Minun Happy place-arvoitus 2

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Viime viikolla kerroinkin olevani mukana Indiedaysin ja Microsoftin kampanjassa, jossa minun lisäkseni neljä muuta bloggaajaa julkaisee kolme Happy place- kuva-arvoitusta. Nyt olisi vuorossa toinen arvoitus ja lupasin laittaa vähän vaikeamman, joten tässä tulee!

Kyseinen paikka tekee minut onnelliseksi, koska siihen ei liity mitään negatiivisia tai ikäviä muistoja. Siellä käydessä hymyn huulille saavat esimerkiksi muistot paikoista, joissa vietin kauan sitten 15-vuotiaana aikaa ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Eräänlaiset piilopaikat, joissa istuttiin käsi kädessä tai sylikkäin, kun ei vielä oltu esitelty toisiamme vanhemmillemme. Siellä asuu myös minulle äärimmäisen tärkeitä perheenjäseniä ja ihmisiä. Paikkakunta tuntuu itselle eräänlaiselta turvapaikalta ja sinne mennessäni saan pyyhittyä mielestäni mieltä painavat murheet.

 Vinkki: Toinen Happy place on myös syntymäpaikkakuntani
Arvaukset paikasta voitte laittaa kampanjasivulle.

Kannattaa myös lisäillä edelleen niitä omia Happy place-kuvia Instagramiin ja merkata ne hashtageilla #Lumia735 sekä #Laajempinäkökulma. Parhaita kuvia palkitaan Nokia MD-12 langattomilla kaiuttimilla :-)

5 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela