Kun ei tiedä mitä sanoisi

tiistai 27. toukokuuta 2014

Heippa. Long time no see vai miten se menee? Huolestunut kommentti on tullut, aionko lopettaa bloggaamisen, kun en ole viikkoon postannut. Ei, en aio. Mulla ei ole ollut vaan mitään kerrottavaa, sanottavaa, höpöteltävää tai mitään uutta. Viime viikon nautiskelin kivoista keleistä, olin töissä, treenasin, puuhailin sitä sun tätä ja läppäriä en avannut perjantain jälkeen kuin vasta tänään. Mistä siis bloggaisin teille?


No anyways, viime viikolla olin töissä maanantaista perjantaihin klo 10-16 ja ma, ti, to ja pe kävin töiden jälkeen salilla ja siitä kotiin syömään ja hengailemaan. Keskiviikkona menin töiden jälkeen näöntarkastukseen, ostamaan silmälasit, jotka saapuu varmaan ensi tai sitä seuraavalla viikolla ja kiertelin vähän kauppoja. Siinä ne arkipäivät sitten menikin. Peruskauraa, ei mitään jännittävää ja informoitavan arvoista :-)


Lauantaina lähdin jo aikaisin aamulla Mäntsälään viettämään äidin luokse vapaapäivää. Otin aurinkoa terassilla, lueskelin kirjaa, rentouduin, vietin aikaa perheen kanssa ja syötiin hyvin. Sunnuntaina kävin aikaisin aamulla tekemässä HIIT-treenin ulkona portaissa ja loppupäivä meni parvekkeella aurinkoa ottaessa, kaupoilla käydessä ja illalla kävin pikkuisella kävelylenkillä ja kunhan vain rentouduin. Eilen kävin ennen töitä isän vanhemmilla ja siitä suuntasin iltavuoroon. Erittäin onnistunut ja ihana viikonloppu takana ja uudessa työssäkin olen viihtynyt mainiosti. Olen tällä hetkellä todella tyytyväinen elämäntilanteesseeni, en stressaa pahemmin mistään ja tunnen itseni onnelliseksi ihan tuollaisista arkipäivisistäkin kivoista asioista.

Tänään mulla on vapaapäivä ja aamupäivä on mennyt kotona puuhastellessa ja bloggerin tätä tekstinluomisikkunaa auki pitäessä noin kolme tuntia. Vasta nyt puolen päivän aikoihin sain aikaiseksi alettua edes jotain kirjoittamaan. Mitäs muuta. Kohta pitäisi alkaa vähän freesaamaan itseä, käydä kaupassa, siitä InBody-mittaukseen, sen jälkeen hetkeksi pyörimään kaupoille kaverin seuraksi, kun hän etsii valmistujaismekkoa ja viiden aikoihin kotiin syömään ja hieman myöhemmin salille. Siinä tämä päivä meneekin.


Mulla on muutenkin ehkä vähän blogi-identiteettikriisi. Tällä hetkellä en pukeudu töihin mitenkään kummoisesti (leggarit/farkut&peruspaita), töiden ulkopuolella aika menee enimmäkseen treenaillessa ja jos jossain käyn, en jaksa laittautua mitenkään erikoisesti, en saa mistään mitään inspiraatiota mitä postailisin ja tuntuu, että haluaisin enemmän höpötellä sali- ja terveysjuttuja. Kuitenkin tuntuu, että en voi sitä tehdä tässä blogissa. Niin kauan olen kirjoittanut puhdasta lifestyle-blogia, joten olisiko muutos treenipainoitteisemmaksi jotenkin väärin lukijoita kohtaan? Tietenkin ihmisten elämäntilanteet ja intressit muuttuvat, mutta silti. Mulla vaan ei tällä hetkellä pahemmin ole muuta annettavaa blogille, kuin salijutut, ruokareseptit ja yleiset fiilikset tästä elämäntyylistä ja arjestani. Enkä halua todellakaan lähteä siihen "tämän päivän aamupala, ihana uusi kynsilakka, jonka ostin, Nellyn uutuudet" jne linjalle vain siksi, että on pakko postata. Mieluummin olen hiljaa, kuten tein viime viikon.

Joten, mitä mieltä olette. Muutanko blogin suuntaa enemmän treeni-ruoka -painoitteiseksi, kertoilen tälläisiä pikkuisia yleisiä arkikuulumisia, postaan kunnolla jotain kivaa, jos on jotain josta postata vai olenko vain hiljaa ja kirjoitan "kunnollisia" postauksia, kun siltä tuntuu? Vai olisiko teillä jotain toiveita?

Ehkä tämä kesä on monelle bloggaajalle ylipäätänsäkin vähän vaikeampaa aikaa. Lämpimät säät houkuttelevat olemaan ennemmin ulkona nautiskelemassa, kuin sisällä postaamassa ja monilla alkaa pyöriä kesätyöt, jotka vievät paljon tunteja viikosta. Itse ainakin huomasin viime kesänäkin tämän saman. Ei vain jotenkin jaksanut niin usein avata tietokonetta ja postailla. Mutta eiköhän tämä tästä. Laitelkaa teidän omia fiiliksiä kommentteihin blogin suunnan ja kesäkohtalon suhteen :-)

37 kommenttia:

  1. Treeni- ja ruokapostaukset kiinnostavat kyllä! Olet tehnyt todella upean työn ja sinusta oikein hehkuu elämän ilo! Inspiroit terveellisempään elämäntapaan ja olet rohkea kun lisäät itsestäsi tuloskuvia! Mitä muuten tuo sinisen kulhon ihanan näköinen herkku on?

    VastaaPoista
  2. Blogi vain enemmän treeni painotteiseksi! On ollut ihana seurata sinun matkaa ja mikset voisikin postata siitä mikä elämässäsi on tänä päivänä ne tärkeimmät asiat? Onhan se selvää että blogin alkuajoista olet muuttunut hurjasti niin miksei blogi voisi muuttua samalla? Onhan myös ihana lukea vanhan kaltaisia postauksia mutta mun mielipide on ehdottomasti se että kirjoitat niistä sioista jotka hyvältä tuntuu! Olet ihana :) Keep on going!

    VastaaPoista
  3. Treeni- ym. postaukset sopii oikein hyvin! :) Niitä odotetaan täällä ainakin aina eniten.

    VastaaPoista
  4. Myös minä oon sitä mieltä, että ehdottomasti kirjoittelet siltä mistä tuntuu! Jos tuntuu, että ne on niitä sali- ja terveysjuttuja, niin anna palaa! Varmasti monia kiinnostaa myös nämä aiheet. Itse oon seuraillut sun projektin edistymistä mielenkiinnolla ja oon ylpee susta! :)

    VastaaPoista
  5. Ei tietenkään ole "väärin lukijoita kohtaan", että ihmiset ja intressit muuttuu.
    Minä olen vain satunnainen kävijä, joten en tiedä bloggailuhistoriastasi paljoakaan, mutta kehotan tekemään niin kuin susta itsestäs tuntuu oikealta!
    Varmaan ne lukijat putoaa kyydistä, keitä ei kiinnosta treenausjutut, mutta toisaalta moni uusi voi löytää niiden perusteella tänne. Väkisinväännetty on aina väkisinväännettyä, jos sua ei enää kiinnosta pukeutuminen samallailla kuin ennen niin se näkyy ja kuuluu ja on puuduttavaa lukijallekin.

    Oletpas saanut hienon muutoksen aikaan tuolla elämäntaparemontilla, oon oikein onnellinen sun puolesta ja yritän vähän imeä tuota inspiraatiota itseenikin :D

    VastaaPoista
  6. Jee kiva kun postasit :-)

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti treeni- ja ruokapostauksia olisi kiva lukea enemmän! Sun ruokajutuista saa aina tosi paljon inspiraatiota kun on itsellä vähän samanlainen projekti menossa :) tää on ehdoton lempiblogi tällähetkellä!

    VastaaPoista
  8. Treeni- ja ruokapostaukset ovat motivoivia! Niin pitkään oot kirjoitellut, että ihan luonnollista vaan jos blogin suunta muuttuu :)

    VastaaPoista
  9. Mulla ainakin kiinnostaisi ruoka- ja erityisesti treenipostaukset! :)

    VastaaPoista
  10. Minä ainakin odotan joka päivä, että sinulta tulisi jonkin treeniin tai ruokavalioon liittyvä postaus!

    VastaaPoista
  11. Totta kai teet niinkuin haluat blogisi suhteen, pakolla ei tarvitse mitään tehdä :). Itse tykkään kuitenkin valtavasti myös kaikesta muusta kuin treenaus/ruoka sisällöstä blogissasi :). Mun mielestä niitä "uus kynsilakka" -postauksiakin voi ihan hyvin tehdä, ei kaiken tarvitse olla spesiaalia :).

    VastaaPoista
  12. Kiinnostaa edelleen nähdä kehittymistä eli treeni- ja ruokapostaukset on ihan tervetulleita :) Tosin ei siinä muodossa, jos jatkossa tulee vain "näin teet käsitreenin", "näin treenaat selkää" blablabla.. you got the point. Kivat ruokajipot on myös aina kivoja :)

    VastaaPoista
  13. Mun mielestä sun pitäisi kertoa itsellesi merkityksellisistä jutuista ja jos ne on tällä hetkellä eri kuin esimerkiksi viime vuonna, ei se haittaa. Elämäntilanteet muuttuu ja varmasti tää sun fitnessbuumi on tuonut sulle myös uusia lukijoita. Postaile siitä mikä sua itseäsi kiinnostaa :) Ja itse ainakin tykkään lukea lifestyle blogeista myös treeni- ja ruokajuttuja.

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. Tää on sun blogi ja kaikkista tärkeintä on että saat kirjoittaa mistä haluat. Jos joku ei tykkää, niin lopettaa lukemisen, ei voi mitään. Itseäni ei kiinnosta treeni -jutut, ja jos sinulta on tullut sellainen postaus, niin en vain välttämättä lue sitä ja that's it. En koe että kukaan voi tulla sanomaan bloggaajalle mistä tämän tulisi/ei tulisi kirjoittaa :D Tietty se on vähän harmi, ettei tule enää niin paljon postauksia jotka itseä kiinnostaa, mutta kaikkien elämän tilanteet muuttuu joskus ja sille ei voi mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^ Samaa mieltä.
      Treenaus ja ruokapostaukset eivät kiinnosta. Luen silti blogia säännöllisesti, mutta en niin innolla kun huomaan uuden postauksen edellä mainituista aiheista.

      Poista
  15. kirjota siitä mistä ite haluut, muuten sen tuntee et blogikin on tylsä jos et kirjoita niistä asioista mitkä kiinnostaa.

    VastaaPoista
  16. Kirjoittele vaan sitä mitä mieli tekee! Treeni- ja ruokajuttuja "saa" siis tulla :) Omannäköinenhän blogin pitää olla, ja jos elämä sisältää tällä hetkellä treeniin liittyviä juttuja, niin niistä luonnollisesti kirjoittaa.

    VastaaPoista
  17. Teet kuten itsestäsi tuntuu! Treeni- ja ruokapostaukset on erittäin tervetulleita :) Lukijoita kyllä pysyy, sillä moni on varmasti kiinnostunut samoista asioista kuin sinä! Jos jotkut kokevat tarvetta lähteä tästä blogista pois, niin sitten menevät. Saatat saada jopa enemmän lukijoita, koska niin moni on kiinnostunut kaikesta terveellisistä elämäntavoista. :)

    VastaaPoista
  18. Sun kroppa näyttää niin kauniilta. Oot ihan mahtava esimerkki muille, että treenaamalla ja oikeanlaista ruokaa syömällä saa tuloksia aikaan.

    VastaaPoista
  19. Treenijuttuja ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  20. Sun blogi, sun elämä, sun jutut :) Tee niin, miten itsestäsi parhaalta tuntuu. Itse tykkään sun treenijutuista ja ruokavinkeistä. Olen itsekin miettinyt viime päivinä, miksi bloggaan niin harvoin treenijuttuja, vaikka treenaan kuitenkin melkeen päivittäin.. Jotenkin en vaan tiedä mitä niistä kertoisin, kun se on niin arkea..

    VastaaPoista
  21. Ihan pakko kommentoida, vaikka yleensä en ikinä mitään kommenttia jätä. Sun blogi on kuitenkin ollut lukulistalla jo varmaankin viitisen vuotta. Tämä on sun blogi ja teet niinkuin parhaaksi itse näät, mutta mun mielestä sun ruoka-treeni-elämäntapamuutos postaukset on koko blogosfäärin parhaita. Saat mut uskomaan siihen, että itsekin pystyn muuttamaan tapojani! Joten mä en ainakaan ole katoamassa mihinkään, vaikka muuttaisit aihepiiriä. Sun elämä on treenipainotteista, joten eikö se silloin ole juuri Mikaelan lifestyle blogi? :)

    Ihanaa kesää, näytät uskomatton upealta jo nyt!

    Noora

    VastaaPoista
  22. Ehdottomasti lisää treeni- ja ruokapostauksia, odottelen aina innolla niitä sinulta. Oot todella inspiroiva ja upea persoona, joten ei tosiaankaan haittaisi, mikäli blogi lähtisi enemmän sali- ja ruokapainotteisempaan suuntaan - päinvastoin! :)

    VastaaPoista
  23. Jee,jee ehdottomasti vaan lisää treeni ja ruokajuttuja! Sun reseptipostaukset on ihan parhaita :)

    VastaaPoista
  24. Oi, mistä nuo bikinit on peräisin? Tyylikkäät!

    Treenipostaukset saa peukkuja myös täältä :-) esim heti porrasHIITin mainittuasi teki mieli tulla pyytämään siitä ohjepostausta, vink vink ;--)

    VastaaPoista
  25. Mistä noi biksut on ostettu ?

    VastaaPoista
  26. Vautsi vaaau oot kyllä tehnyt huikeaa duunia! :) Keep going!

    VastaaPoista
  27. Blogisi on muuttunut hurjasti, mutta vain ja ainoastaan parempaan suuntaan elämäntapamuutoksesi myötä! Jatka samaan malliin ja ehdottomasti lisää ruoka ja treeni postauksia :-) Olen saanut blogistasi monta hyvää terveellistä reseptiä ja niitä toivoisin lisää. Olet inspiraation lähteeni ja lempiblogini!

    VastaaPoista
  28. Mun mielestä sä sanoit sen jo itsekin, oot kirjoittanu kauan lifestyle-blogia! Koska sun elämäntapaan kuuluu treeni, niin silloin se automaattisesti kuuluu myös blogiin. Ei täälläkään suunnalla puuduta sun kirjoittamat jutut yhtään, joten jatka ehdottomasti sillä linjalla, kun se parhaalta tuntuu. Sanoisin jopa, että nykyään tästä sun blogista saa enemmän irti kun ennen :)

    VastaaPoista
  29. Ehdottomasti ruoka- ja treenijuttuja, ovathan ne tällä hetkellä isossa ja tärkeässä roolissa sinun elämässä! :) Ja mielestäni juuri noita edellä mainittuja juttuja onkin kiva lukea.

    VastaaPoista
  30. Ootko sä miettinyt, että voisit olla joskus itse personal trainer? Mä motivoidun sun postauksista ihan sairaasti, ja vaikutat niin superihanalta ihmiseltä että olisit varmasti ihan haka siinä. Ja koska olet itse myös käynyt läpi muutoksen, ymmärtäisit varmasti asiakkaitakin paremmin. Mutta muutenkin, keep up the good work. Näytät aivan mahtavalta ja toivon, että jaksan pitää liikunnasta nyt minäkin kiinni, vaikka painoa on todella paljon enemmän nyt lähtötasossa kuin sinulla oli..

    VastaaPoista
  31. Enemmän treenijuttuja ja arkikuulumisia :)

    VastaaPoista
  32. Tottakai sä voit kirjottaa lifestyle-blogiin kaikkea treenamiseen, ruokaan ja arkipäiviin liittyviä juttujakin. Minua ne ainakin kiinnostaa :) Esim. tää postaus oli just kiva!
    -Iina

    VastaaPoista
  33. Oon 100% sitä mieltä, että enemmän vaan treenaus- ja ruokajuttuja kehiin! Oon tienny sun blogista niin kauan, kun se on ollut olemassa, mutta vasta nyt sun elämänmuutoksen myötä olen alkanut tätä lukemaan. Oon meinannut myös monta kertaa ehdottaa jos pitäsit tänne ruoka- ja treenipäiväkirjaa. Ois huikeeta tietää mitä ruokia syöt ja kuinka monta grammaa mitäkin. Tähän päälle vielä treenit (mitä teet, kuinka monta toistoa, millä painoilla, kuinka kauan). Voisin veikata, että tämä kiinnostaisi muitakin. Oon vaan aina kuvitellut ettet haluu paljastaa salaisuuttas noiden uskomattomien tulosten takana, mutta syy on ilmeisestikkin ollut jossain muualla. Keep up the good work!

    VastaaPoista
  34. Ehdottomasti kiinnostaa noi hyvät ruokareseptit, jos niitä saa lisää niin iso kiitos :) ja mielestäni antaa blogin muuttua kirjottajan mukaan. Et ole mitään velkaa lukijoille! Kirjoitat SUN jutuista!

    VastaaPoista
  35. Hei!

    Eksyin pitkästä aikaa blogiisi, enkä ollut uskoa silmiäni! Ihan uskomatonta työtä olet tehnyt, mikä kroppa!! :) Ei kyllä voi muuta kuin ihailla. <3

    -Hanna

    VastaaPoista
  36. Siis huh! Ihan mieletön kehitys/muutos entisestä näkyvissä kaikissa kuvissa (etenki ekassa jossa musta ihonmyötäinen mekko). Hatun nosto, 10 pistettä ja papukaija merkki=)! Kelpaa siirtyä kesään...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela