Apua venymäarpiin Bio-Oilista?

keskiviikko 14. toukokuuta 2014


Olen pitkään kärsinyt inhottavista "raskausarvista" vatsan seudulla ja varsinkin ihon ruskettuessa ne oikein korostuvat ja vaivaavat itseä entistä enemmän. Arvet ovat aika hankalia omin keinoin poistaa, mutta niiden vaalentamiseen on jos jonkinmoista keinoa. Tänään sain sitten viimein tarjouksen uhrina aikaiseksi ostettua töistä pitkään mietinnässä ollutta Bio-Oilia, jonka pitäisi edesauttaa arpien vaalenemista. Kyseessä on ihoöljy, jota levitetään hoidettavalle alueelle pari kertaa päivässä mielellään vähintään kolmen kuukauden ajan. Hintaa Bio-Oililla on ostopaikasta riippuen noin 10-13euroa, eli mikään kovin suuri sijoitus ei ole kyseessä vaikka tuote ei mitään mullistavaa arville tekisikään. Toivotaan silti parasta!


Tuollaiset arvet on itsellä tällä hetkellä vatsassa ja yritän nyt oikeasti ainakin kerran päivässä muistaa tuota öljyä vatsaan hieroa. Päivittelen tilannetta tuossa kesämmällä ja katsotaan onko mitään tapahtunut :-)

Onko teistä joku kokeillut Bio-Oilia? Millaisia tuloksia on tullut?

16 kommenttia:

  1. Olen itsekin ajatellut kokeilla ko. tuotetta, koska minullakin on mahassa samanlaisia raskausarpia. Sinun innoittamanasi taidankin huomenna mennä ja ostaa :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on tuota kanssa, mutta en ole muistanut käyttää sitä kuin joskus satunnaisesti.. :// Pidä meidät ajantasalla jooko, miten tuo toimi :))

    VastaaPoista
  3. Mulla on sama tuote, ostin Sokoksen 3+1 -päiviltä jokin aika sitten. Oon ajatellut kokeilla sitä kasvoille ja katsoa miten tehoaa itse aiheutettuihin pieniin puristeluarpiin. Saapa nähdä miten käy! Aion kirjoitella Bio-Oilista jossain vaiheessa oman juttunsa blogiini, kun ehdin purkkia testailemaan :) Jään mielenkiinnolla odottelemaan postaustasi miten tämä tehoaa noihin venymäarpiin!

    MS / Beauty Highlights

    VastaaPoista
  4. Itse olen käyttänyt apteekista saatavaa Vichyn raskausarpivoidetta, ja vaikka se onkin hinnaltaan melko suolainen vain kokeiltavaksi (olikohan n.25-30€?), niin yllätyin erittäin positiivisesti. Mulla on ollut todella näkyviä punaliiloja arpia, ja tuo voide vaalensi tyyliin jo viikossa niitä ihan hurjasti! En olis varmaan ikinä edes tajunnut, että niille voi jotain tehdäkkin eikä tarvi kärsiä niiden kanssa esim kesällä rannalla! Onneksi siis eksyin apteekissa vahingossa oikealle kohdalle :D

    VastaaPoista
  5. Tuo Bio-Oil on ehdottomasti hyvää kamaa arpiin! Toimi mulla todella törkeän hyvin parantamaan microdermal-arven niskasta, parissa kuukaudessa häippäs jälki ihan kokonaan.

    VastaaPoista
  6. Sun blogia on nykyään todella raskasta lukea, kun sivujen reunat ja yläosat on täynnä mainnoksiaa, myös mainnosten takia mulla sun blogin latautuminen kestää todella kauan.

    VastaaPoista
  7. Ystävälläni tämä auttoi hyvin. Itse sain taas paremman avun ihan perinteisestä kookosöljystä :)

    VastaaPoista
  8. Mulla ei toiminut toi ollenkaan. Noi sun arvethan on jo tosi vaaleita, ei tuo öljy niitä ainakaan tasoita ihonväriseksi.

    VastaaPoista
  9. Kyllä noille on ihan muukin nimi kuin raskausarvet ja varmaan itsekin tiedät sen.. nuohan ovat ihon venymisarpia, jotka tulevat niin nopeasta laihduttamisesta kuin painonnousemisestakin. Iho ei mukaudu yhtä nopeasti vartalon muutoksiin.. :) Ärsyttää, kun noita kutsutaan raskausarviksi, sillä niitä tulee ihan kaikille ihmisille niin naisille kuin miehille!! Varsinkin lihasten kasvaessa saattaa tulla myös kyseisiä arpia :)

    Oottelen kuitenkin innolla mielipiteitäsi tuotteista, koska itsellänikin on kyseisiä arpia painonnoususta johtuen ja vaikka mulla onkin elämäntapaprojekti aluillaan niin silti ajatuksissa on kokeilla vastaavaa tuotetta :) :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka niitä kutsutaan raskausarviksi, niin kaikki varmasti tietää että niitä tulee teininä rintoihon ja lantion alueelle ihan vaan kasvun takia :D raskausarvet on vaan kutsumanimi, eikä kukaan varmaan rinnasta niitä edes raskauteen, joten mitä nipotettavaa nyt tuossakin taas on, huoh!

      Poista
    2. Ps. Tossa paketissakin lukee vaan raskausarvet eikä venymäarvet, koska se on itsestäänselvää, että ne on sama homma :) teeppä vielä yritykselle valitus, kerta viattomalle käyttäjällekin avaudut.

      Poista
    3. Olisit lukenut otsikonkin ennenkuin tulet rutisemaan. Ihan siinä lukee että venymäarvet, joten Mikaela varmasti tämän asian kuule tietää. ;)

      Poista
  10. Ihan Anonyyminä vaan sanon, että Mikaela vaikuttaa tosi söötille nuorelle naiselle, jolla on paljon ajatuksia päässä. Hyviä ja kauniita ajatuksia! Pienet arvet ja venymät ei haittaa, kun on kaunis ja ennen kaikkea ajatteleva nuori.
    Ja hänen villikset on ihania :) ! Niistä toivoisin myös jonkun postauksen, onnistuisiko M?

    VastaaPoista
  11. Kelo-cotea käytin itse leikkausarpiin ja se kyllä auttoi. En ole varma toimisiko se sitten yhtä hyvin myös noihin raskausarpiin? Ehkä kannattaa testaa jos tuntuu etteivät tuolla lähde! :)

    VastaaPoista
  12. Suuri kiitos näin jälkikäteen tästä postauksesta ja suuri peukutus rohkeudesta ottaa tälläinen aihe esille! Ostin itse tuota Kelo-Cotea edellisen kommentoijan vinkistä ja voin nyt kaikille suositella, että TODELLA toimii venymäarpiin (itsekkin vierastan tuota rauskausarpi sanaa, kun en itsekkään ole ollut raskaana). Ihan käsittämättömän tehokasta. Viikossa arvet ovat hävinneet lähes täysin :O.

    Kiitokset samalla myös kivasta blogista, ihastelut ihan mielettömästä muodonmuutoksestasi ja ihanaa kesää :)!

    VastaaPoista
  13. Heips!

    Olet nyt kuukauden käyttänyt tätä. Onko tapahtunut muutoksia? :)

    -Laura

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela