Impassioned

tiistai 29. huhtikuuta 2014


 Pyörähdin viime perjantaina Stockmannilla MACin meikkipisteellä hakemassa uuden peitevoiteen lähes loppuneen tilalle ja lankesin sitten siinä odotellessa kurkkimaan huulipunia. Suuri virhe! MACin huulipunat ovat mun todellinen heikkous ja sieltä lähtikin ihanan kesäisen sään innoittamana ihana uusi kesäpuna peitevoiteen lisäksi matkaan. Tuo peitevoide on muuten aivan huippu! Itseltä löytyy se parissa eri sävyssä talvi- sekä kesäiholle sopivana ja "välikaudet" miksailen oikean sävyn noista kahdesta. Peiteaine on todella peittävä, täydellinen näpyille, nenänpieliin ja alueille, joilta meikki lähtee helposti karkaamaan. Lisäksi tuo kestää pienen ikuisuuden päivittäisessäkin käytössä, eikä hintaa edes ole ihan kamalasti, vain 20euroa. Itse olen käyttänyt tätä jo useamman vuoden, enkä ole edes harkinnut johonkin muuhun vaihtamista :-)


 Sävy on Amplified-sarjan Impassioned, joka on todella vadelmaisen punainen ja täten aivan täydellinen kesäksi ruskettuneille kasvoille. Tulee toimimaan kesällä niin hyvin kevyen ja raikkaan meikin kanssa :-) Huulipunilla on hintaa 20,50euroa.


Nyt suihkun kautta sänkyyn ja huomenna tekemään viimeinen työpäivä harjoittelupaikassa. Ihan hassu ja epätodellinen olo. Apuaaaaa!

3 kommenttia:

  1. Hitto kun ei koskaan saa aikaiseksi, että menisi Stockalle hakemaan sitä Macia. Ja ulkomailla on ajatukset aina jossain muualle ettei muista :D

    Emmi L.

    VastaaPoista
  2. Toi MAC:in piste on niiiiin petollinen!! Lankeen kans aina kaikkeen muuhun mihin oli tarkoitus. :D

    VastaaPoista
  3. Montako punttia sulla on yhteensä tota pidennyshiusta päässä? :) Tosi kivalta näyttää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela