On autumn we wear flowers!

maanantai 1. syyskuuta 2014

Heippa ja ihanaa uuden viikon sekä samalla syksyn virallista alkua! Itsellä tämä päivä merkitsi koulun penkille paluuta lähes yhdeksän kuukauden tauon jälkeen. Mullahan oli aika dramaattinen tämä koulun aloitus, koska olin ilmeisesti epähuomioissani unohtanut ilmoittaa itseni läsnäolevaksi lukukaudelle, vaikka olin kursseille muistanut ilmoittautua. No torstaina sähköpostissa odotti viesti uutta salasanaa koulun tunnareille pyytäessäni, että minut on merkitty eronneeksi koulusta, koska en ole ilmoittanut itseäni läsnä- tai poissaolevaksi tulevalle lukukaudelle. Jumankeikka pieni paniikki iski päälle, mutta onneksi opinto-oikeutta pystyi hakemaan takaisin ja tänään tuli vahvistus, että mut on hyväksytty takaisin opiskelijaksi ja syy oli inhimillisen unohdus. Pieni kivi vierähti sydämeltä, vaikka hakija- sekä opintotoimiston työntekijätkin vakuuttelivat, ettei mulla pitäisi olla mitään syytä pelätä, miksei hakemusta hyväksyttäisi. Että sellaista :-D Ja pakko vielä erikseen mainita, että onhan tuo suomen kouluruokasysteemi ihan super hyvä juttu. Vajaalla kolmella eurolla maha täyteen hyvää ruokaa eikä tarvitse itse aina lounasta kokata. Iso peukku ja tätä oli ollut ikävä!

 Vaikka kuu on vaihtunut syyskuuksi, ei se tarkoita etteikö voisi vielä iskeä kukkakuosia ja pastellia päälle ;-)

Tee Gina tricot (vastaava*)/skirt (vastaava*)&belt Stradivarius/watch (vastaava*) Daniel Wellington (gifted)

Nyt haukkaan vähän jotain välipalaa ja suuntaan  treenaamaan takareidet ja pakarat tuolle "kotisalille" lähes kolmen viikon tauon jälkeen. Ei siis treenitauon, vaan en ole käynyt siellä treenaamassa piiiitkään aikaan. Katotaan onko porukka lisääntynyt syksyn alun myötä ;-) Jos on muuten syys- tai talvitakki vielä hankinnassa, kannattaa kurkata Booztin valikoimaa.Varsinkin Vilalta oli tosi ihania takkeja!



9 kommenttia:

  1. Heips! olisi hienoa jos tekisit tai kertoisit postauksen jossa kerrot ja näytät jalka-pakara treenisi, et miten treenaat ne salilla,wautsikiitosnam :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkotus olisi tässä lähiaikoina kuvailla Sailan kanssa salilla liikkeitä, joten pitäisi olla jotain tulossa! Treenaan yksin 99% ajasta, niin aina noita kuvia vähän hankala saada :(

      Poista
  2. Missä ja mitä opiskelet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laurea-ammattikorkeakoulussa Keravalla liiketaloutta :)

      Poista
  3. Ihana asu ja toi uus tukka, vau! :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  5. Muistanko oikein että oot ollut mukana tutor-toiminnassa? Millaista se on ollut? Ootko enää tänä vuonna osana tutor-tiimiä leikittämässä fukseja? :-)

    VastaaPoista
  6. Näin sut eilen salilla ja huomio kiinnittyi sun hienoihin hanskoihin (niihin kiinnitettiin tanko). Näytti tosi kätsyiltä. Mistä oot moiset hankkinut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihan erilliset jutut eli versa grippsit. Sama asia kun vetoremmit, mutta vaan tuollaiset läpyskät :-) en muista enää kaupan nimeä mistä tilasin, mutta Googlella löytää ja ihan suomalainen oli

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela