset. Tunnen itseni niin kodikkaaksi täällä, olen onnellinen ja
nautin olostani. Henkisesti olen varautunut pieneen masikseen, jonka tulen
kohtaamaan välittömästi lentokoneeseen noustessa, mutta eiköhän se siitä kun
arki Suomessa alkaa rullaamaan. Ja aina voi palata, jos siltä tuntuu. Mutta nyt
niihin vastauksiin :-)
Tämä turvallisuusjuttu on itseäkin vähän hämmentävä
asia. Paikalliset kehottaa aina valkoisia naisia kulkemaan kävellen pimeällä
vähintään kolmen hengen porukassa ja jos liikkuu yksin tai kahdestaan, niin
pitää olla kyyti. Potch on onneksi todella turvallinen, joten täällä on ihan ok
liikkua kahdestaankin iltaisin. Juttelin tästä toissa viikolla muutaman
paikallisen kundin kanssa ja heti tuli vastaus, että älä kulje yksin pimeällä
tai tulet raiskatuksi, eikä missään nimessä varsinkaan muussa kaupungissa kuin
Potchessa. Ja pätee ihan yhtälailla paikallisiin kuin meihin ulkomaalaisiinkin.
Ja tosiaan juniin tai julkisiinkaan ei ole menemistä, paitsi jos ne ovat
suunnattu turisteille. Erimeksiksi täällä tarjotaan paljon kyytiä, jos on
kävellen niin kuulemma noin 10% mahdollisuudella yleensä pääsee sinne, minne
oltiin luvattu heittää. Kuitenkin tässä kaupungissa todennäköisyys turvalliseen kyytiin olisi
suurempi, koska suurin osa on valkoisia ja afrikaanseja. Summa summarum kärjistetty syy
ilmeisimmin on, että tummat ryöstävät, raiskaavat ja pahoinpitelevät naisia
täällä niin paljon.
Oot puhunut että rasismi näkyy edelleen ja että valko- ja tummaihoiset jaetaan vähän eri leireihin, esim. valkoisille oma ostari, tummien ostarille ei valkoihoisilla ole menemistä.. kerro lisää tällaisia esimerkkejä. Mistä tämä johtuu?
Suurin osa valkoisista Etelä-Afrikkalaisista ovat
todella pahoja rasisteja. Juteltiin viimeksi viime viikolla tästä
aiheesta ja syy tummien vihaan on saman tyyppisiä, kuin millaista rasismia on
Suomessakin. Monet rikokset ovat tummien tekemiä ja kuulemma syy, miksi koko
kaupungista oli pari viikkoa sitten sähköt lähes joka ilta pois, johtui siitä
että tummaihoiset varastavat sähköä ja eivät maksa laskuja. Joten sähköyhtiö
kostaa vetämällä koko kaupungista sähköt pois. Myös ravintoloilta ja
katuvalotkin pimeäksi. Jos ei ole generaattoria, niin mukavia tunteja joutuu
viettämään pimeässä.
Syy on myös, että monet tummat ovat kuulemma
porukassa todella pahoja ja joku tyyppi voi olla todella mukava, jos muut ovat
valkoisia, mutta heti jos paikalle tulee lisää tummia, meininki muuttuu. Pääsyy
on siis oletettavasti se, että tummat itse myös aiheuttavat sitä, ettei heistä
aina pidetä. Tietenkään tämä ei päde kaikkiin, se pitää muistaa! Valkoiset Etelä-Afrikkalaiset ovat alkujaan farmareita, joten
monien, ainakin nuorien asenne tummia kohtaan tulee puhtaasti myös kotoa.
Täällä on esimerkiksi ihan normaalia, että valkoinen ajaa autoa ja mustat
työmiehet ovat kyydissä lava-auton lavalla, vaikka sisällekin mahtuisi
istumaan.
Oletko huomannut joutuneesi jotenkin syrjityksi siellä ihonvärin takia?
En ole huomannut ja syrjintää ei ole tapahtunut.
Ainut mitä joutuu usein kokemaan esimerkiksi pyörillä liikkuessa, on
tummaihoisten tekemä huutelu. Mutta kyllä täällä valkoisetkin autosta
tööttäilee, joten ihan yhtäläistä molemmista suunnista tulee
"häiriköintiä".
Tää koko juttu on menny ihan ohi multa, en löytäny mistään edes syytä miksi olet siellä yms. :(
Kyllä siitä postaus on tehtynä, joka löytyy täältä
:-) Eli suoritan Personal trainer-koulutuksen kahden kuukauden intensiivijakson
täällä Potchefstroomissa.
Valmistutko tuolta siis personal traineriksi? Miten meinaat tulevaisuudessa hyödyntää tätä koulutustasi?
Valmistun joo, mutta vasta Suomessa toukokuussa.
Opiskeluja on vielä parina viikonloppuna Suomeen paluun jälkeen sekä
harjoitusasiakas. Yritän saada PT-toimintaa pyörimään mahdollisimman paljon
Suomeen palattuani, ettei opittu haihdu mielestä. Aika kuitenkin näyttää miten
paljon tulen elantoani tällä tulevaisuudessa tekemään. Ykkösprioriteetti on
kuitenkin saada amk-opinnot hoidettua nopeasti loppuun :-)
Meinaatko yhdistää liiketalouden ja tämän puolen jotenkin? :-)
Varmasti tulevaisuudessa tulee yhdistettyä liiketalouden opinnoissa opittua, jos alan esimerkiksi toimimaan toiminimen alla :-)
Mihin olet suuntautunut liiketalouden opiskeluissasi?
Markkinointiin
Meinaatko tehdä kyseisiä (personal trainer) töitä tulavaisuudessa?
Tulikin tuossa aikaisemmin jo vastattua, eli aion ainakin jossain määrin.
Millaisia paikalliset ovat?
Paikalliset ovat aivan ihania! Potch
on yliopistokaupunki, joten täällä asuu pääasiassa nuorta porukkaa. Kaikki ovat
todella kohteliaita, moikkaillaan paljon, kysellään kuulumisia ja harrastetaan
paljon small talkia ravintoloissa, ruokakaupoissa ja muutenkin asioidessa. Itse
tykkään erityisesti siitä, että salilla kaikki työntekijät aina moikkaa sekä
sellaiset tyypit tulee kysymään mitä kuuluu, joiden kanssa on tullut oltua
usein samaan aikaan treenaamassa.
Etelä-Afrikkalaiset ovat suurin osa todella
uskonnollisia ja kirkossa käydään paljon. Myöskin perhe on monille todella tärkeä, joka on mielestäni aivan upea asia. Ehkä voisi sanoa, että porukka on
aika "amerikkalaista" tapoineen, mutta ei ihan niin teennäisiä
millaisen kuvan usein saa jenkeistä.
Minkänäköisiä ja -tyylisiä ihmiset ovat?
Jos kysymystä miettii pelkästään
ulkonäöllisesti, niin tässä kaupungissa pukeudutaan todella rennosti. Kundeilla
yleensä shortsit ja t-paita sekä flipflopit. Tytöillä on usein päällä shortsia,
farkkua, perus toppia tai teepaitaa tai sitten jotain mekkoa. Päivisin meikki
on useimmiten aika hillitty, eikä laittauduta niin paljon, mutta iltaisin ja
ulos lähtiessä sama kuin Suomessa, eli laittaudutaan kunnolla. Kundit on omaan
makuun suomalaisiin verrattuna paljon paremman näköisiä ja suurin osa todella
pitkiä ja skrodeja! Täällä lähes jokainen treenaa paljon, eli en valita ;-)
Tytöt taas käyvät salilla oikeastaan vain kuluttamassa cardiolaitteita, joten
täällä oon ihan superlihaksikas ja voimakas haha. Kysyin yhdeltä kundilta, että
tunnistaako meidät täällä ulkomaalaisiksi ja vastaus oli että kyllä ja mut
esimerkiksi siitä, että mulla on paljon lihaksia, käytän salilla lyhyitä
treenishortseja ja olen hänen mielestään kauniimpi kasvojenpiirteiltä, kuin
Etelä-Afrikkalaiset :-D
Millainen tämä koulutus tarkemmin on?
Kyseessä on aivan perus Personal
trainer-koulutus, jossa vain järjestetään kahden kuukauden intensiivijakso
kokopäiväopiskeluna täällä Etelä-Afrikassa :-)
Mitä Etelä-Afrikassa syödään?
Lihaa syödään paljon, koska se on todella halpaa.
Broilerin rintafileen kilohinta on noin 4,5euron luokkaa, eli tämä on ollut
ruokakulujen puolesta ihan unelmamaa :-) Paikalliset grillaa todella paljon ja Braaia
(eli grillataan) vietetään monta kertaa viikossa. Ravintoloissa ruoka on
lihapainoitteista ja esimerkiksi 250g sisäfilee maksaa noin 8-10euroa.
Etelä-Afrikkalaisia on muun muassa lihojen puolesta strutsi, antilooppi,
krokotiili ja muut "wild game"lihat. Ravintoloissa lisukkeena on
uuniperunaa, riisiä, ranskalaisia, potato wedgejä, veggies (mm. herneitä,
kurpitsaa, kermapinaattia, kukkakaalia jossain soossissa jne), perunamuusia tai
ihan salaattia. Rakastan käydä täällä ulkona syömässä, koska ruoka ei ole liian
"hienostelevaa". Paljon lihaa, turhat soossit saa erikseen ja
perunamuusia kylkeen. Paras combo :-D
Ihan Etelä-Afrikkalaisia ruokia on muun muassa Pap,
eli maizenasta tehtyä ruuan lisuketta, joka näyttää vähän kovalta riisipuurolta
:-D Sitten on Biltong, joka on kuivalihaa. Jälkkärinä Etelä-Afrikkalaisin
on varmaankin Malva pudding. Myös erilaisia lihakastikejuttuja on
paljon. Potch on tosiaankin todella "valkoisten" kylä ja suurin osa
on Afrikaanseja, joten paikallisia ruokia ei täällä ihan kamalasti saa
ravintoloissa.
Millainen vuorokausirytmi?
Vuorokausirytmi on hyvin "suomalainen",
mutta kaiken kaikkiaan tällä ihmiset herää todella aikaisin. Käyn esimerkiksi
treenaamassa Virgin Active-salilla, joka on arkisin auki 05-21, lauantaina
05-19 ja sunnuntaina 06-14. Siitä huomaa erilaisen vuorokausirytmin todella
hyvin, että lauantaisin ja sunnuntaisin, jos menee salille jo vaikka
kymmeneltä, niin porukkaa on todella paljon! Suomessa taas saa aika rauhassa
treenailla aina puoleen päivään asti. Myöskin joskus klo 11 aikaan
viikonloppuisin pikaruokamestat on jo täynnä nuoria syömässä, mitä olen
huomannut monena viikonloppuna siitä ohitse ruokakauppaan salin jälkeen
fillaroidessa :-D
Opinnot yliopistossa opiskelevilla alkaa aikaisin
aamulla ja tunnit loppuvat usein iltapäivällä. Ruoka-ajat ovat todella
samanlaiset kuin pohjois-euroopassa. Ainoa poikkeus, johon piti tottua ovat
aukioloajat. Viikolla kaupat ja palvelut menevät kiinni noin klo 16-18, mutta
pikkuset ruokakaupat ja yksi apteekki on auki noin kahdeksaan. Sitten on
tietenkin kioskeja, jotka on auki vielä vähän pidempään. Hyvä esimerkki on
esimerkiksi paikallinen ostoskeskus, joka menee arkisin ja lauantaisin kiinni
kuudelta ja sunnuntaisin muistaakseni kolmelta (tai kahdelta?).
Millainen porukka siellä on? ja tuutteko hyvin toimeen keskenään?
Porukka on tosi nuorta ja itse olen vanhimpien
joukossa. Yllätyin siitä todella paljon, koska yli puolet on noin 19-22
-vuotiaita, jota en olisi ikinä osannut edes kuvitella. Tullaan ihan hyvin
toimeen, mutta porukassa on yksi, joka on useita kertoja tahallaan
kommenteillaan yrittänyt pahoittaa muiden mieltä. Mutta aina löytyy porukkaa
joka lähtöön, joten pitää vaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta
ulos sekä olla itse fiksumpi :-)
Mitä ikävöit suomesta?
Perhettä on ollut eniten ikävä, mutta koti-ikävää
en ole kokenut ollenkaan tästä huolimatta. Päin vastoin voisin jäädä tänne
asumaan loppuiäkseni. Aivan ihana maa! Suomesta on ikävä perheen lisäksi
mustikoita, omaa autoa, pyykinpesukonetta, yksin asumista, nopeaa nettiä ja isompaa jääkaappia
:-D Laskiaispullia oli myös ikävä, koska meiän tekemät meni vähän mönkään.
Oletko oppinut paljon esim. kuntosali-juttuja?
Kaikista eniten olen oppinut anatomiasta ja miten
ihminen toimii. Muuten oikeastaan suurin osa oli ollut itselle jo tuttua, mutta
tuli vähän syvennettyä tietoutta.
Paljonko kyykkäät?
Kyykkymaksimia en ole koskaan kokeillut, eli en
tiedä :-(
Mitä sellaista olet saanut sieltä ruokavalioon/treenaukseen/elämänkatsomukseen, jonka aiot säilyttää palattuasi Suomeen?
Olen saanut paljon varmuutta aikasempaan
tietouteeni koskien treenaamista sekä ravintotietoutta. Myöskin olen saanut
avaimet siihen, millainen Personal trainer haluan tulevaisuudessa olla,
laajentanut näkemystäni treenaamisesta (eli ei pelkkää raudan nostelua) ja
löytänyt sen oman tyylin muiden ohjaamiseen pt-ohjaus harjoitusten avulla.
Elämänkatsomukseeni olen saanut sen, että aina ei tarvitse olla niin kiire ja
kireä. Täällä porukka on paljon rennompaa ja olen huomannut itsekin nauttivani
tälläisestä elinympäristöstä.
Ootko tutustunut paikallisiin siellä paljon?
Jonkin verran joo :-) Vähintään kerran viikossa
joku tulee kyselemään esimerkiksi salilla, että mistä olen kotoisin, eli
todella sosiaalista porukkaa ja helppo tutustua. Muutamaan kundiin olen myös
tutustunut paremmin ja joiden kanssa on tullut vietettyä aikaa yhdessä
vapaa-ajallakin.
Ootko käynyt yöelämässä ja mikä tilanne alkoholinkulutuksen kanssa sulla yleensäkkin on, eli ootko ihan nollalinjalla vai otatko jos tekee mieli?
Yhden kerran kävin pyörähtämässä, mutta lähdin
sitten kaverille noin tunnin oleskelun jälkeen. Yöelämä ei vain paemmin
nappaa maasta riippumatta :-) Tällä hetkellä juon alkoholia todella vähän.
Satunnaisesti, eli muutamia kertoja vuodessa ruuan kanssa ehkä lasin viiniä,
mutta viimeisen 1,5 vuoden aikana olen juonut enemmän kuin yhden annoksen
alkoholia kolme kertaa, joista kaksi on ollut puolen vuoden aikana. En
mitenkään tietoisesti rajoita alkoholin käyttöä vaan syy on yksinkertaisesti,
että ei tee mieli.
Aijotko perustaa toiminimen itselles kun tuut takas suomeen ja alkaa tekemään PT;n hommia?
En ainakaan heti perusta toiminimeä. Tällä
hetkellä ei ole resursseja tehdä PT-hommia niin paljon, että sille olisi
järkeä. Laskutuksen tulen hoitamaan näin alussa laskutusfirmojen kautta
"palkansaajana" ja katsellaan sitten tulevaisuudessa sitä toiminimeä
:-)
Onko sulla tullut siellä vastaan jotain tilannetta/vastoinkäymistä minkä takia ois halunnut lähteä kotiin?
Ei ole tullut onneksi mitään. Kaikki mennyt
paremmin kuin hyvin!
Millaisia unia olet nähnyt siellä ja ovatko ne poikenneet unista, joita näet ollessasi Suomessa?
Ihan kiva postaus, mutta tuohon rasismiin viitaten haluaisin vahan kommentoida... Etela-Afrikka on tunnetusti todella rasistinen maa ja apartheid on viela ihan hengissa. Tuo lausahdus, etta tummaihoiset itse tietylla tavalla aiheuttavat sen, etta heista ei siella pideta vahan havahdutti... En ole varma miten oma pinnani kestaisi, jos minun kotimaassani minua sorrettaisiin toiseen "rotuun" kuuluvien toimesta... Afrikaansit, joiden ymparilla olet ilmeisesti viettanyt paljonkin aikaa tunnetaan maailmalla ns. red neckeina (eli suomeksi juntteina), koska heidan yhteisonsa ovat usein todella vanhoillisia ja rasismikin kukoistaa. Vahan niinkuin Suomessa monissa takapajuloissa... Ja loput vaaleaihoiset Etela-Afrikkalaiset itseasiassa on aika halveksuvia heita kohtaan juurikin tuon junttiuden takia. Nailla ns. "paremmilla" (jos nyt noinkin kamalaa sanaa haluaa kayttaa, en parempaakaan keksinyt) eli ei-afrikaanseilla on usein paljon parempi koulutus, juuret usein muualla kuin Etela-Afrikassa (esim. jompikumpi vanhempi saattaa olla Englannista) ja tummaihoisia palvelijoina tai kauniimmin sanottuna talon henkilokuntana eli siivoajina, puutarhureina ja lastenhoitajina.
VastaaPoistaJos vaitetaan, etta tummaihoiset raiskaa ja kayttaytyy huonosti ja on kamalia, pitaa myos yrittaa muistaa se kolikon kaantopuolikin. Eli alkuperaisilta asukkailta on viety maat ja mammonat ja nyt heidan roolinsa on olla valkoisille palvelusvakea...
