Faktoja pöytään

torstai 20. marraskuuta 2014

Moikka! Tämä viikko on mennyt ihan hujauksessa ja huomenna on jo perjantai. Viikko on hujahtanut koulussa ja koulujuttujen parissa sekä salilla, kun jouduin vetämään kaikki viikon neljä salitreeniä ma-to välillä. Sunnuntaikin oli salipäivä, joten aika naatti ja rikki ollaan. En todellakaan suosittele tuollaista treeniputkea ja pyrin pitämään maksimissaan kolme salipäivää putkeen ja sen jälkeen ainakin yksi lepopäivä, mieluiten jopa kaksi. Onneksi mulla tulee nyt välipäiviä salilta neljä viikonlopun töiden vuoksi ja maanantaina olevan Pt-koulutuksen Turussa järkättävän infopäivän vuoksi. Eli viikonloppu menee lepäillessä, kroppaa putkirullalla availlessa sekä lauantaina mennään meidän liikeen Vila-tyttöjen kanssa syömään ja pyörähtämään yöelämässäkin :-)

Nykyään blogeissa pöyrii paljon näitä pikkuisia faktapostauksia ja päätin paljastaa teille muutaman hölmön jutun itsestäni, joita ei ole tainnut aikaisemmin paljastua täällä blogissa ;-)


1. Olen nykyään kunnon himosäästäjä. Esimerkiksi kauppojen tarjouslehdet on pakko koluta läpi ennen kauppareissua ja esimerkiksi tällä viikolla kävin hakemassa pelkän vessapaperin Tokmannista, koska siellä oli hyvä tarjous :-D Myös koulussa kahvi on mielestäni ihan kiskurihintaista (1,20€ parin desin take away tai 1€ posliinimuki!!!), joten olen nyt alkanut kantamaan mukana reilun 3dl omaa termarimukia, koska siihen saa eurolla kahvin ja se on melkein tuplasti isompi. Säästäminen näkyy myös kotona ja esimerkiksi talvisin en millään haluaisi pitää lisäpatteria päällä, kuin vain "hätätilanteessa". Mulla on tosi kylmä täällä kämpässä, olen aina vuorautunut hirmuiseen määrään vaatteita ja ostin juuri super lämpimän untuvapeiton, ettei tarvisi öitä pitää sitä termostaattipatteria päällä, jolloin sähkölasku olisi vähän isompi :-D Vihaan muun muassa myös ruuan pois heittämistä ja ei se oo niin justiinsa, jos ruoka on mahdollisesti vähän vanhaa, kulahtanutta, nahistunutta tai noh, epämääräistä.

2. Saatan pestä hampaat neljäkin kertaa päivässä. Hampit on pakko pestä aamulla ja illalla sekä aina ennen kotoa jonnekin poistumista, kuten salille tai töihin lähtiessä.

3. En halua että kukaan muu keittää aamupuuroani. Aamupala on päivän aterioista ehdoton lempparini ja puuron pitää olla juuri oikeanlaista koostumukseltaan. Ei liian vetelää, muttei liian kiinteääkään. Myös suolaa ja kookosöljyä pitää olla juuri oikea määrä. Ja lisukkeita.

4. Salilla treenatessa en pysty kuuntelemaan musiikkia. Lopetin reilu vuosi sitten musiikin kuuntelemisen salitreenaamisen yhteydessä ja nykyään jopa taustalla liian lujaa soiva musiikki on vähän häiritsevää. Kaikista parasta on joskus, kun on todella aikaisin salilla ja radio on kiinni ja kuuluu pelkkää raudan kolinaa muuten ollessa ihan hiljaista :-D

5. Olen maailman surkein odottamaan ja jo muutaman minuutin odottaminen saa mut raivon partaalle. Pyrin aikatauluttamaan kaiken niin, että jos on sovittu treffit kello kolmeksi, olen paikalla aikaisintaan klo 14:59 tai jos juna lähtee kahdeksalta, haluan mennä asemalle vasta ihan pari minuutia ennen junan lähtöä. Vaikka en lähes koskaan ole etuajassa paikalla, olen silti aika harvoin myöhässäkään.

6. Pakko olla aina käteistä lompakossa ja välillä panttailenkin jotain 20euron seteliä lompakossa, kun en halua rikkoa sitä ja maksan ostokset pienemmillä seteleillä, kolikoilla tai kortilla :-D Koulun ruokalassa on muuten todella ärsyttävää, kun ihmisillä ei ole käteistä ja hirveä letka maksaa kortilla putkeen. Itse varaudun aina kouluviikkoon nostamalla rahaa ja rikkomalla sen pienemmäksi, jotta olisi mahdollisimman usein tasaraha varattuna kouluruokailuun.
7. Olen tiskinatsi. Muinoin juuri omaan asuntoon muuttaneena tiskasin vasta kun astiat loppui, mutta nykyään tiskit pitää tiskata mahdollisimman pian. Muutkin saavat osansa nykyään tästä tavasta, kun tiskailen vierailessani :-D En myöskään halua tehdä turhaa tiskiä, joten käytän esimerkiksi samaa lasia aina koko päivän ja tiskailen sitä joissakin väleissä.

8. Herätystä ei saa koskaan laittaa soimaan esimerkiksi tasan seitsemältä tai varttia vaille. Tästä syystä puhelimeni on aina täynnä herätyksiä tyylillä 06:58, 07:06, 09:32 jne

3 kommenttia:

  1. Olipas kiva ja erilainen postaus, hauskoja faktoja :D!

    VastaaPoista
  2. Eipäs olekaan tullut mieleen, että jotakuta voisi ärsyttää kortilla maksaminen! Meillä koulussa kun voi maksaa opiskelijakortilla, niin se on melkeinpä yhtä hidasta kuin näpytellä oma pin-koodi ja maksaa maksukortilla. Täytyykin ruveta pitämään tasarahaa mukana! :)

    VastaaPoista
  3. OMG veit sanat suustani! Apua, olen ihan samanlainen! Tarjoustalo on mun lemppari pihistelykauppa, herätys oli tänään 7:36, hampaat pesen noin 3 kertaa/pv, koulussa maksan kans aina kolikoil ja lasken ne taskuun jo valmiiks ennen jonoon menoa! :D -Outi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela