140115

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Moikkamoi! Taas ehti monta päivää kulua viime päivityksestä. Yksi syy hiljaiseloon on myös se, että netti on toiminut viime päivät NIIIN surkeasti ja nytkin latailin pelkästään tätä bloggeria auki noin vartin ja päälle noin tunnin tappelu, että saan Facebookin keskustelun auki ja sieltä kuvat tallennettua tietokoneelle. Mutta maassa maan tavalla ja täällä tämä netti on tälläinen. Osaa ainakin kotiin palatessa arvostaa nopeaa nettiä :-)

Tänne kuuluu samaa vanhaa. Arkipäivät ovat menneet samalla aamutreeni-koulu-oma sali-iltakoulu -syklillä. Tällä viikolla ollaan käyty läpi fysiologiaa sekä PT-valmentamista ja trainerina toimimista. Eli arki rullaa edelleenkin. Viikonlopuksi on onneksi kivoja suunnitelmia, kun otetaan Veeran kanssa auto ja lähdetään vähän tuulettumaan muille maille. Ja ensi viikolla ollaan torstaista sitä seuraavaan maanantaihin asti Kapkaupungissa lomailemassa. Pari kivaa ja erilaista viikonloppua tulossa putkeen :-)

Meillä oli kolmen päivän vapaat viime viikonloppuna ja rennoissa merkeissä meni. Lauantaina (vai perjantaina :-D) käytiin aamulla tekemässä kevyt palauttava puntti ja sitten muuten päivä meni aurinkoa ottaessa, maanantaiseen anatomian tenttiin lukiessa ja kahvilla istuessa.


 Sunnuntai alkoi aamusalilla ja kävin treenaamassa etureidet. Sen jälkeen oli mukavasti koko loppupäivä aikaa puuhata kaikkea muuta.


Lähdettiin iltapäivällä syömään Veeran kanssa ja tekemään seuraavan viikonlopun sotasuunnitelmaa vakkarikahvilaamme. Siellä on aivan tajuttoman mukava ja kuuma tarjoilija jonka kanssa on tullut paljon höpöteltyä viime aikoina. Herran puheesta tosin ei meinaa aina saada selvää, koska aksentti hänen englannissa on tosi dominoiva. Mutta ollaan tultu siihen tulokseen, että helposti voisi sitä kuunnella (ja katsella) joka päivä, vaikka ei ihan aina ymmärtäisikään kaikkea :-D


Käytiin syömässä ennen kahvittelua OuKraal nimisessä ravintola-drinkkimestassa. Listalla oli yksi burgeri, joka oli tarkoitettu kahdelle hengelle, mutta koska kumpikin oli treenannut kintut aamulla, päätettiin vetäistä molemmat omat burgerit. Tarjoilija sanoi, että ne ovat isot (500g jauhelihapihvi), mutta otettiin silti omat, eikä puolitettu yhtä. Ja noh, aika isot hampparit sieltä tulikin :-D


Saatiin muutamia huvittuneita katseita ohikulkevilta muilta asiakkailta, kun syötiin näitä meiän annoksia :-D Mutta selvittiin molemmat ja ei edes tehnyt kovin tiukkaa.


 Maanantai alkoi jännitetyllä anatomia tentillä klo 08:30, jonka jälkeen jatkoimme normaalilla opetuksella. Meni muuten läpi, jee!


Aamutuntien jälkeen otimme aurinkoa muutaman tunnin maanantaina ja eilen majoituspaikan altaalla, jonka jälkeen lähdettiin välipalojen kautta salille. Ilta meni molempina päivinä taas opiskellessa iltatunneilla ja aikaisin nukkumaan. Tuollaisella rytmillä menee aika usein nämä arkipäivät, jos aurinko paistaa :-)


Tänään meillä oli aamutreenissä kuntonyrkkeilyä, jonka jälkeen oli hetki opetusta ja kävimme vähän pt-asiakkaan haastattelemista läpi sekä annettiin yksi tehtävä tälle päivälle.


 Tänään on ollut vähän viileämpi sää ja aurinko ei ole pahemmin paistanut, joten lähettiin Veeran kanssa melkein heti aamutuntien jälkeen salille. Tykkään Etelä-Afrikasta todella paljon, koska ihmiset ovat paljon avoimempia ja tulevat juttelemaan sekä ovat kiinnostuneita mistä päin maailmaa olemme. Tänäänkin eräs nuori paikallinen pariskunta kyseli salilla treenini ohessa, että mistä olen kotoisin ja kummasteli, että miten olen niin ruskea ja tumma, jos kerta olen Suomesta :-D Harmittaa, kun Suomessa ollaan niin tympeitä ja kyllä tuollaiset pikkuisetkin asiat piristää kummasti arkea. Itse höpöttelisin mielelläni tuntemattomien kanssa, mutta jotenkin vain Suomessa sitä ei uskalla tehdä.


Nyt pakko alkaa tekemään sitä tehtävää. Palaillaan taas ja ihanaa keskiviikon jatkoa kaikille :-)

6 kommenttia:

  1. Ihastuin tohon kukkahamoseen! Mistä se on? Oot upeen freesin näkönen :)

    VastaaPoista
  2. Moi! Olin ite työmatkalla lokakuussa Etelä-Afrikassa, safarilla :-) jos vuokraatte auton kannattaa käydä katsomassa esim Gods window ja Bourkes locke potholes mesta, oli tosi upeita! Ja tietty jos jaksatte ajaa, muutamien tuntien päässä lähellä Krugeria on upeita safaripaikkoja ;)

    VastaaPoista
  3. Hei, eikö mun kommentti ikinä tullu :( mutta siis kerroin että oon kanssa hyvinkäältä ja olis hienoa jos voisit ryhtyy mun pt:ks? :) sun kroppa on niiiin upee et mielellään ottaisin sellasen itellekki!

    VastaaPoista
  4. Hei! Miksi olet siellä? Opiskelemassa? Tsemppiä! -jenni

    VastaaPoista
  5. Mä oon vaan alkanut Suomessakin höpöttelemään :D Toiset vastaa ja voi höpötellä pitkäänkin toiset taas yrittää luikkia karkuun mahdollisimman pian! Kaipaisin kyllä enemmän tollasta kulttuuria Suomeen :)

    Emmi L.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela