Tallinn snapshots

torstai 14. elokuuta 2014

Heippa! Terveisiä täältä Espanjasta. Selvisin tänne ja tällä kertaa mulla olikin matkaseurana uusille omistajille matkaava villakoira. Mahto ruumassa olla bileet, kun samalla lennolla tuli sakemanni sekä vielä kolmas pieni ja paljon räksyttävä koira :-D Ainakin Malagan kentälle laskeuduttuessa oli mahtava haukunta matkustamoon asti siinä vaiheessa, kun koiria purettiin ruumasta. No mutta puudeli pääsi uusille omistajilleen ja itse selvisin autolla ehjänä tänne Benalmadenaan. Tällä kertaa mulla on vuokra-auto, joka varsinkin helpottaa kaupassa käymistä. Kuitenkin toi 6litran vesikanistereiden raijaaminen kaupasta kämpille on aina ihan oma projektinsa ;-) Mutta se tämän hetken kuulumisista ja palaillaan hetkeksi ylieiliseen eli tiistaihin.


Vietettiin tiistaina todella mahtava päivä Sailan kanssa Tallinnassa. Aamulla otettiin laiva kohti Tallinnaa ja vietettiin päivän kestävä tyttöjenreissu. Reilun parin tunnin laivamatkat meni nopsaa höpötellessä ja juttua riitti niinkin paljon, että meinattiin myöhästyä laivasta Tallinnan päässä vaikka oltiin terminaalissa hyvissä ajoin :-D Saila tosiaan on tekemässä Body fitness-depyyttinsä ensi vuoden syksyllä, joten voitte  varmaankin arvata mistä tuli enimmäksene höpöteltyä. Ihana kun on löytänyt tuollaisen ystävän, jonka kanssa saa helposti vietettyä kokonaisen päivänkin jutellen treenijutuista ilman, että se on kummankaan mielestä jotenkin outoa. Tosin kyllähän me perus miesjutut sun muutkin käytiin läpi, mutta kummasti aina Salppurin kanssa jutut liittyy jotenkin treenaamiseen. Sen verran suuri intohimo ja jokapäiväseen elämään vaikuttava asia se meille molemmille on :-)


Reissu ei todellakaan ollut mitään kaupoissa juoksemista, vaan istuskeltiin rauhassa syömässä ja kahvilla, juteltiin, katseltiin ihmisiä, käveltiin pitkin Vanhankaupungin katuja ja kunhan vain oltiin ja nautittiin. Molemmat totesikin päivän aikana, että ihana kun saa vain olla :-) Sen  verran tosin shoppailtiin, että käytiin ostamassa apteekista Virosta paljon halvemmalla saatavia vitamiineja. Hurjaa :-D


On se Tallinnan Vanhakaupunki vaan kaunis, ei voi muuta sanoa. Nyt suuntaan suihkuun, vaihdan vaatteet ja lähden myöhäiselle lounaalle. Ihanaa torstaita!

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela