Niin se syksy vaan tekee koko ajan enemmƤn tuloaan ja tƤnƤƤn itsellƤ pomppasi ensimmƤisen kerran Facebookin feediin uutinen lumentulosta. Onneksi vielƤ on saatu nauttia todella kauniista syyssƤƤstƤ, auringosta ja sopivan kirpeƤstƤ ilmasta.
Syksy on itselle ehdoton lemppariaika pukeutumisen suhteen ja joka vuosi jaksan olla yhtƤ innoissani kyseisen ajanjakson alkamisesta. Nyt pukeutuminen on ollut vielƤ erityisen mukavaa, koska hameilla ja mekoilla pƤrjƤƤ sukkahousujen kanssa vielƤ todella hyvin. Selailin eilen Nellyn sivuilta syyskenkiƤ ja itsellƤ olisikin hakusessa jotkut mustat perus nilkkurit syksyksi. Viime vuonna ostin Tukholmasta ihanat mokkanahkaiset nilkkurit, mutta niiden kaveriksi kaipailisin vielƤ ihan nahkaisia, ehkƤpƤ jopa kiiltonahkaisia, klassisia nilkkureita. Okei, himoitsen myƶs vaikka minkƤlaisia muunkin tyylisiƤ kenkiƤ, mutta pakko mennƤ jƤrjen mukaan ja mitƤ oikeasti tarvitsee ;-)
Voisin hyvinkin ottaa itselleni kaikki kollaasin kengƤt ja nuo Timberland-tyyliset kengƤt mustina viehƤttƤvƤt nyt erityisesti silmƤƤ. PitƤƤ kƤydƤ kiertelemƤssƤ kenkƤkauppoja ja testaamassa miltƤ nƤyttƤƤ omassa jalassa :-) NellyllƤ on muuten todella hyvƤ kampanja-sivu, jonne on kerƤtty syystakit. Kannattaa kurkkailla.
Millaiset syyskengƤt te aiotte hankkia tƤnƤ syksynƤ?
Mun ei tarvitse enƤƤ hankkia syyskenkiƤ, koska viikonloppuna lƶysin viimeisetkin tarvitsemani kengƤt. Nyt on nahkatennaria, erƤjormakenkƤƤ, lenkkaria, lepardikuvioista popoa, punaista, sinistƤ, mustaa... Ihania kyllƤ nuo kollaasin kengƤt. <3
VastaaPoista