18/3

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Heipparallaa! Vitsit olen ollut jotenkin pari aamua ihan älyttömän huonolla tuulella, mutta jotenkin aina onneksi on iltaa myöten mieli piristynyt :-) Tänään olin tekemässä aamulla ennen töitä aerobisen ja tänään olen viettänyt muuten lepopäivää. Viikolla mulla on yleensä maanantai-torstai välillä vain yksi arki-ilta, kun en mene töistä suoraan salille. Jotenkin osaa nauttia tästä "vapaaillasta" aina todella paljon, kun saa rauhassa puuhailla kotona, tehdä ruokia valmiiksi, pakata seuraavan päivän salikamat ilman kiirettä ja vain olla. Ei se salille meneminenkään mitään pakkopullaa todellakaan ole, päin vastoin, mutta kyllä tälläinen kotona relaaminen on todella ihanaa töiden jälkeen edes yhtenä iltana :-) Perjantaisin onneksi yleensä olen myös pitänyt illalla salivapaan, mutta se lasketaan jo viikonlopuksi ;-) Tosin huomasin toissa viikolla sairastelusta vielä palautuessa, että mulla oli vähän tylsää arki-iltaisin kun ei voinut ja tarvinnut mennä sinne salille.

 Asukuvat jäävät vähän vähille arkisin, kun en käy kodin kautta töiden jälkeen ennen salille suuntaamista. Tänään sentään jaksoin kuvata asun ennen kotivaatteiden vaihtoa :-) Simppeliä, yllätyyyyyys :-D Turhauttaa muuten edelleen, kun kaupoissa ei ole yhtään mitään. Jotain kivaa kesäistä toppia ynnä muuta ehkä olisi, mutta ei niitä vielä oikein voi käyttää ja päälle pitäisi kuitenkin laittaa jotain kun töissäkin on sen verran viileä. Omakin vaatekaappi kiukuttaa todella paljon. Tulisi jo se kevät ja kesä! Mutta joo. Jotenkin nyt on taas tälläinen löysähkö paita ja ekat housut kaapista-kausi menossa :-D

Shirt&Pants H&m/Watch Michael Kors/Necklace Forever21

Tollaisessa asussa mentiin tänään. Nyt pesulle, viimeiset tavarat valmiiksi aamua ja työpäivää varten, iltapalaa naamariin ja aamulla taas viiden pintaan herätys aamuaerobiselle ja töiden jälkeen salille. Voisin noita aerobisia tehdä iltaisinkin, mutta kivempi hoitaa arkisin aamulla ne inhokit pois alta, niin ei tarvitse viikonloppuisin tai arki-iltoina käydä lenkillä :-D Ja tuohon todella aikaiseen herätykseen tottuukin todella nopeasti. Välillä herään jo ennen herätyskelloakin. Vielä kun valostuisi aamut lisää ja lämpenisi kelit, niin viitsisi mennä ihan ulos aamulenkille. Niitä odotellessa! Hyvää yötä :-) Xx

7 kommenttia:

  1. Mitä huulimeikkiä sulla on näissä kuvissa? Näyttää kivalta :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua ei mitään tietoa :D laitoin vain jotain ekaa laatikosta löytyvää huulipunaa ennen kuvia, enkä yhtään muista tai katsonut että mitä

      Poista
  2. Onko ok kysyä kuinka paljon oot laihtunut? Juu, onhan se aika töykeää ja ymmärrän, jos jätät vastaamatta. Anyways, piti vaan sanoo, että näytät tosi hyvältä! :)

    VastaaPoista
  3. Tuo koru tuo kivaa piristystä tuohon farkkupaitaan! Kiva yhdistelmä :) Itselläni on VILAsta hankittu vaalea farkkupaita, jossa on lisäksi pitsisomistukset olkapäillä. Se on ollut kiva, kun on yhdistänyt johonkin asennetta antaviin bootseihin ;)

    Kirjoittelin muuten blogiini uudesta luonnonkosmetiikkasarjasta, joka tuli tällä viikolla Suomessa myyntiin :) Jutun ohessa on kiva arvonta, joten jos yhtään houkuttaa pirteät smoothie-sekoitukset iholle, käy ihmeessä osallistumassa :)

    http://beauty-highlights.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Näytät upealta, treenin tulokset näkyvät selvästi! Täälläkin on aamuisin hankaluutta herätä, mutta onneksi seitsemältä on jo aika valoisaa:) Tsemppiä jaksamiseen!:)

    VastaaPoista
  5. Näytät TOSI hyvältä ja hienoa että treenit puree, keep it up!!! Oletko muuten huomannut, että otat nykyään tosi paljon kroppakuvia tuosta sivuprofiilista? Siinä työn jäljet taitavat tulla esiin parhaiten? :D

    Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
  6. Näytät kyllä todella hyvältä! Olen seurannut blogiasi kauan ja eron huomaa kyllä! Upeaa! :)


    http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela