RONDA

lauantai 4. tammikuuta 2014

 Heippa! Espanjasta on muutama juttu vielƤ postaamatta ja tƤnƤƤn tulee kuvia kauniista Rondasta, joka on oikein perinteinen Espanjalainen kaupunki. Ronda sijaitsee korkealla vuorilla, about 750metrin korkeudessa merenpinnasta ja matkaa sinne on Malagasta noin 100km. Sinne pƤƤsee omalla autolla helposti esimerkiksi Marbellan kautta tai sitten noin pari tuntia kestƤvƤllƤ junamatkalla suoraan Malagasta. Kaupungin nƤhtƤvyyksiƤ ovat 120m syvƤ El Tajo-rotko, joka halkaisee kaupungin, kaunis vanha arkkitehtuuri sekƤ muun muassa Espanjan vanhimpia hƤrkƤtaisteluareenoja oleva Plaza de Toros de Ronda.

Meille sattui sƤiden suhteen huonoin mahdollinen tuuri. Tihkutti vettƤ, eikƤ se olisi edes haitannut mutta se tuuli! Rotkon ƤƤrellƤ tuuli oli niin kova, ettƤ siihen pystyi nojaamaan, sateenvarjoja ei voinut kƤyttƤƤ ja pieni tihkusade tunkeutui vaatteiden lƤpi ihan muutamassa minuutissa :-D Olihan se omalla tavallaan ihan hauskaa ja samaan aikaan paikalla olleilla aasialaisturisteilla oli todella hauskaa meidƤn lisƤksi. En ole ikinƤ kokenut yhtƤ kovaa tuulta! Napsasin noin viidessƤ minuutissa kuvat, jonka jƤlkeen kƤdet olivat ihan jƤƤssƤ ja vaatteet ihan mƤrƤt. Sen verran kylmƤksi tuuli teki ilman.


Rotkolla pyƶrƤhtƤmistƤ enempƤƤ ei reissulla voinut kaupunkiin tutustua sƤƤn vuoksi, mutta kƤytiin lƤmmittelemƤssƤ ja syƶmƤssƤ lounaaksi tapaksia todella tunnelmallisessa tapas-ravintolassa, jossa oli ylƤkerrassa myƶs ravintola. Kuollaksenikaan en muista mikƤ paikka kyseessƤ :-(


Nyt jatkan lƶhƶilyƤ. Ihanaa viikonloppua kaikille!

13 kommenttia:

  1. NƤyttƤƤ kivalle paikalle :)
    -Iina

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ei voi vƤlillƤ kuin ihmetellƤ mitƤ luonto saa aikaan :-)

      Poista
  3. Oi, ihana! Tuollakin on kƤytƤvƤ maaliskuun reissulla!

    VastaaPoista
  4. Wau mitkƤ maisemat! Aivan mielettƶmƤn, sƤƤstƤ huolimatta :)

    Emmi L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan tajuttoman hienot! PitƤƤ poiketa joskus uusiksi, kun sƤƤt suosisi ja pƤƤsisi itse kaupunkiinkin tutustumaan :-)

      Poista
  5. Upeet maisemat ! (:

    http://miakaroliina.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
  6. Toi rotko on ihan mielettƶmƤn upean nƤkƶinen, vaikka tietysti varmaan ois ollut kivempi ilman sadetta :) Mutta olis tosi hienoa ite nƤhdƤ toi livenƤ, pitƤƤ laittaa omiin elƤmƤntavoitteisiin nƤhdƤ se! Ihan mieletƶntƤ ettƤ siinƤ on taloja ihan vieressƤ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ƤlƤ! Mieti, kun takapihalla olisi suoraan yli satametrinen rotko :-D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela