Sponsoroitu video: Finnmatkat ja vuoden hauskin joulukalenteri

tiistai 25. marraskuuta 2014

Moikkamoi! Miettikää, enää alle kuukausi jouluun, sunnuntaina on ensimmäinen adventti ja maanantaina ollaankin jo konkreettisesti joulukuun puolella ja viimeistään sitten pitäisi jokaiselta alkaa löytyä sitä joulumieltä. Vai onko siellä puolen ruutua joitakin, joille joulu aiheuttaa vain ahdistusta? Allekirjoittanut on ollut joulufiiliksissä jo tässä viimeiset muutamat kuluneet viikot ja joulun aika on ehdottomasti itselle todella mieluisaa aikaa. Hyvää ruokaa, glögiä, koristellut kadut ja ostoskeskukset, yhdessä oloa, lahjojen hankkimista ja kokonaiset kolme pyhäpäivää aikaa rauhoittua. Niin ja mainitsinko jo jouluruuan? ;-) Itsellä ensimmäiset askeleet jouluun valmistautumisessa ja joulufiiliksen herättelyssä on kotona lipaston päälle asetettu kynttelikkö ja joulutähtikin on ostettu koristamaan kotia.

Joulu tuo tullessaan myös oleellisena osana joulukalenterit ja Finnmatkat julkaisevat tänä vuonna todella hauskan ja erityisesti erilaisen joulukalenterin. Joulukalenterissa seurataan Pakkasen perheen matkaa Thaimaassa. Tuo traileri oli ainakin sen verran kiinnostusta herättävä ja hauska, että itse aion ainakin joulukuussa käydä kurkkimassa miten reissu mahtaa edetä. Tekin voitte kurkata sen tuosta alta.



Finnmatkojen Joulukalenterissa seurataan 20. joulukuuta saakka Pakkasen perheen reissua Thaimaan auringon alla. Ensimmäinen jakso nähdään jo ylihuomenna torstaina ja joulukalenteriin on liitetty myös todella huippu kilpailu. Joka jakson jälkeen on mahdollisuus vastata päivittäin vaihtuvaan kysymykseen ja johon vastattuasi osallistut lomalahjakortin arvontaan. Ja vielä yhtenä jujuna tässä on, että kaikkien kysymyksiin oikein vastanneiden kesken arvotaan huikea pääpalkinto, joka on 3 000 euron lomalahjakortti! Eli mitä useampaan päivittäin vaihtuvaan kysymykseen vastaat oikein, sitä suurempi todennäköisyys sinulla on pääpalkinnon voittamiseen.

Jotta et millään unohda minään päivänä vastata kysymykseen tai katsoa uutta jaksoa Pakkasten perheen reissusta, voit nyt tilata joulukalenterin sähköpostiisi. Tällöin saat linkin uuteen jaksoon joka aamupäivä 27.11. lähtien. Mutta kannattaa tehdä tilaus nyt heti, koska tämä pitää tehdä 26.11. mennessä. Jos itse voittaisin tuon pääpalkinnon, lähtisin varmaankin Meksikoon tai jonnekin Karibian saarista. Mihin te suuntaisitte? :-)

Postaus toteutettu yhteistyössä Finnmatkat kanssa

4 kommenttia:

  1. Ai mistä saa tilattua s.postiin ? :)

    VastaaPoista
  2. Videota klikkaamalla pääsee tilaamaan :)

    VastaaPoista
  3. Sun kahden viime sivun postauksista yli puolet (!) on ollut mainoksia. Osa näistä tuntuu niin vieraalta sun blogisi tyyliin, tämä nyt erityisesti. Tunnisteissakin Yhteistyö ja mainokset -tägi vilkkuu lähes suurimpana. Ootko itse havahtunut tähän? Oon lukenut sun blogia vuosikausia, mutta tää jatkuva mainostulva tuntuu niin teennäiseltä ja epäaidolta — tuntuu, ettet anna itestäs blogiin enää mitään ja tää on pelkkä rahanansaitsemiskanava... :( Olisi kiva, jos kommentoisit itse tätä yhteistöiden valtavaa määrää.

    VastaaPoista
  4. Mustakin tuntuu, että pidät tätä blogia vaan tulonlähteenä. Tuntuu, että vähän kuin väkisin väännät jotain asupostausta, jotta ihan jokainen postaus ei olisi tätä mainostulvaa. HArmi sinänsä, koska mielelläni lukisin sulta niitä oikeitaki postauksia, useammin kuin kerran kahessa viikossa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela