Oltiin tƤnƤƤn S:n kanssa jƤlleen leffadeiteillƤ katsomassa The Wolf of Wall Street, jossa pƤƤosaa nƤyttelee naisille silmƤnilona Leonardo DiCaprio. Itse en yhtƤƤn piitannut silloin nuorempana herran ulkonƤƶstƤ, mutta pakko myƶntƤƤ, ettƤ hƤn on nykyƤƤn yksi parhaimman nƤkƶisistƤ miehistƤ maan pƤƤllƤ. Niin ja leffakin oli ihan ƤlyttƶmƤn hyvƤ ja hauska, vaikkakin jokseenkin aika surullinen. Suosittelen! :-) Kirjoittelin siihen ripsiseerumi-postaukseen (kirjoitin ensiksi ettƤ sipsiseerumi...) ripsientaivuttimen menevƤstƤ kolosta ja tƤnƤƤn muistin jopa kƤydƤ sellaiset itselleni ostamassa. Samalla mukaan lƤhti pari talvi-iholle tarpeellista juttua.
Mulla on tƤllƤ hetkellƤ kƤsilaukussa Sephoran kƤsivoide, mutta se ei ole tarpeeksi tuju rutikuiville ja hilseileville kƤmmenselilleni. LisƤksi se on voimakkaasti hajustettu ja toisinaan kirvelee ikƤvƤsti kuivilla kƤsillƤ. Burt's Bees'lla on aivan ihania tuotteita, joten mukaan tarttui KicksistƤ kyseisen merkin ihanan tuoksuinen kƤsivoide. Olen nyt muutaman kerran tƤnƤƤn rasvannut kƤteni tuolla ja tuote on sopivan miedon tuoksuinen, imeytyy todella nopeasti ja kosteuttaa hyvin. Aivan mahtava talvikƤsille.
Huuleni kuivuvat talvella todella paljon ja olen viime aikoina suosinut kevyitƤ lƤpikuultavia punia sekƤ sƤvyttƤviƤ huulirasvoja. Ostin Hydracolorilta sƤvyttƤvƤn huulivoiteen sƤvyssƤ 45. Ostin muuten MACilta uudesta huulipunasarjasta yhden aivan ihanan huulipunan jokusen viikko sitten, joka nƤyttƤƤ nƤtiltƤ hieman kuivissakin huulissa, eikƤ kuivatakaan niitƤ ollenkaan. PitƤƤkin muistaa postata siitƤ ja vaikka nƤistƤ muistakin sƤvyttƤvistƤ huulikuvien kanssa :-)
Ja ne ripsientaivuttimet! Olen lukenut paljon hyvƤƤ Mariela Sarkiman ja Cailapin yhteistyƶssƤ tehdyistƤ ripsientaivuttimista ja pƤƤtin sellaiset itselleni hankkia. Joskus ennen ripsienpidennyksiƤ mulla oli omat ripset kaarevat ja sen verran pitkƤt ripset omien silmieni malliin, etten voinut taivuttaa niitƤ tai ripset osuivat kulmaluulle. Nyt se "ongelma" on historiaa ja joudun ottamaan nƤmƤ kapistukset pƤivittƤiseen kƤyttƶƶn ensimmƤisen kerran elƤmƤssƤni. EikƶhƤn siihen ylimƤƤrƤiseen vaiheeseen meikkaamisessakin totu nopsaa :-)
Muuten! Lemppari urheilunettikaupassani Sportamorella on muun muassa uutuus treenitrikoista ja -topeista -15% alennus. Kannattaa kurkata :-) Muutenkin olen tehnyt hyviƤ lƶytƶjƤ laittamalla lajittelussa valinnaksi hinta, jolloin viimeisiƤ kokoja voi saada todella halvalla.
Ei kommentteja:
LƤhetƤ kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.