Mikään kohtelu ei oikeuta raiskaukseen, ahdisteluun, pahoinpitelyyn, ryöstelyyn ja varasteluun. Ei Mikaela leimannut mustia rotuna sellaisiksi. Varsinkin nuorella ja kauniilla naisella on yksin liikkuessaan suuri riski joutua raiskatuksi, joten Mikaela toimii viisaasti kun ei yksin varsinkaan pimeällä liiku. Ei se Mikaelasta rasistia tee.
PoistaHeippa toinen Anonyymi!
PoistaEn missaan vaiheessa sanonutkaan, etta Mikaela on rasisti! Omaan silmaani vaan vahan osui tuo tummaihoisten kuvaus, joka nayttaisi tassa tekstissa olevan muilta kuultua (ymmarrettavista syita, me kaikkihan ensin opitaan asioista kuulemalla varsinkin jos maassa ei ole viela kauaa ollut!).
En myoskaan yrittanyt oikeuttaa raiskauksia, ahdistelua tai mitaan muutakaan. Jos luet kommenttini uudelleen, huomaat varmaan etta halusin mainita siita kolikon kaantopuolesta (eli MIKSI ehka tallaisia ongelmia Etela-Afrikassa on).
Pahoittelut, jos kommenttini luki niin, etta puolsin tallaista kayttaytymista tai leimasin kirjoittajaa rasistiksi.
Mullakin särähti korvaan aika pahasti kommenttisi kuinka mustat itse aiheuttavat kohtelunsa. Olen itse viettänyt aikaa Etelä-Afrikassa ja mielestäni maassa näkyy varsin selvästi apartheidin jäljet. Sen toivottavasti ymmärrät sinäkin? Suosittelisin tutustumaan historiaan tuollaisten kommenttien sijaan. Apartheid päättyi kuitenkin vasta 1991 ja rotusortoa kesti yli 40 vuotta. Apartheidin kaltainen sorto jättää kyllä jälkensä Etelä-Afrikkaan vielä pitkäksi aikaa...
PoistaMun mielestä Mikaela kirjoitti hyvinkin hienovaraisesti siitä, mitä oli kuullut ja käsittänyt. Lopettakaa ylianalysointi, postaus oli mielestäni kaikkea muuta kuin vihamielinen.
PoistaOletko ollut tekemisissä itse näiden tummien kanssa? Vai oletko kuullut vain valkoisten ja afrikaansien version asioista. Kuulostaa todella paljon siltä, että olet kuullut yhden näkökulman rasismin toteutumisesta (eli tummat syypäitä) ja pidät sitä itsekkin nyt oikeana totuutena. Tuo on juuri rasismin alku ja juuri, kuullaan asiasta yksipuolisesti eikä toisille anneta edes mahdollisuutta puolustaa itse itseä...
VastaaPoistaMinun mielestäni tuossa käy ihan selväksi että kyse on siitä miten paikalliset kokee asian ja että siihen vastaus myös perustuu. Eihän kysymyksessäkään pyydetty selventämään maan historiaa vaan nimenomaan syytä sille miksi tuollaisia turvallisuusohjeita on saanut kuulla eli mitä muuta siihen voisikaan vastata kuin niiden kokemukset kenen kanssa on asioista jutellut. Eli kyllä todellakin kyse taitaa olla yhden porukan näkökulmasta mutta johan tuossa mainittiinkin että siellä ihmiset ovat todella rasistisia. Kyllä jokainen vähänkään maan historiaa tunteva ymmärtää varmaan sen kuinka sillä kolikolla on todellakin ne kaksi puolta, mutta onko se nyt tämän blogin tehtävä sitten alkaa selventämään kaikkien näkökulmia asiasta. Rasismi on kyllä monesti sellainen aihe mistä ei minkäänlaista keskustelua tai mainintaa saisi olla kun meinaa leimautua itsekin, tässä kommentissa liikutaan kyllä vähän siinä leimaamisen rajoilla..
PoistaMua kiinnostaisi tietää, miten sun kroppa on muuttunut tuon 3kk Afrikassa olon aikana? Kuitenkin treenannut oot ilmeisesti paljonpaljon enemmän, kuin Suomessa ja muutenkin elämä ollut erilaista :)
VastaaPoistaWhou, näytät tosi hyvälle nykyään! Oon seurannut sun blogia aiemmin ja nyt löysin sen taas.. minkä painoinen olet nykyään ja mikä oli pituus? En löytänyt ainakaan ihan viimeisimmistä postauksista lukuarvoja. Mahtavaa työtä!
VastaaPoista