Mitä mä oikein vedän? Asiaa lisäravinteista

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014


Lisäravinteet jakavat mielipiteitä ja monet vannovat pelkän ravintorikkaan ruuan nimeen tai maksimissaan palautusjuomaan treenin jälkeen. Itse kuulun niihin hifistelijöihin, joilla lisäravinteet ovat vallanneet puolet keittiöstä. Ennen halusin ylimääräisen huoneen vaatteille. Nyt alkaa tuntua, että lisäsiipi keittiöön olisi tarpeen :-D Sain viime viikolla yhteydenoton Fitnesstukulta* haluaisinko alkaa yhteistyöhön heidän kanssaan ja ei tarvinut hetkeäkään miettiä vastausta. Sen verran paljon mulla tällä hetkellä kyseiseen puljuun rahaa menee. Eilen hainkin innosta pomppien ensimmäisen paketin postista, josta paljastui kaikkea kivaa. Ihan kuin joulu olisi tullut, sellaisella innolla pakettia availin ;-) Ja Shaker-perhekin sai söpöstä pinkistä Fitnesstukku Smart Shakerista perheenlisäystä!


Paketissa oli pussillinen Star Nutritionin Whey-80 jauhetta maussa Double rich chocolate. Vielä en valitettavasti ole tätä maistanut, koska syön ensiksi vanhat herat loppuun. Olen kuitenkin pari pussia tätä kyseistä heraa parissa eri maussa syönyt, joten voin suositella. Hyvän makuisia veteen sekoitettuina :-) Välittömästi treenin jälkeen olisi hyvä saada ainakin 20g nopeasti imeytyvää proteiinia, johon tämä tuote sopii hyvin. Tämä ei kuitenkaan sisällä yhtään hiilihydraatteja, joten lisäksi on hyvä syödä esimerkiksi banaani tai ainakin 20g maltodekstriinia, jonka voi sekoittaa heraan. Itse käytän dieetillä treenin jälkeen heraa 30g ja syön pienehkön, kuorineen noin 140-150g painavan banaanin ja tunnin päästä palautusjuomasta ja banskusta syön kunnon ruokaa. Vaikka hiilareiden välttely on hyvä keino kiristelyyn ja dieetillä suht oleellista, ei kuitenkaan kannata todellakaan karsia hiilihydraatteja liikaa treenin ympäriltä!

Paketissa oli myös Star Nutritionin Octanea maussa Watermelon Madness. Kyseessä on haaraketjuinen aminohappo (BCAA) ja tarkoitettu erityisesti treenin aikana juotavaksi lisäämään lihasvoimaa ja edistämään palautumista. Itse olen käyttänyt BCAA:ta viime syksystä asti treenin ja rankan aerobisen, kuten HIITin aikana ja huomannut jaksavani treenata paljon paremmin, vaikka kalorit ja hiilihydraatit on matalalla. Varsinkin dieetillä on hyvä nauttia treenin ja rankan aerobisen aikana aminohappoja ehkäistäkseen kataboliaa. Tällöin myös lihasten kastavus voidaan mahdollistaa dieetin aikana. Itse olen saanut todella hyvin pidettyä tiukalla dieetilläni kiinni lihaksistani ja BCAA:n käytöllä on varmasti ollut siihen vaikutusta. Aminohappojahan voi myös käyttää lepopäivinä ja olenkin nyt alkanut ottamaan lepopäivinäkin annoksen BCAA:ta tai esimerkiksi pelkkää jauhemaista L-Glutamiinia vähintään 5 grammaa. L-Glutamiini edistää tehokkaasti palautumista, edesauttaa harjoituksissa tyhjenneiden lihasten glykogeenivarastojen täyttymistä ja parantaa kehon immuunitoimintaa. Lisäksi olen alkanut lisäämään ekstra-annoksen L-Glutamiinia 5grammaa treenin jälkeen juotavaan heraan.


 Paketissa oli myös rasvanpolttajia, Star Nutritionin CLA Advanced sekä Ripped Pro. tuo CLA on itseasiassa mulle jo ennestään tuttu ja olen nyt syönyt sitä noin 1,5purkkia, eli noin 1,5kuukautta. Kapseli otetaan kolmesti päivässä ja CLA on rasvahappo, joka tukee painonpudotusta ja rasvan palamista. Mitään ihmetabujahan nämä eivät ole, mutta esimerkiksi verrattuna viime inbodyihin, joiden välillä olin aloittanut näiden käytön, niin rasva oli palanut todella hyvin kropasta. 100% en voi sanoa, että se on näiden ansiosta, mutta ehdottomasti aion tämän kolmannenkin purkin syödä kun edellinen loppuu :-)

Ripped Pro on myös rasvanpolttaja, joka sisältää piristäviä, termogeenisiä ainesosia, kuten tulisia mausteita (chili, kaneli ja inkivääri), kofeiinia sekä B-vitamiinia ja makeanhimoa ehkäisevää kromia. Edellä mainittujen ainesosion on yhdessä tutkittu stimuloivan aineenvaihduntaa ja edistävän rasvan palamista. Tänään aamulla otin ensimmäisen tabletin noin puoli tuntia ennen aamiaista tyhjään mahaan runsaan veden kera. Ripped-tuotteet aiheuttavat monille polttavaa tunnetta mahaa, varsinkin tyhjään otettuna. Itse olin että eihän nämä tunnu missää, mutta noin 20minuuttia ittamisen jälkeen tuli sellainen jännä kirvelytunne mahaan :-D Mulla tosin on kunnon teräsvatsa ja tunne kesti ehkä viitisen minuuttia, eikä ollut mitenkään liian epämiellyttävä. Aamupalan syömisen jälkeen ei enää tuntunut mitään ja nyt illemmalla ennen päivällistä otettuna ei ollut mitään tuntemuksia. Aion purkin syödä ja katsellaan tuossa muutaman viikon päästä InBody-mittauksessa jospa rasvaa olisi palanut oikein vauhdilla ;-) Tai vaikka tuo alavatsa kadonnut... Kuitenkin täytyy muistaa, että avaintekijä rasvanpolttoon on oikea ruokavalio ja lihaskuntoharjoittelu sekä aerobinen sopivassa suhteessa.


 Paketissa oli myös kasa erilaisia patukoita. Goodlifet ovat mulle jo ennestään tuttuja ja kotoa löytyykin laatikollinen Caramel coco (=twix) sekä nutty peanut (=snickers) patukoita. Tuota Mint temptationia olen kerran maistanut ja maistuu ihan siltä After eightilta! Nuo kolme muuta ovat uusia tuttavuuksia ja viikonlopuksi pitääkin ottaa noita evääksi kun olen Helsingissä. Huomasin meinaan tänään, että hotellissa jossa yövyn ei ole jääkaappia... Eli eikun ruokavaaka sekä heraa ja prodepatukoita kassillinen mukaan :-D eiköhän niilä yhden viikonlopun pärjää ja voin itse tehdä salaattejakin sitten siellä hotellihuoneessa, kun ottaa vain vaa'an mukaan, käy hakemassa salaattiaineksia kaupasta ja valmista broileria tms. Lisäksi patukat laukkuun mukaan iltatilaisuuksiin :-) Mutta joo, eli näitä Goodlife-patukoita suosittelen! Niin hyviä, menee ihan "oikeista" suklaapatukoista, on edullisia ja nämä soveltuu myös syötäväksi ennen treeniä tuomaan lisäenergiaa, koska sisältää hyvän määrän hiilihydraatteja sekä proteiinia.


Ajattelin samaan syssyyn laittaa vielä pari kotoa jo löytyvää erinomaista tuotetta. Scivationin Xtend on ollut mulla käytössä treenin aikana juotavana BCAA:na syksystä lähtien ja muille teille en ole vielä poikennut ennen kuin nyt tuon Octanen saavuttua. Ravintosisällöltään tämä on lähes identtistä tuon Octanen kanssa ja molemmat on maultaan todella hyviä, oikeastaan niin hyviä, että mielellään näitä litkisi koko ajan :-D Xtendin Watermelon madness on ehkä hieman makeampi verrattuna tuohon Octanen Watermelon madnessiin, mutta molemmat on hyviä. Lisäksi olen Xtendistä maistanut Green apple explosionia sekä tätä tällä hetkellä meneillään olevaa Mango nectaria, joista tämä viimeisin on ehkä eniten mieleeni. Todella tuoremehumainen maku ja sekoitan tämän aina täyteen sheikkerilliseen, eli noin 700ml veteen ja juon treenin aikana :-)

Syksystä lähtien olen myös käyttänyt treeniboosteria (PWO), jotka sisältävät useimmiten muun muassa Beta-alaniinia, kreatiinia, L-sitruliinia sekä kofeiinia ja/tai tauriinia. Nämä piristävät, antavat fokusta ja tehoa treeniin, nostavat suorituskykyä, lisäävät pumppia ja poistavat lihasväsymystä ja estävät maitohappojen kertymistä. Treenaan tällä hetkellä useimmiten iltaisin 8tunnin työpäivän+2h matkustamisen jälkeen ja junassa puoliksi torkun kotimatkat. Olen nyt ottanut about 15minuuttia ennen treeniä boosteria ja treenin aikana ei väsytä yhtään ja jaksan miinuskaloreillakin treenata intensiivisesti nämä BCAA:n yhdistettynä. Olen kokeillut monia eri boostereita, mutta tämä viimeisin Muscletechin Neurocore on ollut ehdottomasti paras. Huomasin treenipäiväkirjastakin tehneeni tätä käyttäessä enemmän toistoja ja joutuneeni lisäämään painoja verrattuna edelliskertaiseen samaan treeniin, kun oli käyttänyt yhtä toisen merkin tuotetta. Eli tämä jää nyt käyttöön toisenkin purkin verran :-) Boosteria kannattaa muutenkin aina välillä vaihdella, koska kroppa tottuu niihin.

Tuollaisia lisäravinteita mulla on tällä hetkellä käytössä. Jos haluatte joihinkin lisäravinteisiin satsata, on mielestäni heraproteiini se ehdoton ensimmäinen ja seuraavaksi ostaisin jonkin BCAA:n, varsinkin jos dieettaat ja treenailet miinuskaloreilla. Ennen treeniä voi tehoa hakea treeniin ihan jo vaikka juomalla kupin-pari kahvia tai ottamalla kofeiinitabletteja. Huh, tulipas pitkä postaus, mutta toivottavasti tästä oli joillekin apua tai vaikka uutta tietoa :-D

*Osa tuotteista saatu Fitnesstukku.fi

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela