B&W

torstai 9. tammikuuta 2014

Shirt Vero Moda
Jeans Liu Jo
Boots Make Way, Bubbleroom (gift)
Watch Daniel Wellington (gift)

 Heippa! Tänä ja eilinen päivä on mennyt päivä taas ihan liian nopeasti ja tuntuu, että loppuu tunnit vuorokaudesta kesken. Eilen suuntasin suoraan töistä treenaamaan salille Markon kanssa, salilta pääsin kotiin vasta kahdeksan pintaan ja sitten menikin ilta vain syödessä, suihkussa käyden ja vähän rentoutuen. Tänään pyörähdin reilu 1,5h kotona, ennen kuin lähdin salille 40minuutin syvävenyttelyyn. Nyt olen sitten siivoillut viimeisen tunnin, tehnyt huomiseksi lounaan töihin ja ollut koneella. Onneksi tuolla venyttelyssä rentoutui oikein kunnolla, joten ei ihan liian hektiseltä ole tämä päivä tuntunut. Ihana myöskin kun sai kroppaa kunnolla avattua :-) Huomenna mulla onkin lepopäivä ja ajattelin käydä töiden jälkeen kiertämässä vähän kauppoja ja sitten kotiin huilimaan loppuillaksi. Lauantaina menen ottamaan inBodyn. Saa nähdä onko millaista muutosta kehonkoostumuksessa tapahtunut kuukaudessa. Jännittää!

Kuvissa olevassa asussa olin tänään töissä. Nyt tuli myös kuvat noista Make Wayn bootseista jalassa. Vähän huonosti näkyy, mutta toivottavasti kyselijät saa edes jotain selvää noista :-) Noissa on ainakin mulle, maailman lyhytjalkaiselle ihmiselle aika pitkät varret, mutta ekan päivän käytön aikana nuo muotoituivat omaan jalkaa, eikä enää painanut polvitaipeeseen. Tykkään noista niiiiin paljon!

Nyt hamppipesulle ja nukkumaan. Hyvää yötä!

10 kommenttia:

  1. Ihana asu! Mäkin kaipaisin kaappiini valkoisen kauluspaidan. Ne peruspaidat ei oikein tunnu omalta jutulta, mut tuossa on kiva juju. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo löytyi viime viikolla Vero Modan alesta -70%! Ei voinut jättää ostamatta :-)

      Poista
  2. Näytätpä hyvältä! :) Kyllä huomaa mitä treeni + ruokavalio on saanut aikaa ! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana paita! On muuten pakko sanoa kiitokset kivasta blogista, olen tätä sun blogia jo useamman vuoden ajan lueskellut ja tää on edelleen yksi mun lempiblogeista. :) toivottavasti bloggaat vielä pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ihana :-) Kiva kuulla! Kyllä tämä on niin rakas harrastus/työ mulle, että eiköhän täällä blogissa vielä joskus mun häätkin tulla näkemään, eli ihan heti en ole lopettamassa ;-)

      Poista
  4. Bubbleroomin sivuilla lukee noista kengistä, että ne on pientä kokoo. Minkä kokoset noi sun kengät on ja mitä kokoo sulla on yleensä kengät? Haluisin kovasti tilata noi, mut en osaa päättää minkä kokoset otan... :-) Kiitos jos viitsit vastata!

    VastaaPoista
  5. Mulla on koko 40 ja yleensä käytän sitä koko nilkkureista, saappaista jne. Jalka 39/40, ja nää on ihan passelit :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela