Beauty-full Triumph

torstai 13. maaliskuuta 2014

Eilen olin "tuplatöissä" ja osallistuin ihan bloggaajana Triumphin SS14 malliston esittelyyn. Meille oli kertomassa edustajat Triumphista, mallistoista sekä erityisesti Beauty-Full mallistosta, josta löytyy kuppikokoja lähes joka mallista aina G-kuppiin asti. Naisten kuppikoko on suurentunut viime vuosikymmeninä ja erityisesti on tullut tarve pienelle ympärysmitalle, mutta suurelle kupille. Lisäksi usein törmää ongelmaa, että suuririntaisille löytyy vain tylsiä, paksuolkaimisia ja hyvin basic-liivejä, eikä väreistä ole saatavana kuin nudea, mustaa ja valkoista. Triumph on ratkaissut myöskin tämän ongelman tuomalla markkinoille kauniita ja seksikkäitä malleja meidän suuririntaisten iloksi :-)


Kuulun tosiaan itse niihin isorintaisiin ja nykyään painon putoamisen myötä kuppikokoni on muuttunut 85D:stä 75DD/E:en. Tuota 85D:tä löytyi vielä suhteellisen hyvin, mutta tämä uusi kuppikokoni on ollut hieman haasteellisempi, koska tuota kokoa tuntuu löytyvän suhteellisen harvasta mallista ja esimerkiksi Lindexin perusmallistosta kyseinen koko on itselle liian pieni. Olen käyttänytkin parisen vuotta Lindexin Ella M-malliston liivejä, joista löytyy kauniita liivejä isokuppisillekin ja ne istuvat itselle hyvin. Pitää kuitenkin pitää mielessä Triumph, koska olkaimettomille ja todella tukeville balconette-liiveille olisi suuri tarve.

Meille oli myöskin Gagusta Jarmo kertomassa konvehtien valmistamisesta, suklaan temperoinnista sekä päästiin me itsekin nännittämään kohventeja kotiinvietäväksi ;-) Tissihuumori toimii muuten aina!

Tyyliä metsästämässä-Veera tarkkana nännien teossa

Itse sain nauttia vaan huumaavasta suklaan tuoksusta, mutta konvehdit olivat kuulemma aivan t-a-j-u-t-t-o-m-a-n hyviä. Täällä yksi hieman katkera kirjoittelee :-D

Stockmannilta* saa muuten nettikaupasta koodilla LINGERIE314 20% alennusta alusvaatteista vielä pari päivää, 16.3. asti. Sieltä löytyy myös suuri valikoima Triumphia :-)

5 kommenttia:

  1. Suosittelen käymään Changessa rintsikkaostoksilla. Siellä on tosi paljon eri kokoja. Ja ne kaikki alusvaatteet on niiiiiin kauniita. Tosin "normaalikauppojen" koot on ehkä vähän erikokoa, koska oma kuppikoko kasvoi Changessa käydessä 2 kokoa :D
    -Iina

    VastaaPoista
  2. Oliko puhetta, mistä naisten kuppikoon kasvaminen on johtunut?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. E-pillerit tutkitusti lisäävät rintojen kuppikokoja! Toinen seikka on liikunnan vähäisyys ja tietenkin geenit. Rintaliivien koko muuttuu useasti elämän aikana ja siksi on hyvä aina käyttää alan asiantuntijaa apuna, sillä sama koko ei aina sovi eri malleissa riippuen efekteistä ja materiaaleista :)

      Poista
  3. Joo, no eipä ainakaan minulle tuolla nettishopissa ollut kokoja. :) 65G on kuppikokona. Turhauttavaa, kun ei oikeasti yhtään mistään löydä liivejä, VARSINKAAN sieltä kaikkien hehkuttamista Changesta.:D

    VastaaPoista
  4. Triumph Shop Galleriasta saatavana AA70-95H kokoja erittäin laajasta valikoimasta!
    Löydät myymälästämme myös shape expertit, ranta-muodin, oloasut ja yöasut! Rantamuoti on juuri nyt parhaimmillaan. Tervetuloa palvelevaan alusasumaailmaan:)
    Yst.terv.Maj-Britt/ Shop Manager

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela