Aurinkolomalle Fit24 Villatehtaalle

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014


VIHDOIN! Olen malttamattomana odotellut tƤmƤn pari vuotta, ettƤ milloin yhteistyƶsalilleni Fit24 Villatehtaalle tulee solarium ja tƤllƤ viikolla se vihdoin tapahtui. Olen aikaisemminkin kirjoitellut blogiin hyvƤn solariumin puutteesta HyvinkƤƤllƤ ja parista kampaamosta ihan ok-solkku lƶytyisi, mutta aukioloajat ovat olleen aina vƤhƤn ongelma. JƤsenet pƤƤsevƤt avainkortilla kƤyttƤmƤƤn solkkua 24/7, eli nyt voi alkaa treenin pƤƤtteeksi kƤymƤƤn satunnaisesti solariumissa rentoutumassa. LisƤksi solarium on kƤytƶssƤ ei-jƤsenillekin aukioloaikojen puitteissa. KyseessƤ on vielƤ todella laadukas Luxura-solkku, eli kunnon tasainen bruna on taattu ;-) Nyt mulla onkin ollut vuoden verran taukoa solkkuilusta, joten voi hyvinkin ottaa solkku-kuurin ennen kesƤn tuloa ilman terveysvaaroja. Solariumiahan ei suositella kƤytettƤvƤksi kuin 10 kƤyntiƤ vuodessa.

Solariumin kƤytƶn aloittaessa kannattaa muistaa, ettƤ ei heti makoile valossa sitƤ 15-20minuuttia, vaan aloittaa rauhassa esimerkiksi 8-10minuutilla, vaikka ruskettuisi helposti eikƤ palaisi lƤhes ikinƤ. Vaaleaihoisen suositellaan aloittavan solariumin kƤyttƶ 5minuutilla. LisƤksi uuteen solariumiin mennessƤ kannattaa kysyƤ varmuudeksi milloin lamput on vaihdettu. Meinaan jos lamput ovat uudet, kannattaa ihan suosiolla ottaa vielƤ pari-kolme minuutia normaalista rusketusajasta pois. Nyt esimerkiksi ihan suosiolla aloitan tuolla Fitin solkulla ensimmƤisellƤ kerralla 6-7 minuutilla ja siitƤ nostan rusketusaikaa pikkuhiljaa aikaa ensimmƤiset 3-4 kƤyntikertaa. Maltti on valttia myƶs solariuminkin kanssa. SillƤ kuitenkin polttaa itsensƤ ihan yhtƤlailla, kuin normaalissa auringossakin. Eli heti jos tunnet kuumotusta tai poltetta iholla, on syytƤ sammuttaa solarium ihosairauksilta vƤlttyƤkseen. KƤyttƶsuosituksiin voit tutustua lisƤƤ esimerkiksi tƤƤllƤ.

Hinnasto Fit24 Villatehtaan solkulle on 8€/kƤynti (max 20min) tai 200minuutin solariumkortti 60€, jolloin yksikƤƤn euro tai minuutti ei mene hukkaan :-)

Nyt alan tekemƤƤn ruokaa ja viiden jƤlkeen lƤhden salille treenaamaan yhdessƤ Markon kanssa. Ollaankin mun kipeilyn takia treenattu viimeksi yhdessƤ kolme viikkoa sitten, eli aika fiilareissa ollaan tƤƤllƤ treeneistƤ ;-) Kevyesti joudun vielƤ tosin treenaamaan ensi viikon alkupuolen vƤhintƤƤn, mutta tƤstƤ se taas lƤhtee. Ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille!

3 kommenttia:

  1. Moi Mikaela! TiiƤn ettƤ et juurikaan vastaile kommentteihin, mutta toivottavasti kuitenkin luet nƤitƤ :) Oon nimittƤin jo pitkƤƤn seurannut sun blogia ja sun laihdutus- ja kuntoilu-urakka on itseasiassa myƶs inspiroinut mua itseƤnikin urheilemaan ja laihduttamaan. Siksi olisinkin kiinnostunut sun projektista enemmƤn ja mietiskelinkin ettƤ olisikohan sulla aikaa/inspiraatiota perustaa blogi jossa paneutuisit siihen hieman enemmƤn? Tai kirjottaa siitƤ tƤnne enemmƤn? :) Sulla on mm. instagramissa tosi herkullisia ja inspiroivia ruokakuvia ja olis kiva kuulla niistƤ vƤhƤn enemmƤn ja saada reseptejƤ yms.

    Ja instagramista puheenollen, sulla oli tƤnƤƤn heppakuvia siellƤ ja heppatyttƶnƤ olis ihana kuulla hieman lisƤƤ sun heppahistoriasta ja siitƤ missƤ kƤvit nyt sunnuntaina ratsastamassa, aiotko jatkaa? :) jos saan tƤllƤtavalla udella :D

    Jokatapauksessa hullusti tsemppiƤ sun treenaamiseen, oot ihan hirveƤ inspiraatio mulle ja varmaan tosi monelle muulle! You can do it :)

    VastaaPoista
  2. Ooks sƤ vƤhƤn kiinnostunu Markosta ;)

    VastaaPoista
  3. Olen etsiskellyt solariumia HyvinkƤƤltƤ ja lƶytƤnyt tƤstƤ blogista paremmin tietoa kuin yritysten omilta verkkosivuilta. Esim. Fit24:n sivuilla ei mainita solariumia lainkaan, tai en ainakaan lƶytƤnyt tietoa. EihƤn tuo tietenkƤƤn ole ensisijainen palvelu, mutta voisi siitƤ silti mainita. Taidan siis antaa palautetta samalla kun ryhdyn ainakin solariumasiakkaaksi. (YksinƤiset juoksulenkit kun ovat mieluisampia kuin ryhmƤliikunta.) BloginpitƤjƤlle kiitos infosta! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela