Valmiina biitsille

lauantai 26. heinäkuuta 2014


Sain tuossa jokusen aikaa Yves Rocherilta ihanan yllätyspaketin, josta löytyi aivan täydellisiä tuotteita viimeistelemään biitsilookin :-) Yves Rocherin paketit ovat aina yhtä mieluisia, koska voin vilpittömästi kehua heidän tuotteitaan ja plussaa myöskin siitä, että tuotteissa käytetään paljon luonnollisia ainesosia.

Rantapäivään kannattaa valmistautua kuorimalla iho edellisenä päivänä kunnolla, mutta tasaisen ja kauniin rusketuksen ylläpitämiseen riittää hellävaraisempi kuoriva suihkugeeli. Testasin tällä viikolla suihkussa tuota saamaani kiivin ja vadelmansiemeniä sekä aprikoosinkivijauhetta sisältävää kuorivaa suihkugeeliä ja tuoksun lisäksi tuote oli todella mainio!


Pidän todella kevyistä ja raikkaista tuoksuista, joten tuoksuna Moment de Bonheur oli minulle oikein nappivalinta. Keveä, kesäinen eikä yhtään tunkkainen, eli täydellinen!


Rantapäivän jälkeen iho janoaa kosteutusta ja kuivaöljy on siihen todella hyvä valinta. Saamani Monoi de Tahiti-kuivaöljy sisältää pieniä kimaltavia hiukkasia, joten tätä on hyvä levittää iholle esimerkiksi ennen illanviettoon lähtöä. Iho saa todella ihanan hehkun ja korostaa nätisti ruskettuneita sääriä ja ihoa :-)


Lisäksi paketissa oli pari kuultopunaa sekä täydellinen korallihtavan punainen kynsilakka sävyssä Rose Coctail. Nuo kuultopunat olivat siitä ihania, että sävy oli läpikuultava ja vahvuuden pystyi itse päättämään kerroksia lisäämällä. Biitsille yksi kerros huuliin, iltamehoihin kolme ;-) Saamani sävyt ovat Rose Vif sekä Tangerine.


5 kommenttia:

  1. Tosi kurjaa, että postaat nykyään tosi harvoin ja ne harvat postaukset, jotka julkaiset ovat pelkkää mainostusta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tää oli kiva postaus lueskella juuri ottaessa aurinkoa!BD Tällaisia blogeja tarvitaan, kuten kaikkia muitakin:)

      Poista
  2. Mun mielestä taas postauksia on kivasti, ei kai kukaan joka päivä ehdi. Mä tykkäsin kans, on kiva saada vinkkejä tuotteista, jos ei itse jaksa kauheasti kierrellä katselemassa kaupoissa tai nettisivuilla. Siksi on kiva blogien kautta löytää jotain uusia tuotteita ja saada vielä arvostelu siitä samalla.

    VastaaPoista
  3. Moi!
    Haluiaisin kysyä huulten täytöstä. Oletko kokeillut muita kuin restylanea vai oletko ollut siihen tyytyväinen ja kuinka kauan lopputulos kestää? Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
  4. Hei kokeilitko sitä maidon ja gluteenin vähentämistä? Jos kokeilit niin olisi kiva kuulla kokemuksia, koska itsellä on alkanut maito tehdä turvotusta ja huonontanut selvästi ihoa ihan pelkästään tämän vuoden puolella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela