Uskalla erottua - Honor 6 + arvonta

tiistai 2. joulukuuta 2014

Älypuhelimia tulee markkinoille kovalla syötöllä ja itse en ainakaan meinaa pysyä mukana, että monesko Galaxy tai iPhone tulee markkinoille. Olen myös elänyt suurinpiirtein siinä uskossa, että älypuhelimia on tarjolla vain Nokialla, Samsungilla, Sonylla ja Applella. Sain reilu viikko sitten yhteistyökyselyn koskien Honor6-älypuhelinta. Jahas, onko tuollainenkin merkki olemassa. Googlasin puhelimen, vaikutti todella hyvältä ja lähdin mukaan yhteistyöhön.


Honor 6 on tehokas ja tyylikäs älypuhelin todella kilpailukykyisellä hinnalla. Monet puhelimet maksavat helposti 600euroa, mutta Honorin saa puolet edullisemmin. Ominaisuuksista ja käyttömukavuudesta tinkimättä. Puhelimen ulkomuoto on myös omaan silmään todella tyylikäs ja tykkään todella paljon kokomustasta kiiltävästä pinnasta. Näyttö on myös sopivan suuri ja vaikka puhelin on hieman isompi verrattuna tässä viime vuosina käyttämiini, ei se silti ole liian iso naisenkaan käteen.


Honor 6 on Android-puhelin, eli tähän saa kaikki tarpeelliset sovellukset ladattua. Pidän myös siitä, että toisin kuin vanhaan iPhone 4S:ääni, tähän saa muistikortin. Hankinkin jo todella suuren 64gb micromuistikortin puhelimeeni, eli voin huoletta ottaa kuvia ja ladata sovelluksia ilman että puhelin on jatkuvasti täynnä. Tässä on myös aivan huippu kamerat, eli laadukkaat Instagram-kuvat on taattu. Akku myös kestää todella hyvin, joten puhelimen ei tarvitse olla jatkuvasti piuhan päässä tai kesken päivän paniikissa etsiä pistorasiaa puhelimen lataamista varten. Aika hyvä paketti, eikö?

Honor on suunniteltu heille, jotka haluavat olla hieman erilaisia ja edelläkävijöitä. Olen myös ensimmäisten joukossa, jotka saivat tämän puhelimen käsiinsä ja olin todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Ilman tätä, olisi seuraava puhelimeni varmasti ollut jokin niistä massavaihtoehdoista. Niistä, joita on joka toisella.


Suomen markkinoille Honor 6 saapui vasta ihan hetki sitten, joten nyt teilläkin on mahdollisuus olla edelläkävijöitä ja ryhtyä kapinaan massapuhelimia vastaan. Sain nimittäin arvottavaksi teille lukijoille yhden Honor 6-älypuhelimen. Kuinka siistiä!

Arvontaan voitte osallistua seuraavasti:
1. Kerro mikä puhelin sinulla on nyt käytössäsi ja mikä siinä ärsyttää.
2. Jätä kommentin yhteyteen toimiva sähköpostiosoitteesi
Kilpailu päättyy maanantaina 8.12. klo 23:59

206 kommenttia:

  1. 1. Samsung Galaxy S 4 Mini ja huono akunkesto ärsyttää :-( puhelin on vasta vuoden vanha ja kerran oon jo joutunu ostamaan uuden akun !!

    2. confidenceisnotforsale@hotmail.fi

    VastaaPoista
  2. Käytössä on tällä hetkellä iPhone 5 ja ylivoimaisesti eniten ärsyttää huono akun kesto! Koko ajan saa olla lataamassa ja tuntuu ettei akku kestä mitään :/

    pikkumyy17@gmail.com

    VastaaPoista
  3. 1. Sonyn Xperia Z 1. Huono akku! Aina saa olla latailemassa... Näytössä paljon naarmuja:(
    2. tiina.kivikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. 1. Samsung Galaxy SIII 4G, ärsyttää tuo akunkesto ja näyttö jumittaa, eikä tottele näytönavaus-nappulaa ollenkaan, jolloin pitää käyttää akku irti, että siitä saa taas näytön päälle.
    2. tii.ra@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Samsung galaxy s2 ja akkuhan tästä menee hetkessä, vaikka olen kerran jo uuden akun ostanut :D

    Sarre3@suomi24.fi

    VastaaPoista
  6. 1.Sony xperia z ja akku hiipuu ja sitä ei sa vaihettuu kuin huollossa. Myös jatkuvat bugit vievät hermot.
    2. Camzzu@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Käytössä on tällä hetkellä Lumia 925 ja ärsyttää, kun en saa siihen kaikkia haluamiani sovelluksia. :(

    kaksiyhdenhinnalla@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Käytössä on HTC One M7 ja kameran laatu saisi tässä olla parempi!!

    nea.lindroth@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mulla on tällä hetkellä käytössä samsung galaxy s4 johon vaihdoin reilu vuosi sitten iphonen jälkeen, iphoneen verrattuna olen tähän yksilöön paljon tyytyväisempi, mutta ei tämäkään täydellinen ole. Akku hupenee vähän turhankin nopeasti ja tuntuu, että sitä saa koko ajan latailla. Toinen juttu mikä ärsyttää, on rikkoutunut etulasi, joka on kyllä minun eikä valmistajan vika, mutta kuitenkin :D Onnistuin työpaikalla tiputtamaan puhelimen kädestä ja nyt on puoli näyttöä säpäleinä, eikä ole mahdollisuutta investoida uuteen puhelimeen tällä hetkellä. Toivottavasti arpaonni suosii! Ja huh mikä romaani tästä nyt tuli..

    miasaramaria@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Multa löytyy Samsung Galaxy S3 ja siinä ärsyttää huono akunkesto (sama vika ollut kaikissa Samsungeissa) ja sen säröillä oleva näyttö :/ Oon jo kertaalleen joutunut näytön vaihdattamaan ja aibluoja se on kallista puuhaa!

    hennakka@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. 1. Samsung Galaxy S 4, akku ei kestä.
    2. heidaiju@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. 1. Samsung s5, akun kestossa olisi parannettavaa!
    2. karkki92@windowslive.com

    VastaaPoista
  13. 1. Itselläni on tällä hetkellä käytössä iPhone 4 ja se on jo suht vanha.. Puhelin sammuilee vähän väliä ja akku kestää max 5 tuntia. Juuri viime viikolla nukuin pommiin, kun ihana puhelimeni päätti olla herättämättä minut. Olisi siis uusi puhelin ostoslistalla ja se ei ainakaan tule olemaan enää Apple.. :(
    2. nepsuu7@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mulla on iphone 4 tää lagaa koko ajan ja jos soitan jollekki nii se ei kuule mua mut mä kuulen sen.. Ja tätä ei pysty kuulemma korjaamaan.. Ja ku mä soitan aika paljon ja tällä ei pysty periaattees soittaa.
    Hattivatti_d@suomi24.fi

    VastaaPoista
  15. 1. Samsung S4, ja suunnattomasti ärsyttää akun kesto joka on aivan surkea, jatkuvasti laturissa....
    2. jonna_1993_@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Minulla on ollut jo monta vuotta iPhone ja tällä hetkellä on iPhone 5. Muuten ihana puhelin, mutta akku on mahdottoman huono. Saan olla lataamassa tällä hetkellä koko ajan puhelinta. Jos what's up laulaa, niin valehtelematta 2-3 kertaa joudun päivässä pistää puhelimen lataukseen. Mulla on myöskin sen verran huonossa kunnossa puhelin, että kaverit luulee että rapistelen muovipussia samaan aikaan kun puhun puhelimeen, eli rätinää kuuluu taustalta :D

    natsku90@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. 1. Samsung galaxy s4 mini, liian pieni näyttö eikä riittävän hyvä kamera!
    2. laurahakkinen1994@gmail.com

    VastaaPoista
  18. 1. Iphone5, nimeltään ilpo. Akku on tosi huono ja puhelin sammuu ulkona muutamassa minuutissa vaikkei olisi pakkastakaan. Se on ärsyttävää, mitä jos jotain vaikka sattuisi ja pitäisi soittaa johonkin?

    jenna.jartti@luukku.com

    VastaaPoista
  19. 1. Samsung S4, akunkesto on huono ottaen huomioon, että älypuhelimen tulisi kestää netin käyttö ja musiikin kuuntelu. Lisäksi ulkonäköseikkana voisi sanoa, että elektroniikka/kodinkonekaupoista on vaikea löytää kivoja suojakuoria ;)

    2. ahlforslinda(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  20. 1. Iphone 5c, käyttö tökkii ja akku ei kestä.
    2. arponen.jenny@gmail.com

    VastaaPoista
  21. 1. Samsung galaxy note 2, tää on alle vuoden vanha akun kesto ja koko aikanen lagaaminen ärsyttää.
    2. katja-kokkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. 1. Samsung Galaxy S3, eniten ärsyttää huono akun kesto ja se, että näyttö rikkoontuu huomattavasti herkemmin kuin muissa malleissa.
    2. mmaija92@gmail.com

    VastaaPoista
  23. 1. Mulla tippui puhelin tiskialtaaseen ja hätäpuhelimeksi ostin samsung trend plussan koska yllättävään menoon ei ollut varattuna kuutta sataa euroa :( puhelimessa on älyttömän huono kamera ja akunkesto ihan nollassa..
    2. rebekka.ratiaa@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Käytössä iPhone ja ärsyttää rikkinäinen käynnistysnappula! Puhelin ottaa itsestään kuvia käytöstään ja argh..

    Pauliina.K
    Pauliina.kaario@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Täältä löytyy Lumia 720 ja siinä on muisti koko ajan täynnä :/ Kännykkä on myös muutamat kerrat tippunut, joten naarmuja löytyy näytöstä melko paljon.

    katrii_@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. iPhone 5S. Puhelimessa ärsyttää oikeastaan vain se, että tuli hankittua 16Bt versio eikä muisti riitä mihinkään. :/ Tuhat kuvaa sovellusten lisäksi ja that's it. Ärsyttää kun iPhoneen ei saa erillistä muistikorttia.

    ida.tolvanen1@gmail.com

    VastaaPoista
  27. 1. Samsung galaxy s4 , ärsyttää kun puhelin jumittaa aina välillä..
    2. jaana_palvanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. 1. iPhone 5S. Suhteellisen heikko akun kesto ja puhelimen muisti loppuu aika nopeasti, jos latailee paljon sovelluksia.
    2. henn4-@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. 1. Käytössä iphone 4S, muisti jatkuvasti täynnä, mistä johtuen koko puhelin toimii nykyään todella takkuilevasti
    2. iida.alasentie@gmail.com

    VastaaPoista
  30. 1. samsung galaxy s3. Tai no itseasiassa tällä hetkellä kivikautinen nokia, koska samsung on käynyt huollossa monien vikojensa takia jo toistamiseen, mutta eivät huoltomiehet saa sitä ikinä kuntoon.. alan olee HIEMAN turhautunut ja tämmöinen nykyaikainen puhelin tulisi paljon enemmän kuin tarpeeseen! :D pidän peukut pystyssä arvontaan asti!! <3
    2. lauraselk@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Huawei P6. Tässä ärsyttää akun kesto ja huonolaatuinen kamera. sonja.helenius@luukku.com

    VastaaPoista
  32. 1. Tällä hetkellä käytössä on Samsungin Wave (n. 4v vanha..), puhelin on toiminut muuten loistavasti tähän asti mutta nyt siitä hajos kamera joten uus puhelin ois viimein pakko hankkia..
    2. tikruko@netti.fi

    VastaaPoista
  33. No se vanha iPhone nelkku...Ärsyttää huono akku. >:(

    kissaamma@gmail.com

    VastaaPoista
  34. 1. Samsung galaxy trend, jota en todellakaan vois suositella kenellekkään. Jatkuva jumittaminen, suttuiset kuvat, ja muutenkin raivostuttava kampe. Puhelimella maksan laskut kun tietokonetta en omista, niin onhan se aivan järjettömän ärsyttävää maksaa laskuja puhelimella joka just kriittisellä vaiheella päättääkin jumittua määrittämättömäksi ajaksi :( Joten uudelle olisi todellakin enemmän kin käyttöä :)

    2. entinen00@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. 1. Samsung galaxy s3 puhelin tällä hetkellä, mutta sen akun kesto on vain pari tuntia jos sitäkään...
    2.anu_liisa95@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. AAAAAAAAAA!

    Pakko aloittaa nyt tää romaani ihan ensimmäiseksi sillä, että tämä on koko elämäni ensimmäinen kommentti sinulle päin :D hassua - koska oon lukenut sua aikalailla blogin alkuajoista asti ja on ollut ihana kulkea sun mukana ja kattoa sun kehitystä ihmisenä, henkisellä ja fyysisellä puolella! Henkilökohtaisesti oon saanut paljon voimaa itselleni mm. Kertomuksillasi "velkahelvetistä" ja siitä selviämisestä! Itse oman taloustilanteen romahtaminen terveydellisistä syistä oli yksi rankimmista kokemastani asioista tähän mennessä. Joten kiitos, kiitos, kiitos positiivisesta asenteestasi ja kaikkea hyvää jatkoon, oot mahtava!

    Ja mitä puhelin asiaan tulee - rakas iphoneni on palvellut kunnialla kolmisen vuotta, mutta pihinä ja laiskana ihmisenä aloin lataamaan sitä iPadin laiturilla... Virhe. Kaikille Apple-ihmisille tiedoksi - älkää tehkö niin, puhelimen akku "ylirasittuu" kyseisestä toiminnasta jonka tuloksena tuntuu että koko käyttöjärjestelmä on mennyt aivan sekaisin :( musiikin kuuntelu, somettaminen ja ylipäänsä yhteydenpito on äärimmäisen haastavaa, kun akku saattaa romahtaa täydestä nollaan alle tunnissa ilman varoitusta. Olenkin jo muutaman kuukauden kuulunut siihen surullisen kuuluisaan 'missä on pistorasia?'-ihmiskuntaan - en rajun somettamisen takia, vaan ainoastaan sen takia että saatoin puhua muutaman minuutin liian pitkään puhelimessa :D äärimmäisen raivostuttavaa.

    AH! Anteeksi kilometrikommentti mutta tuntuupa hyvältä saada asia pois sydämeltä :D olet mahtava!

    Mielikuvitus@luukku.com

    Ps rakkautta loppuvuoteen <3

    VastaaPoista
  37. Samsung galaxy s5. Puhelin ei ole itselleni tarpeeksi tehokas, vähän väliä saa olla "puuttaamassa", että toimisi normaalisti ja kuvanlaatu ei ole kamerassa riittävän hyvä. Hirveä pettymys :(

    timjai(at)luukku.com

    VastaaPoista
  38. samsung galaxy s3, helpompaa olis luetella mikä siinä ei oo vikana... :D mutta ärsyttävintä on ehkä jatkuva latauksen tarve ja itsestään sammuminen!

    anet-tee@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. 1. Huawei ascend p7, puhelin jumittaa aika usein eikä ota kaikkia käskyjä vastaan
    2. ninatoivone@gmail.com

    VastaaPoista
  40. 1. Mulla on käytössä Samsung galaxy s3, joka oli myös mun ensimmäinen älypuhelimeni. En tiedä olenko itse saanut sen jotenkin sekaisin, mutta hidastelee nykyään liikaa ja on se vähän osumaakin ottanut, kun en ole hankkinut suojakuoria. Muistikin on lähes täynnä, vaikka ei siellä pitäisi mitään olla :)
    2. darkertimes@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Käytössä on Samsungin s3. Eniten ärsyttää juurikin se akun kesto, sillä heti kun on vähän enemmän käyttöä niin saa olla lataamassa useammin. Toisekseen tuntuu että puhelin käy ajoittain tosi hitaalla, vaikka päivitykset on tehty ja ei ole täynnä esim kuvia tms.

    karita.perala@gmail.com

    VastaaPoista
  42. iphone 5s löytyy täältä ja ikävintä uusien päivitysten myötä on se, että muisti täyttyi eikä puhelimessa ole esim. musiikkia juuri lainkaan kiitos spotifyn. Lisämuisti ei siis olis yhtään pahitteeks! Toinen mikä ärsyttää on se, että poikaystävällä käytössä 4s ja aina saa raaahata laturia mukana, kun ei voi lainata toiselta..
    noopa__@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Lumia 920. Kaikista ärsyttävintä on saatavien sovellusten määrä ja etenkin laatu! Windows käyttikselle ei esimerkiksi löydy aitoa instagram-sovellusta laikaan :( Ja kohta pari vuotta vanhana puhelimena ylikuumenee ja ne jumiin.
    Emilia.marjakaarto@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Samsung galaxy grand2, isosta näytöstä ja ja muistista huolimatta näyttö silloin tällöin tilttaa.
    sann-ah@luukku.com

    VastaaPoista
  45. 1.Iphone 5s, sen ärsyttävin asia on heikko akun kesto.
    Mutta eniten ehkä ärsyttää poikaystäväni puhelin. Hänellä on käytössään ihan yksinkertainen puhelin, jolla voi vain soittaa ja lähettää viestejä. Aikaisemmin hänellä oli Lumia, johon tuli akkuvika, minkä korjaamisen hinnalla olisi saanut uuden puhelimen. Opiskelijabudjetilla ei oikein vaihtoehtoja ollut kuin hankkia 20€ puhelin.
    Oli hauskaa aina lähetellä whatsappin kautta hölmöjä kuvia toiselle pitkin päivää poikaystävän kanssa, mitä melkein kaipaan, vaikka kuulostaakin hassulta. Ja ärsyttävää tässä tilanteessa on myös se että, kun poikaystävä lähtee lenkille lainaa hän minun puhelinta, että voi kuunnella musaa ja käyttää sporttrackeriä :D
    2. maijujkiuru@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Mulla on ikivanha HTC explorer ja siinä ärsyttää kaikki. Hidas, liian vähän muistia ja joku kivikautinen androidin versio. Ja kamera ihan surkea, haluiaisin instagrammata mutta en voi.

    lottaliini_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Käytössäni on Nokia lumia 925. Ärsyttää ettei suosikki sovelluksiani saa puhelimeen! ja näyttö naarmuttuu äärihelposti, vaikke pitäisi.
    unihuppiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  48. 1. Nokia Lumia 920. Todella huono etukamera, sammuilee ilman syytä keskellä yötä niin ettei herätyskello herätä. Muutenkin uuden puhelimen osto ollut harkinnassa.
    2. jansku22@luukku.com

    VastaaPoista
  49. 1. Nokia Lumia 920. Siinä ärsyttää se, että etukamera on tosi huono!
    2. annakatariinamakela@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Tällä hetkellä Sony Xperia M2. Puhelimessa huonointa ja ärsyttävintä on kamera, todella huonolaatuisia kuvia!! Ja vielä huonompi etukamera... Turha kuvitellakaan ottavansa tarkkoja kuvia tällä puhelimella..

    pilvi.hakk@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Samsung s3 ja ärsyttää että akku ei kestä kauaa :/
    jennai ( at ) windowslive .com

    VastaaPoista
  52. Käytössä ikivanha sampan galaxy s2. Muistikapasiteetti ja tehot eivät enää ole riittävät suhteessa käyttökapasiteettiin. laventeli@wippies.fi

    VastaaPoista
  53. Käytössä iPhone 5, huono akku ja pieni näyttö, eikä saa mitään kappaletta edes soittoääneksi :D

    miia.parviainen@gmail.com

    VastaaPoista
  54. 1. Mulla on nokia lumia 520, tuota saa olla joka päivä lataamassa, joskus akku päättää kestää kauemmin ja joskus vähemmän aikaa. Lisäksi ei ihan kaikkia sovelluksia tuohon saa mitä haluaisin. :/
    2. minnasie@gmail.com

    -M-

    VastaaPoista
  55. HTC Sensation ja siinä ärsyttää sen iän mukana tuomat vaivat. Akku ei enää kestä, näyttöön on tullut kuolleita pikseleitä, se jää jumiin usein ja ottaa itsestään screenshotteja sun muuta pientä vikaa eli sen käyttöikä on tulossa täyteen. Ja toki koska se on niin vanha, niin sen tekniikka on jo vähän "jälkeenjäänyttä". :D

    meikinloppu@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Mulla on käytössä iPhone6 ja rasittavinta on se että puhelimessa ei ollut mitään uudistuksia iPhone 5 tai 4 verrattuna. Pieniä viilauksia, mutta uudistukset minimaaliset.

    Veronika923@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. HTC sensation meni lakanapyykin mukana pesukoneeseen viikonloppuna. Nyt käytössä ikivanha pikkuinen samsung, jossa ei toimi Facebook, instagram saatika verkkopankki:( myös muut ominaisuudet on aika retuperällä, kamera ja akku. Uusi puhelin tulisi pikaisesti tarpeeeseen.
    e.m.m@hotmail.fi

    VastaaPoista
  58. Käytössä on Iphone 5s ja pieni näyttö vähän ärsyttää :D

    ondessa@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Ihmetellen lueskelen aikaisempia viestejä, suht uusia puhelimia ihmisillä ja silti ei olla tyytyväisiä.
    Mulla on samsung galaxy s 3 ja olen todella tyytyväinen.
    Syy miksi osallistun tähän kilpailuun on että äidilläni on vieläkin..hmm en edes tiedä mallia mutta joku nokian vanha puhelin kaikilla herkuilla mm. väri näyttö ja melodiset soittoäänet. :D Niin.. kuinka ihana olisi jouluna yllättää hänet uudella puhelimella, kaiken lisäksi kun asumme toisella puolin suomea niin saisi yhteyttä pidettyä esim whatsappilla. :)
    tuopeh@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Käytössäni on Samsung galaxy S2. Puhelimessä tympii haljennut näyttö sekä sen hitaus ja akkukaan ei ole kestävä >:
    m.s.m@luukku.com

    VastaaPoista
  61. Sony Xperia Z1 käytössä ja ärsyttää "lagailu". Puhelin ei ole kuin muutamaa kk vanha ja lagailu alkoi heti. Saattaa pimetä ohan yllättäen eikä vastaa komentoihin. Toisinaan ei aukea napista painamalla vaikka kuinka yrittää. :( inhottavaa jos esim hätätilanteessa pimenee yhtäkkiä. Varma puhelin olisi sellainen minkä tarvitsisin!

    sinikeiju1@gmail.com

    VastaaPoista
  62. 1.Käytössä iphone 5s ja ärsyttävintä ehkä huono akunkesto, liekkö yleinen tehdasvika vai kuluttaako mun sovellukset oikeesti noin paljon akkua?! Lisäksi touch ID on myös aika turhake, sillä en ikinä onnistu hätäisesti painamaan nappia sormi oikeassa asennossa. Myös osa android sovelluksista jää saamatta, mikä harmittaa myös.
    2. maijuhytonen91@gmail.com

    VastaaPoista
  63. 1.Sony xperia z1 mini. Huono etukamera ja lagaa usein :/
    2. emillia-@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Samsung galaxy s3 on tällä hetkellä. Muisti on täynnä ja akku kehnossa hapessa. Uusi kännykkä kelpaisi!
    pia.anastina (at) gmail.com

    VastaaPoista
  65. 1. Tällä hetkellä käytössä Lumia 520. Tässä on paaaljon vikoja, mutta päällimmäisiä ärsytyksen kohteita ovat akun kesto, ei etukameraa, puhelin ei jaksa pyörittää kunnolla uutta käyttöjärjestelmää eli lagaa todella paljo ja kaatuilee, pieni näyttö. jne :D

    2. ezzi_20@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. 1. Nokia Lumia 800. Muun muassa se, ettei viestejä saa tallennettua - siis jos vaikka aloittaa vastaamisen jonkun henkilön viestiin, niin keskeneräistä viestiä ei pysty tallentamaan.
    2. kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Multa löytyy Samsung s5 ja eniten ärsyttää etukameran todella huono laatu hintaansa nähden.

    norah1991@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. 1. Samsung galaxy S2. Huono akku ja sammuilee jatkuvasti ja akun kestosta ei voi prosenttien perusteella sanoa mitään kun ne heittelee miten sattuu :D
    2. elinamarjaana86 (a) gmail.com

    VastaaPoista
  69. 1. Käytössä on tällä hetkellä iphone 4 (jep, ei edes 4s vaan 4), joka temppuilee minkä kerkeää. Akunkesto on ihan kohtuullinen, mutta oikeastaan kaikki muu onkin pielessä. Äänet eivät kuulu suurimmaksi osaksi (esim instagram videoissa), puhelua puhuessa heittää automaattisesti facetimeen, pitoon, mykistää puhelun tai soittaa jollekin puheliluettolossani olevalle a-alkuiselle yhteystiedolle. Lisäksi onnistuin tänään aamulla vielä pudottamaan puhelimeni näyttö edellä hiekotetulle asfaltille, jolloin etukameran kohdalle tuli kunnon särö. Selfieitä ei enää pysty ottamaan, kun ne on ihan sumeita, hitto :D
    2. jenni.terhimaria@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Käytössä Samsumg S2 plus, jossa ärsyttää akun lyhytkestoisuus sekä lähes päivittäinen 'jäätyminen'.
    taru.nikkinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Lumia 925, ostin kesällä ja muuten toiminut ihan hyvin siihen asti, että näyttö meni ja halkesi, nykyään menee täysin jumiin vähintään kerran viikossa :D

    iira.hallberg@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Mulla on samsung galaxy note 2 4g, ja huonointa puhelimessa on akun kesto..

    Milka.urpilainen@outlook.com

    VastaaPoista
  73. Mulla on iPhone4, ja siinä ärsyttää kirjoittaminen. En tiedä johtuuko asetuksista, mutta jotenkin kummallisesti tietyissä tilanteissa, ei pysty kirjoitusta pyyhkimään ja jatkamaan.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  74. samsung.
    akunkesto ärsyttää,samoin kamera,joka meni paskaksi kun en hokannut ostaa suojakoteloa.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  75. 1. nyt on käytössä iphone 5s, ärsyttää suunnattomasti huono akunkesto, jos vähänki on pakkasta ni akku loppuu samantien vaikka olis just ladattu. Käy vähän hitaalla toi kans, ohjelmat potkii ulos ja jumittelee. Seuraava puhelin siis ei tuu olemaan omppu. :-D

    2. nikita.id@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Samsung Galaxy Trend 2. Eniten ärsyttää huono kuvanlaatu, tuntuu että tarkkuus huononee kuva kuvalta.

    annastm@student.uef.fi

    VastaaPoista
  77. I phone 5 ja eniten ärsyttää yllätysyllätys huono akku.. esim kylmässä simahtaa ja akku loppuu muutenkin liian aikaisin!:D annukkasaulio99@gmail.com. 😎

    VastaaPoista
  78. Nyt käytössä samsung galaxy s 3 mini. Puhelimessa ärsyttää monet asiat. esim. saa olla latailemassa 1-2krt päivässä, sammuilee itsestään yms.. diesel-@luukku.com

    VastaaPoista
  79. Mulla on tällä hetkellä käytössä jo ikivanha iPhone 4S. Siinä alkaa akku olemaan jo aika finaalissa ja ihan monta kertaa päivässä täytyy latailla. Uudelle puhelimelle olis tosiaan tarve!

    annesavol (at) gmail.com

    VastaaPoista
  80. 1. Asus padfone, näyttö haljennut ja ei tule uusia android versioita.
    2. jannepee(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Samsung galaxy S 2 plus on käytössäni. On ollut hyvä luuri, mutta alkanut hidastella ihan älyttömästi. :(

    heroinsixx@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Samsung galaxy S3. Akku kuluu ihan älyttömän nopeaa tahtia loppuun. Mutta se taitaa olla aika iso ongelma nykyisis älypuhelimissa. Kamera voisi olla kanssa hivenen parempi.
    sini-tuuli.pohjonen [at] suomi24.fi

    VastaaPoista
  83. Mulla on Samsung Galaxy s4 mini ja eniten ärsyttää huono kamera, sillä päivittäiset kuvat tulee kuitenkin lähinnä otettua puhelimella.
    riikka93@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Täältä löytyy iphone 4s ja ihan surkeassa kunnossa. takalasi rikki, lukitusnäppäin jumissa, tilttailee, sammuilee.. Uudelle kapulalle olis käyttöä :D
    taruaua@gmail.com

    VastaaPoista
  85. nykyinen puhelin on i phone 4s, ja mikä ärsyttää on se, että talven pakkasilla takin taskussa ollessa simahtaa akku !! :D iiinajuulia@gmail.com

    VastaaPoista
  86. 1. Muutaman vuoden vanha Samsungin s3 mini, joka alkaa olla todella finaalissa.. Sammuilee itsekseen päivittäin (joskus myös yöllä jolloin herätykset jää herättämättä).. Jumittaa, muisti täynnä naurettavan nopeasti eikä akku kestä mitään, kääk!

    riksutinathotmail.com

    VastaaPoista
  87. Tällä hetkellä mulla on käytössä Nokia lumia 920, missä ärsyttää suunnattomasti monien sovellusten toimimattomuus/ ettei Windowsin käyttöjärjestelmälle ole edes kaikkia "perus"sovelluksia saatavilla...
    lisbetti123@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Itsellä lumia 1320, rakastan sitä puhelinta<3 ainoa miinus on surkea kamera:( kaikki kuvat on ihan rakeisia.

    VastaaPoista
  89. Samsung galaxy s4. Kolme kuukautta vanha ja pätkii jo ja sammuttelee sovelluksia ominpäin!! iitu_he@hotmail.com

    VastaaPoista
  90. Iphone 5, ja eniten ärsyttää akun huonous. Ei kestä suhteellisen aktiivisella käytöllä kuin puoli päivää, ulkona ei talvella toimi ensinkään. Lisäksi sammuu ennen kuin akku on edes loppunut!
    cute_sohvi@hotmail.com

    VastaaPoista
  91. Käytössä iphone 4s..sammuu alle viidessä viidessä plusasteessa ja muutenkin osoittelee tilttaamisen merkkejä..ounou XD
    editojala@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Mulla on käytössä iPhone 5s ja ei siinä ärsytä oikeastaan pahemmin mikään.. Jos arpaonni suosisi mua, lähtisi palkinto jotakuta perheenjäsentä ilahduttamaan. :)

    jettapeipi@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. Käytössä on joku iänikuinen Nokia, se ei toimi kunnolla enkä ole koskaan omistanut älypuhelinta, joten todellakin mukaan tähän arvontaan! cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  94. Nokian ikivanha liukunäyttö puhelin ja eniten ärsyttää että siinä ei toimi yksi näppäin enää, mikä hankaloittaa tekstaamista huomattavasti kun jos kirjoittaa yhden kirjaimen väärin niin koko sanan kirjoittaminen pitää aloittaa alusta koska se näppäin jolla sen saisi pyyhittyä ei enää toimi :D jA onhan tuosta kulmasta lohjennut pieni palakin X) kata10.11@hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Mulla on käytössä Nokian Lumia 820. Kuvien laatu ei ole mielestäni tarpeeksi hyvä kaikissa olosuhteissa, eli sanon että kamera ärsyttää eniten. Käytän puhelimen kameraa kuitenkin säännöllisesti, joten toivoisin kuvien olevan hieman parempilaatuisia.

    doriss.blog@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Minulla on jo vanhaksi käynyt Samsung galaxy s2 ja sen muisti ei enää vain riitä :/
    hiltunen-emma@hotmail.com

    VastaaPoista
  97. Htc 500 ei löydy suojakuoria kuin netistä tilaamalla ja eikä käännä näyttöä vaakatasoon vaikka näytönkääntö on päällä.. :D Välillä android takkuaa.

    jonna.silla@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. Mulla on iPhone femma. Ärsyttää kun siinä on niin pieni näyttö :P

    essi.hamalainen90@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Mulla on Samsung s3 ja viime aikoina on alkanut ärsyttää sen ihme hidastelu!
    Esimerkkitilanne; Tapahtuu jotain siistiä/hauskaa mistä haluaisit ottaa just nyt heti kuvan, mutta kamera ei auennut niin nopeasti kuin olisin pitänyt ja tilanne olikin sitten jo ohi kun se viimein aukesi... -_-

    juissi__ (a) hotmail. com

    VastaaPoista
  100. Mulla käytössä iPhone 4s ja siinä ärsyttää juurikin tämä muistikortin aikan puute, jatkuvasti muisti täynnä kaikkien "tärkeiden" kuvien takia

    inka.sarola@wippies.fi

    VastaaPoista
  101. Minulla on käytössä Lumia 800. Alussa kirjaimellisesti rakastin puhelintani, mutta nyt kaksi ja puoli vuotta sitä käyttäneenä pienet jutut ärsyttää erittäin paljon. Aluksi tietysti käyttöjärjestelmä, puhelimeen saa vain tiettyjä sovelluksia, ei esimerkiksi virallista Instagramia tai työpaikkani sovellusta. (josta näkisi työvuorot kätevästi). Surffaus on muutenkin vaivalloista, sillä sivuilta pääsee pois vain painamalla nuolinäppäintä takaisin kymmeniä kertoja, ikkunoita ei voi siis sulkea samalla tavalla "vetämällä" ylöspäin kuten esimerkiksi iPhonessa. Uusi puhelin helpottaisi arkea todella hyvin!
    hele1123@student.su.se

    VastaaPoista
  102. Iphone5 löytyy, ja useimpien kommenttien tapaan vastaan myös, että akku sais olla parempi. Tosin taitaa se akku heikentyy useissa älypuhelimissa pidemmän käytön jälkeen :D
    laur4@hotmail.fi

    VastaaPoista
  103. Moi!
    Puhelin on Nokian N8, joka ei yksinkertaisesti vaan enää toimi kunnolla. Ostettu neljä tai viisi vuotta sitten. Ei ota kosketusta vastaan, akku reistailee eikä saa uusimpia sovelluksia. Pakko ostaa uusi, kun ei enää meinaa toimia. Seuraavaksi haluankin sitten puhelimen, jossa on mahdollisuus uusimpiin sovelluksiin, hyvä kamera ja akunkesto - eli juurikin noita ominaisuuksia, joita esittelemässäsi puhelimessa ilmeisesti olisi :) enkuli_901(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  104. Nokian joku. Akku on aina loppu!
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  105. Mulla on käytössä iphone 5, joka jatkuvasti ilmoittaa, että muisti täynnä :/
    Johannapieni@hotmail.com

    VastaaPoista
  106. Käytössä tällä hetkellä HTC Windows phone 8s. Ostin puhelimen aikoinaan vain ulkonäön takia, mutta olisi ehkä voinut hetken miettiä sitä toimivuuttakin... Puhelin huomauttaa jatkuvasti, että muisti on täynnä, vaikka käytössä ei ole kuin muutama sovellus. Muistikortti ei auttanut tähän ongelmaan, Oikeiden asetusten yms. löytäminen on joskus kovan työn takana, vaikka käyttöjärjestelmä muuten simppeliltä vaikuttaakin. Erilaiset teemat yms, ovat hyvin rajalliset, eikä puhelimesta oikein saa omansa näköistä paitsi lukitusnäytön taustakuvaa vaihtamalla. Kaiken kaikkiaan en pidä Windowsista käyttöjärjestelmänä ollenkaan ja seuraava puhelin on ehdottomasti Android.
    hannaem@wippies.fi

    VastaaPoista
  107. Sony xperia z ja puhelin on ollut vasta suht vähän aikaa ja ärsyttävää on se että halusin olla erilainen ja omistaa erilaisen puhelimen kuin muilla ja silloin ostaessa en tuntenut ketään jolla sonyn xperia puhelin, mutta nykyisin tuntuu liian monella olevan sellainen ):

    henna.heinikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  108. Tällä hetkellä käytössä on iphone5 ja ärsyttää, kun tästä on nyt mennyt jokin niin ettei esim navigaattori toimi tai muutenkaan siis puhelin ei hae oikeaa sijaintia. Ja tää on mulle haastavaa kun suunnistan lähes päivittäin uusiin paikkoihin + tykkään lenkillä käyttää sportstrackeria.
    Ja sähköpostiosoitteeni on elina.jokinen1@gmail.com :)

    VastaaPoista
  109. Iphone 5s mulla tällä hetkellä. Täydellinen kultainen puhelin, joka kuitenkin jumittaa päivittäin ja akkua saa ladata koko ajan.. Pikkuhiljaa alkaa hermot menemään tän kanssa. postiakialle@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Mulla on käytössä samsungin s4, josta näyttö on rikki ja viime aikoina puhelin on alkanu jumittaa paljon!

    sanni_tiilikainen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  111. Käytössä iPhone 4s ja lähes kolmen vuoden käytön jälkeen alkaa akun kesto koitella mun hermoja ja muutenkin välillä jumittaa. :(

    fanninen86@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Lumia. Ärsyttää niin moni asia, huono akun kesto, huonosti selattava netti, ei instagramia, ei hienoja vaihtokuoria =(

    liljen7@hotmail.com

    VastaaPoista
  113. Samsung Trend käytössä ja ärsyttää kun alkaa olla se puhelin niin jumissa vaikka kuinka sitä päivittelis.. :( hamalainen.eveliina@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Mulla on iPhone 4 ja se ei kyllä enää millään toimi, akku on surkea ja takalasi neljättä kertaa rikki :D julia.ohrankammen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  115. 1. Samsung Galaxy S3 Mini. Ärsyttää huono akunkesto ja sitten myös se, että puhelin välillä sekoilee kellonajan kanssa (on kiva herätä itsekseen aamulla klo 6:30 ja ihmetellä kun puhelin ei ole herättänyt 45 minuuttia aikaisemmin eli silloin kun oli herätys.. no eihän se herätä kun puhelin ilmoittaa kellonajaksi klo 2.12..)
    2. sonah80@hotmail.com

    VastaaPoista
  116. Minulla on käytössäni noin vuoden vanha Nokia Lumia 925. Puhelin jumittuu harmittavan usein, mikä on vaan todella ärsyttävää! Myös akku loppuu melko nopeasti ja joka ikinen päivä joudunkin sitä lataamaan, joskus jopa kahdesti päivässä.

    berrywillow@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Iphone 4s, joka sekoilee vähän väliä ja melkeinpä koko ajan sais olla latauksessa. Joten uus luuri kyllä kelpais! lehtimakikm@gmail.com

    VastaaPoista
  118. Mulla on käytössä Nokia Lumia 920, ja siinä ärsyttää lähinnä sovellusten vähyys. Androidille ja iPhoneille on paljon enemmän sovelluksia tarjolla.
    anne-1993@hotmail.com

    VastaaPoista
  119. Lumia 925. Ärsyttää juurikin tuo, että puhelin on jatkuvasti täynnä ja sovelluskaupasta ei saa ladattua ikinä mitään, mitä haluaisi. Akun kesto on myös huono ja kuvien laatu on huonontunut siitä, mitä ne alkujaan oli. fevejii@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Mulla on käytössä lumian halpamalli, jossa ärsyttää moniki asia. Niin teiniltä ku kuulostaaki niin eniten ehkä ärsyttää etukameran puuttuminen; ei saa otettua selfie-kuvia! :D
    satualasalmi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  121. Mulla on käytössä lumian halpamalli, jossa ärsyttää moniki asia. Niin teiniltä ku se kuulostaaki, niin ehkä eniten ärsyttää etukameran puuttuminen. Ei saa otettua kunnon selfietä! :D
    satualasalmi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  122. Mulla on iPhone 5s, ja siinä ärsyttää pieni muistin tila (16 gb, toki tää on vähän omamoka :D). Tai siis lähinnä se, että nytkään en saa ladattua uutta käyttöjärjestelmää, kun muistin tila ei riitä. Näinollen puhelin pätkii ja kaatuilee omia aikojaan.

    heevi@windowslive.com

    VastaaPoista
  123. Samsung Galaxy Core+
    Liian vähän muistia, muistikorttikin hajosi/puhelin ei tunnista sitä enää kun vaihdoin simkortin, eli otin muistikortin vaan pois siitä:(
    smuikero@
    hotmail.com

    VastaaPoista
  124. Iphonen 4s ja eniten ärsyttää se, kun akku loppuu niin nopeasti!
    jen-ny93@hotmail.com

    VastaaPoista
  125. Pari vuotta vanha Iphone 4 alkaa jo olemaan aikansa elänyt.. Akunkesto on ihan surkea!

    maisa.valento@hotmail.com

    VastaaPoista
  126. Mulla on Lumia jonka sain viime jouluna lahjaksi. En tiedä mallia muttei mikään uusin verme. Ärsyttää kun se heittää sovelluksista välillä pihalle ja hyppää jatkuvasti bing-ruutuun esimerkiksi kesken viestin näpyttämisen. Raivostuttavaa! Hiljattain huomasin myös, että puhelin ei kestä kylmääkään. emppuliisan@suomi24.fi

    VastaaPoista
  127. iphone 5. Joku aiempi päivitys ärsytti siinä, kun Clash of Clans ja Plunder Pirates jumitti jatkuvasti. Onneks on korjautunu.

    vakitukko@gmail.com

    VastaaPoista
  128. Lumia 720 on tällä hetkellä käytössä eikä ota toimiakseen sitten lainkaan! Näyttö on palasina minkä lisäksi jumittaa yksinkertaisesti koko ajan :D amtuomol@student.jyu.fi

    VastaaPoista
  129. Lumia, joka sammuilee itsekseen =(. Mukaan siis ehdottomasti arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Tällä hetkellä käytössä OnePlus One, joka on muuten ihan huippu mutta ulkomuodossa huomaa kyllä että on myös todella "nuori" puhelin kyseessä. Ulkoisten ominaisuuksien tuotekehityksessä ei ole selkeästi samanlaista kokemusta kun esim. iPhone/Windows-puhelimissa.. Muuten tämä onkin ihan huippu, varsinkin akunkesto verrattuna edelliseen iPhone 4s on ihan huikee! :-D Onnekseni uusimman omenapuhelimen hinta-laatu sai mut jättämään tarjouksen välistä ja katselemaan markkinoiden muuta tarjontaa :-) lausku__92 at hotmail.com

    VastaaPoista
  131. Lumia 720, alkanut vanhuuttaan bugittamaan ja niihin laatikkokuvakkeisiin kyllästyy. a.more@jippii.fi

    VastaaPoista
  132. Lumia 625. Sammuttaa itsensä esim.yöllä. Sovellukset jumivat tai heittävä pihalle kesken käytön.
    Sammuilun vuoksi ei uskalla pitää puhelinta herätyskellona. Pari kertaa nukuin pommiin.
    phonkane@hotmail.com

    VastaaPoista
  133. Käytössä iphone 5. Nyt vuoden jälkeen ilmestynyt ongelma, ettei enää päivitä ohjelmia. Muutoin olen kyllä tyytyväinen tähän :) maiju_salonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  134. 1. Siirryin älypuhelinaikaan "vasta" reilu kaksi vuotta sitten, kun lähdin vaihtoon ulkomaille ja netti oli saatava uuteen puhelimeeen. Ostin edullisen lumian, niitä ensimmäisiä, joka toimi kyllä alussa hyvin ja nokian peruskapulaan se oli tietenkin hieno ja siisti kosketusnäyttöineen ja eri sovelluksineen. Puhelin ei kuitenkaan pienen kapasiteettinsa ansiosta toiminut juuri lainkaan, ja parin kuukauden päästä jouduin siirtymään halpaan android-puhelimeen, jolla pystyin soittamaan poikaystävälleni viberillä ulkomailta. Se kuitenkin halkesi lomamatkalla tippuessaan kalliolle, joten paluu lumiaan oli ikävä pakko. Suomeen palatessa käytin lumiaa sinnikkäästi, vaikka mikään sovellus ei enää toiminut ja netti oli uskomattoman hidas. Vuoden alusta sain tätini vanhan iphone4-puhelimen. Se on ollut taivaan lahja edellisiin verrattuna, mutta valitettavasti juhannuksena rakas puhelimeni koki vessanpönttöhukkumisen, ja siitä lähtien siinä ei ole äänet toiminut, ja toiminta hidastunut muutenkin. Soittaa ja tekstata silti voi, ja nettikin toimii ainakin toistaiseksi, mutta kauhulla odotan sitä päivää kun puhelin lakkaa toimimasta. Siksi haluaisin uuden puhelimen ennenkuin iphone4 vetää viimeisiään, sillä varapuhelin on aina hyvä olla olemassa, ja puhelimessa on niin paljon rakkaita muistoja (hukkumisen jälkeen en ole onnistunut synkronoimaan puhelinta koneeseen ja siirtämään matskua sinne…)
    2. finnishgal(at)outlook.com

    VastaaPoista
  135. Iphone 5S. Siinä ärsyttää huono akunkesto. Oikeesti, kaksi kertaa saa päivässä ladata. Vaikka puhelin ei ole kuin 8kk vanha. sara.juntunen at luukku piste com

    VastaaPoista
  136. iPhone 5, ai mikä ärsyttää. Se on tavallaan auttamattomasti liian vanha. Kyllä kaksi vuotta vanha puhelin on liian vanha, sitä mukaa kuin siihen tulee uusia päivityksiä niin sen käyttöominaisuudet hidastuu, ei kiva. :(

    hakusanarakkaus(at)gmail.com

    VastaaPoista
  137. 1. Iphone 5s on käytössä tällä hetkellä. Tässä on niin surkea akku, että se ärsyttää. Ja se että tää on niin massaa :D
    2. ann-k@suomi24.fi

    VastaaPoista
  138. Moi!
    Mulla on käytössä Lumia 720. Ihan ookoo luuri soittaa ja näpyttää viestiä, mutta ehkä eniten ärsyttää: a) akun kesto b) huono kamera c) huono kaiutin. Näin alkuun. Aika oleellisia asioita puhelimen käytössä :)
    katariina.levanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  139. Iphone 5s sammuilee ja jumittaa :((

    mave__@hotmail.com

    VastaaPoista
  140. Ipone .. Takalasi rikki.. en ole viitsinyt korjauttaa kun olisi ollut tuhottoman kallis.. aika kyseisestä luurista on muutenkin jättämässä.. kaikki käyttö takkuaa.. En vaan ole osannut päättää mikä olisi seuraava merkki!? AIka paljon samsunkia kavereilla.. HAluaisin kuitenkin olla ERILAINEN!!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  141. Iphone 4, ja koska se on tosiaan jo vanhempaa mallia siinä ärsyttää temppuilu ja himppasen huono kamera. Uusi luuri olisi siis hakusessa ja oisha se kiva voittaa!! :)

    nna-@hotmail.com

    VastaaPoista
  142. Itsellä käytössä Samsung Galaxy S4, joka on aivan kuollut. Jumittaa, tökkii, joka toinen puhelu ei lähde eikä minua saa kiinni sillä puhelut menee suoraan vastaajaan kun verkkoa ei löydy. Akkuakin saa ladata pari kertaa päivässä. Tulisi todella tarpeeseen tuo luuri. :)
    krista@live.fi

    VastaaPoista
  143. Lumia 800, muuten tykkään tosi paljon, mutta näytön etäisyysanturi on nyt toistamiseen rikki... anna.plysjuk@utu.fi

    VastaaPoista
  144. Mulla on samsungin s4 ja yks huono puoli on nopeesti tyhjentyvä akku :/

    hullu.aasi@hotmail.com

    VastaaPoista
  145. Itselläni iPhone 4s joka toimii hyvin. Haluaisin antaa tämän voitettavissa olevan puhelimen parhaalle ystävälleni jonka iPhone 3G pelaa todella huonosti ja lisäksi siitä on etulasi tuhannen pirstaleina.

    Ihanaa joulunodotusta!
    Essi
    essi.ll@hotmail.com

    VastaaPoista
  146. Samsung galaxy s2 löytyy täältä. Muuten olen ollut tyytyväinen, mutta puhelimessa on kokoajan jotain vikaa vaikka en ole sitä mitenkään pahoinpidellyt :'D tälläkään hetkellä siitä ei ole oikein mitään iloa kun ei pysy päällä puolta tuntia kauempaa. Muutenkin alkaa olla jo niin vanha kapistus että saisi suosiolla siirtyä varapuhelimeksi.

    Jenniyy95@gmail.com

    VastaaPoista
  147. Iphone 4 on käytössä, ja ärsyttävää on sen jumitus ja sekoilut eri sovellusten kanssa. tiiakemppi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  148. Samsung trend plus ja ärsyttää siitä yksinkertaisuus ja erilaisten hienouksien puute . r.kemppi(at)luukku.com

    VastaaPoista
  149. iphone 4s käytössä ja ai että potuttaa kun jatkuvaan virtaloppuu.. varsinkin lautaillessani jos vaihan vaikka hyvän laskubiisin soimaan, puhelin ei kestä kylmää ja montaa biisiä sillä ei kuunnellakkaan..

    jenny_nykanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  150. Tällä hetkellä käytössä on isoisän vanha Nokia N70. En voi edes alkaa listata kaikkea mikä tässä ärsyttää, mutta mm. se ettei kamera toimi, tila loppuu aina kesken, ja tekstiviestit eivät enää tule perille. Eipä mikään yllätys sinänsä niin vanhalta puhelimelta, mutta tämän kanssa on nyt elettävä kunnes uuteen on varaa :D

    emmaa@live.fi

    VastaaPoista
  151. Käytössä on Huawein Ascend G700 ja eniten ärsyttää ihan kökkö kamera. Puhelin myös jumiutuu aika ajoin ärsyttävällä tavalla, kun Wifi kikkailee omiaan. Olihan puhelin halpa ja merkki ei ole niin tunnettu, mutta odotin sentään kameran suhteen vähän parempaa laatua. Paljon kuvailevana olisi ihan erinomaista, jos kuvat eivät näyttäisi valjuilta ja blurratuilta koko ajan.

    matta_raparperi@hotmail.com

    VastaaPoista
  152. Tällä hetkellä monta vuotta vanha samsung galaxy s2 joka alkaa tosiaankin vetelemään jo viimeisiään.. Kuvien laatu on aivan järkyttävää, akku loppuu kesken kaiken vaikka olisi latinkia vaikka millä mitalla, sammuilee itsestään.. Mitä kaikkea lie!

    Tämä uusi puhelin kyllä vakuutti minut, vautsi!
    jannsu[at]gmail.com

    VastaaPoista
  153. Tällä hetkellä iphone 4 ja eniten ärsyttää jatkuvasti lopussa oleva akku.
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  154. Samsungin S4 mini eikä siinä oikei muu ärsytä kuin nopeasti hupeneva akku!

    maya87(a)netti.fi

    VastaaPoista
  155. Samsung Galaxy Core Plus. Lähinnä ärsyttää akun kesto ja puhelutkin pätkii usein.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  156. Samsung S3 on käytössä ja tykkään siitä, mutta sen akku on alkanut elää omaa elämäänsä; välillä kestää käytössä melkein pari päivää ja latautuu puolessa tunnissa "täyteen" ja välillä akku loppuu neljässä tunnissa :/ oikariso@gmail.com

    VastaaPoista
  157. IPhone 4, meinaa olla jo aika vaihtokunnossa.. Akku ei toimi kunnolla ja näyttö reistailee! :/
    susannarivinen@gmail.com

    VastaaPoista
  158. Minulla on Google Nexus 4 ja siinä ei oikeastaan ärsytä mikään, toimiva vehje. Haluaisin kuitenkin voittaa tämän puhelimen vanhemmilleni, joilla ei ole älykännyä. Muutan vuodenvaihteessa Englantiin, ja voisin sitten pitää heihin paremmin yhteyttä whatsuppien ja muiden avulla!
    riikkasay (at) yahoo.com

    VastaaPoista
  159. Käytössä tällä hetkellä iphone 4. Onhan tämä jo auttamatta aikamoinen romu. Akku ei kestä juuri lainkaan ja sovellukset eivät tahdo pyöriä. Olen kuitenkin sen verran tarkka rahoistani etten pysty hyvällä omallatunnolla törsäämään puhelimeen niin kauan kuin tämä toimii.. :)
    Oonahei@hotmail.com

    VastaaPoista
  160. Mulla on iphone 4s.... ja mun peruskäytössä sitä pitää lataa normaalisti kolme kertaa päivässä ja se on aika hirveetä ettei aina oo latausmahdollisuutta niin puhelin yleensä sitten sammuukin kesken päivän, yleensä jo aamupäivällä

    ali.tikru@wippies.fi

    VastaaPoista
  161. Käytössä mulla on pari vuotta vanha iphone 4s jonka huono akunkesto ja jumittaminen ärsyttävät päivittäin, joten uusi puhelin olisi tarpeen!

    ellu-.94@hotmail.com

    VastaaPoista
  162. Samsung galaxy s4 mini käytössä. Ärsyttää se kun puhelin jumittaa aika usein.

    henuski@live.com

    VastaaPoista
  163. Iphone ja ärsyttää pieni muisti ja ettei saa muistikorttia :(

    pienempi@gmail.com

    VastaaPoista
  164. Mulla on iPhone 4s ja ärsyttää suunnattomasti ettei voi esim kuunnella musiikkia tai surffailla huolettomasti junassa/bussissa kun akku saattaa loppua..ja mulla on muisti koko ajan täynnä ja ladattuja sovelluksia vain 7 joten ei tällä paljon tee..oon niin täynnä koko Applea:D

    muusikumpu@gmail.com

    VastaaPoista
  165. Käytössä ollut kohta kaksi vuotta Samsung Galaxy s2. Puhelin on toimi mitä parhaiten reilun puolitoistavuotta. Nyt junttailee lähes kerran päivässä (onneksi tästä saa akun tarvittaessa irti...), muisti on pieni ja Snapchat kamera venyttää kuvia todella oudosti. Ja akkukin rupeaa olemaan ehtoo puolella.

    milja.parviainen@windowslive.com

    VastaaPoista
  166. Htc one, huono akun kesto ärsyttää.

    karsiimon (at) gmail.com

    VastaaPoista
  167. Samsung Galaxy S2+ käytössä nyt ja eniten ärsyttää jumittelu (niin että joutuu buuttaamaan puhelimen) ja surkea kamera.

    heidi.j.olander at gmail.com

    VastaaPoista
  168. Samsung s4 mini on muuten hyvä mutta sammuilee! Ja tässäkin aika pieni muisti :( pruely@hotmail.com

    VastaaPoista
  169. Iphone 5C
    Akku tyhjenee valitetttavasti aika nopeasti

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  170. 1.Iphone 5, akun kesto on huono niin kuin muutkin ovat sanoneet iphonesta. Se on kuitenkin ongelmista pienin, sillä vähän alle pari vuotias tyttäreni on onnistunut hajottamaan puhelimen niin ettei kamera toimi kuin hyvällä tuurilla. Myös puhelimen kaiuttimessa on vikaa. Kaiken huipuksi takuukin on mennyt...

    2. kamisha_@hotmail.com

    VastaaPoista
  171. Iphone 4s, jossa ärsyttää se ettei bluetoothilla voi jakaa kuvia muiden puhelimiin..

    huutosanna@hotmail.fi

    VastaaPoista
  172. Samsung Galaxy s5 ja ei kyllä ärsytä mikään..tai no jos on pakko keksiä, niin se, että en ole vielä keksinyt mistä kameraa voi zoomata. johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  173. Käytössä nyt iPhone 5s ja huono akku kyllä nyppii pahemman kerran, vaikka muuten kiva puhelin onkin :)

    mona.skarp(a)gmail.com

    VastaaPoista
  174. Nokia,veljeni vanha.Tilttaa milloin haluaa ja tatpitää ääntäaessa.Myös taus puolelta otin pois ruuvit(ksi tukeva muutenkin),alkoikin toimimaan. samikoskinen@wippies.fi

    VastaaPoista
  175. iPhone 4s löytyy, ja ärsyttää eniten huonot kamerat! Laadukkaisiin kuviin tarvitaan todella hyvä valaistus.
    riikkakaroliina.laitinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  176. Samsung s3minin ärsyttävä ominaisuus on huono kamera. Olen kova kuvailemaan, mutta huono laatuisten kuvien myötä, on kuvaaminen jäänyt pois.
    T. ellunen. elina_2 @ live.com

    VastaaPoista
  177. Itselläni on samsungin galaxy s3. Kamera on huono jos valoa on yhtään vähemmän kuin päivänvalossa. Kuvista tulee rakeisia. Puhelin myös on toiminnaltaan todella, todella hidas. Raivostuttavaa kun yrittää soittaa niin jo yhteystiedon valinta tökkii. Mukana arvonnassa siis! :)
    elvie@netti.fi

    VastaaPoista
  178. 1. Mulla on käytössä Samsung Galaxy S4. Suurimmat ongelmat puhelimessa on ollut tilttaaminen, akun heikko kesto sekä kameran heikko laatu. Mulla ollut puhelin käytössä reilun vuoden, ja nyt se on tälläkin hetkellä ja toista kertaa huollossa puhelimen tilttaamisen jo itsestään sammumisen takia.
    2. metsolakaroliina@gmail.com

    VastaaPoista
  179. Nokia Lumia käytössä ja pahinta on tuo alituinen akun lataaminen.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  180. Uus puhelin tulis todellakin tarpeeseen... Mulla on 4 vuotta vanha iphone joka alkaa todellakin vetelemään viimeisiään. Sammuilee itestään, puhelimeen ei usein saa yhteyttä kun kaverit soittaa, ihan sama minkä sovelluksen avaa niin siinä kestää vähintään 3 minuuttia (kyllä oon ottanu aikaa :D) ja on niiiiin hidas! Mutta köyhänä opiskelijana en osta uutta ennen ku se on täysin käyttökelvoton ja ei oo muuta vaihtoehtoa :( enkä edes tiedä millasen ostais....

    miillaa@luukku.com

    VastaaPoista
  181. Itselläni on käytössä Samsung galaxy s3, jossa ei vielä ole oikeastaan ilmennyt ongelmia, paitsi akun heikko kesto, mutta yrittäisin voittaa tämän puolisolleni, jonka nykyinen älypuhelin on niin huono, että kaatuu pelkästään instagramia selaamalla. Perunakin olisi varmaan kätevämpi puhelin, kuin Samsung Galaxy Trend. En voi suositella kenellekkään. :D

    montonenheli@gmail.com

    VastaaPoista
  182. Omassa puhelimessa (Samsung Galaxy S3 mini) ärsyttää se, että se on toiselle ikävuodelleen päästyään alkanut sekoilla milloin missäkin. Myös viestien vastaanottamisessa on ollut ongelmia. Uusi puhelin tulisi siis enemmän kuin tarpeeseen! :)

    bea_@outlook.com

    VastaaPoista
  183. iphonessani ärsytttää akun huono laatu ! astronauttti@gmail.com

    VastaaPoista
  184. Omassa käytössä on samsung galaxy s4, mikä on ollut hyvä puhelin. Tavoittelisin tätä puhelinta pojalleni, jolla on aataminaikainen perus-nokialainen ja vieläpä pikkusiskon vanha, pinkissä värissä:)

    emba83@suomi24.fi

    VastaaPoista
  185. HTC One (M7). Kaipaan;
    - Parempaa kameraa (eihän se naamaa korjaa mutta selfie-stick -otoksiin saisi edes jotain tuoreutta...)
    - Parempaa akun kestoa (minnekään ei uskalla lähteä ilman laturia tai varavirtalähdettä)
    - Ehjää näyttöä (särö siellä, särö täällä, kohta leviää)

    Lisäksi tykkään surffata uusimmalla teknologian aallolla, joten tämä Honor6 toimisi just eikä melkein sopivana surffilautana siihen.

    bubsin@outlook.com

    VastaaPoista
  186. iPhone 4s on nyt ja se akunkesto on jotain niin säälittävää, koko ajan saa pelätä että loppuu kesken.

    lavikainen.niina@gmail.com

    VastaaPoista
  187. Iphone 4, huono akun kesto ja kamera. Myös pieni muisti (8gb) ärsyttää todella paljon ja näyttökin on vielä rikki..

    ellinooraa@hotmail.com

    VastaaPoista
  188. Käytössäni on tällä hetkellä Samsungin s4, johon olen suht tyytyväinen. Äidilläni on kuitenkin jokin todella vanha nokian puhelin, jossa akku ei toimi kunnolla yms. joten antaisin tämän puhelimen hänelle :) Olisi myös mukava, jos perheen kesken voisi keskustella esim. whatsupissa :)

    -Essi

    essiriina@gmail.com

    VastaaPoista
  189. Minulla on käytössä vielä Nokian ihan peruspuhelin norminäppäimistöllä, ja ainut mikä siinä ei ärsytä on kiva siniturkoosi väri. Olisi minunkin jo aika siirtyä älypuhelin- ja kosketusnäyttökauteen :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  190. Käytössä Samsung Galaxy S5 mini, ja suurin ärsytyksenaiheuttaja on radion puuttuminen >:( kuuntelen töissä aina YleX:ää, vaan eipä tarvitse enää.. Latasin tosin TuneIn appsin, mutta se taas kuluttaa akkua niin maan perkeleesti. Buu!

    voihanpolvi@gmail.com

    VastaaPoista
  191. Nokia Lumiassa ärsyttää kun akku loppuu koko ajan! Ja avomies kaato sen päälle vettä yks päivä niin tais vähän kärsii :D tianiemela@luukku.com

    VastaaPoista
  192. Samsung s 3 puhelin tällä hetkellä, siinä ärsyttää rikkinäinen kamera, jumittaminen ja erittäin huono akunkesto. :( fantska@gmail.com

    VastaaPoista
  193. käytössä viimisiään vetelevä lumia 900.. uudelle olisi käyttöä :) fan-tsu1998@hotmail.com

    VastaaPoista
  194. käytössä samsung galaxy s3 josta akku ja näyttö rikki. puhelinta pitää ladata lähes jatkuvasti jos käyttää nettiä tai sovelluksia

    julle_1999@yahoo.com

    VastaaPoista
  195. Käytössä Samsung Galaxy S3. Siinä ärsyttää akun huono kesto.

    minnalai4 (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  196. Itselläni on käytössä Samsung Galaxy s2, eniten siinä puhelimessa ärsyttää se, että se ei ole oma. Kaveri joutui antamaan/lainaamaan kyseisen puhelimen vanhan puhelimeni tilalle, jossa ei kestänyt akku, ja joka lagaili koko ajan.. Opiskelijana ei vaan ollut varaa ostaa uutta puhelinta, joten kaveri joutui tulemaan hätiin.

    tiina-30@hotmail.com

    VastaaPoista
  197. Itselläni on tällä hetkellä Samsungin Galaxy Trend, jonka kanssa on tullut vähän ongelmia. Akun kesto on todella mitätön ja joudun käynnistämään sen parhaimmillaan viisi kertaa kun haluan saada jonkun sovelluksen auki.

    petra.mamia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  198. Mulla on Samsung S5 ja jos joku ärsyttää niin ehkä se että puhelin on hieman liian suuri ja yhdellä kädellä netin selailu on haasteellisempaa. Saisi olla sentin pienempi niin heti ois helpompaa :)

    evileve79 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  199. Mulla on käytössä Samsungin Omnia. Ainoa Samsung, jossa on Windowsin käyttis. Puhelin alkaa oleen vanha, eikä siihen saa enään uusimpia sovelluksia. Kamera on huono ja näyttö lukuisten putoamisten takia halki :(

    johannasyrja@hotmail.com

    VastaaPoista
  200. Mulla on tällä hetkellä iPhone 5, josta itseassa juuri viikonloppuna meni ilmeisesti antenni rikki (tippui mulla takataskusta pönttöön n. 2 kk sitte ;D) Enään toimii puhelimessa wi-fi.. Kun ei raaskisi uutta vaan ostaa. :D

    jonnamhamalainen@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela